maanantai 28. helmikuuta 2011

Tiskirätit



Nonni. Nyt on rättei neulottu. Ei pitäis luuttuumisinto ainakaan niiden puutteeseen lopahtaa. Järkkyä, miltä meillä näyttää, kun kevätaurinko paistaa sisään. Ei oo sisäkkö hoitanut hommiaan. Onneksi auringon kirkkautta samentaa viime syksynä pesemättä jääneet, julkkarirempan töhrimät ikkunat. Taitaa olla keväämmällä rojektia tiedossa!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Tekstiilikaksoset



Nyt kyllä valehtelisin, jos väittäisin, ettei musta oo kiva pukea poikia välillä samanlaisiin vaatteisiin. Vielä hetken aikaa niitä löytää kun isommallekin menee ns. vauvakoot, vaikka eihän 86 senttinen enää mikään vauva ole. Lindexiltä löytyi eilen kivaa yöppää, bodya ja muuta. Tähtihousut on ihan parhaat. Niitä meillä on joka koossa, kuten joitain bodyja. Että semmosta. Nyt me lähetään mummoa ja pappaa morjestamaan. Heippa taas.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Vihdoinkin!

Pitkän ja perinpohjaisen harkinnan jälkeen meidän ruokaryhmäongelma on ratkeamassa. Eilen saapuivat Connoxilta tilatut Eamesin DSW:t. Niihin sitten lopulta päädyttiin, kun mieleisempääkään ei vastaan tullut. Nyt ollaan vielä pöydän kanssa kiikun kaakun. Pidetäänkö mummon perintöpöytä, hommataanko Hayn Loop-pukkijalat vai keksitäänkö kolmas vaihtoehto? Tunnustettavahan se on, että nykyisen 75 cm korkean pöydän ääressä DSW:n istumakorkeus tuntuu matalalta. Ja matalahan se onkin, 41 cm, kun normaalisti istuin on 4-5 cm korkeammalla.

Aion nyt hetken hautoa pyrstöäni ihanien Eamesien hellässä syleilyssä ja tunnustella, josko uuteen korkeuteen tottuisi. Ei tule sitten tehtyä hätiköityjä siirtoja. Aatella muuten, että tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta näiden tuolien designin synnystä. Oli ne Eamesit vaan taitavaa porukkaa!


Alempi kuva Vitra.

torstai 24. helmikuuta 2011

Aurinko


























On ollut haaveissa keltainen, virkattu matto. Ei kuitenkaan lattialle, vaan pedin päivävaatteeksi tai sohvalle. Sort of Pinkin blogista löytyi tämä Kauhavan Kangasaitan ohje. Ihan samanlaista ei tullut, kun kude loppui kesken, mutta passaa mulle.



keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Pientä säätöä



Mullahan on tämä päähänpinttymä, että rumia putiloita ei oikeen sais olla näkyvillä (paitsi shampoopullot vielä toistaiseksi). Kaikki hintalaput ja niistä tavaroihin jääneet jäljet aiheuttaa suorastaa allergiaa. Niinpä yritän pitää mahdollisimman paljon roinaa piilossa laatikoissa, mutta jotkut purkit aina vaan jää lojumaan pöydille. Ja on niitä muutenkin kätevämpi pitää siinä käden ulottuvilla. Noh, olen sitten ratkaissut asian laittamalla aineet valkoisiin muovipulloihin ja Dymolla etiketti kylkeen.

Nyt sain käpäliini siipan sähköteipit vai mitä ne nyt onkaan. Alle viiden minuutin saivat kalpeanaamat väriä kylkeen. Eikä jää jälkiä sitten kun ottaa teipit pois. Niin, ja tiskitabletit otettiin laatikosti reilusti pöydälle lasipurkkiin. Bambokaan ei pääse enää niihin käsiksi.

Kiitos

Bambula-blogia on taas muistettu tunnustuksilla. Kiitos. On uskomattoman motivoivaa saada kiitosta ja kannustavaa palautetta siitä mitä ikinä tekeekin. Niin se vain menee.




"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."


Tämän tunnustuksen Bambulalle antoivat Aniliini ja JohannaK, joiden omat blogit ovat aivan huippuja! Kiitos teille ihanaiset.

1. Milloin aloitit blogisi?
Ensimmäisen äitiyslomani viimeisenä päivänä, 3. elokuuta 2010.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Aiheet pyörivät pitkälti kotimme ja sen asukkien ympärillä. Sisustusta, remonttia, näpräämistä, käsitöitä ja vauvaperheen arkea.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ohhoh, hankala kysymys! Varmaan ainakin se, että se käsittelee juuri meidän elämää.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Suurinpana inspiraattorina oli ne upeat blogit, joihin olin mammalomani aikana tutustunut. Aukeni ihan uusi maailma, johon tuntui luontevalta hypätä mukaan. Miehen ja kaverien kannustus vaikutti myös.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Sen ulkonäkö on alkanut kyllästyttää eli kasvojenkohotus olisi paikallaan. Muusta en tiedä. Välillä ajattelen, että olen jämähtänyt johonkin tiettyyn muottiin.
Olisi hienoa kuulla, mitä te lukijat toivoisitte Bambulalta!
 
Pukkaan tunnustuksen eteenpäin viidelle bloggaajalle, joiden postauksia odotan aina kuin kuuta nousevaa:
Tiina, Suki, Tiinakaisa, Nena, Sanna Matilda.
 

Lisäksi Visuaalisesti vaativa kottarainen antoi Bambulalle hienon tunnustuksen. Kiitos kaunis.


Tarkoitus on tunnustaa seitsemän asiaa itsestä.

1. Olen asunut ehkäisyneuvolassa.
2. Minut on Myers-Briggs -testissä määritelty olevan ENTP.
3. Alan helposti jutella ventovieraille ja hämmästyn aina kuinka luukkoon ihmiset voivat siitä mennä.
4. Viime viikkoinen spinning todisti, että olen elämäni surkeimmassa kunnossa.
5. Nautin väittelystä.
6. Koripallo on pitkäaikaisin urheiluharrastukseni.
7. Viihdyn hyvin yksikseni.

Ja sitten vielä tunnustus eteenpäin Pinjalle ja Muuttohaukalle. Teidän juttuja on kiva seurata!

tiistai 22. helmikuuta 2011

Normiaamu






Taas tänä aamuna sattui ja tapahtui. Ihan normiaamu siis. Jos ei päikkäreitä olisi keksitty, saattaisin vaan joku päivä tulla hulluksi. Sen verran sählinkiä tää meidän arki nykyään on. Tänäkin aamuna ehdittiin kokea monta isompaa ja pienempää tragediaa, muutama vaipanvaihto, syömiset, sotkemiset, itkut ja ilot, halit ja pusut, kaatumiset, keittiön laatikoiden tyhjennykset, lattialle lorotukset jne jne. Itseasiassa vauva on tässä sopassa se helpoin tapaus. Bambo puolestaan on villi ja vähän turhankin avulias pikkukaveri.




Vaikka juuri tällainen talvi, kylmä ja luminen, on ainoa oikea talvi, odotan kärsimättömänä kesää. Viime aikoina on monesti käynyt mielessä, kuinka paljon helpompaa tällaisten pikkuvesselien kanssa olisi asua jossain lämpöisessä maassa. Vaippa pois ja pihalle paskomaan. Ja syömään kans. Ja levittämään kaikki lelut ja muut härpäkkeet. Nykyään meidän olkkarin matolla on leiri. Kaiken olemisen keskipiste. Siinä on lapset, lelut ja äidin käsityöt iloisesti sekaisin.



Bambolla menee nykyään hermo, jos se ei saa syödä ite. Kyllä silloinkin soossit voi lentää seinille. Jokin vaan alkaa ärsyttää. Sotku on kammottava, mutta pitää kai tämäkin vaihe käydä läpi.  




Vauva puolestaan on keksinyt, että kun on kasvissosetta ja marjasosetta, niin kannattaa syödä sitä makeampaa. Kasvissosetta tarjotessa äijä alkaa kattella ihan muualle ja pitää suun supussa. Jos suuhun sittenkin livahtaa lusikallinen, sylkäistään se äkkiä pois. Maito maistuu. Välillä kesken syötön muualla on huolestuttavan hiljaista. Se kertoo tietenkin siitä, että isoveli on rassaamassa vessanpönttöä tai vaikkapa tunkemassa kamaa pesukoneeseen. Silloin äidille tulee kiire ja poika jää "syöttöautomaattiin" eli tuttipullo asennetaan äkkiä jotakin vasten, ettei ruokailu keskeydy.




Bambon mielestä pottatreeni ei ole sen juttu. Kun ei oikeen kerkeis istua paikoillaan viittä sekuntia kauempaa. Ei ole vielä kertaakaan osunu tarpeet pottaan. Sitä päivää odotellessa!

Mua on todella lykästänyt siinä, että pojat nukkuu hyvin. Pidän supertiukasti kiinni säännöllisistä päivärutiineista jo ihan itsenikin vuoksi. Nyt pojat nukkuu useimmiten samaan aikaan, tosin vauva kahdet päikkärit päivässä ja Bambo yhdet. Vauvalla on ollut säännöllinen päivärytmi jo monta viikkoa. Molemmat menee seitsemän jälkeen illalla nukkumaan. Vauva syö yöllä kerran tai kaksi. Aamupäivän päikkäreille hän menee puolitoista tuntia heräämisestä ja iltapäivän päikkäreille molemmat lähtee puoliltapäivin. Mitään nukuttamisia tai kädestäpitelyjä ei tarvita kummankaan kanssa.



Varmaan arvaattekin, että nyt meillä on päikkäriaika. Enpä muuten tässä olisi teille rustaamassa postausta. Aah, ihana hiljaisuus. Meikäläinen keittää nyt kahvit ja ottaa kutimet kätösiin. Valmisteilla on uusia tiskirättejä. Saa tätä sotkua sitten taas putsattua!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Julkisivuremontti







Tässä vähän kuvamuistoja viime kesältä ennen julkisivuremonttia ja heti sen jälkeen. Mainitsin aikoinaan, että meidän talo ei ensikohtaamisella saanut varsinaisesti sydäntä läpättämään, ainakaan ihastuksesta. Kyllähän se näytti ihan muulta kuin mistä oltiin haaveiltu. Viime kesänä sitten, kun sisätilat oli pääosin saatu remontoitua, tehtiin julkisivulle kasvojenkohotus. Samalla rakennettiin terassi ja keittiön ikkunan kohdalle (ennen-kuvassa vasemmalla alhaalla oleva ikkuna) puhkaistiin iso oviaukko, josta on käynti terassille. Niin, ja partsi vaihdettiin ranskalaiseen sellaiseen. Eikös vaan muuttunutkin ihan toiseksi taloksi? Piha vaatisi vielä kovasti muokkaamista, mutta ensi kesänä ei kyllä tehdä mitään remonttihommia. Loikoillaan vaan. Paitsi pienen pientä leikkipaikkaa pojille olen mielessäni hahmotellut. Saas nähä jääkö vaan skissiksi paperille!

torstai 17. helmikuuta 2011

Pirteät palleroiset




Kaksi banaaninkuitujakkaraa on vaellellut pitkin kotia milloin yhdessä, milloin erikseen, pinottuna, kylppärissä, olkkarissa, Bambon leikeissa ja välillä myös kellarissa pois katseilta. Nyt, kun puikot vaihtuivat virkkuukoukkuun, palleroiset sai pirteät kevätvaatteet. Kelpaa niitä taas hetken kattella.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Aurinkoista ystävänpäivää kaikille!



Luin kerran erään iäkkään rouvan haastattelua ystävyydestä. Hän oli juuri menettänyt parhaan ystävänsä, jonka kanssa oli vuosikymmenien ajan jakanut niin ilot kuin surutkin. Hän sanoi: "Siinä ystävyys punnitaan, kun toisella menee hyvin. Vastoinkäymisissä on helppo olla empaattinen." 

Eiköhän siis muisteta iloita ystävistämme ja heidän onnestaan.
Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

perjantai 11. helmikuuta 2011

Kylppärin neulematto




Viime päivien iltapuhteena on puikot heiluneet niin vimmatusti. Tekeillä on ollut kylpyhuoneen matto. Nyt on valmista ja ette usko kuin on pehmeää jalan alla! Aattelin tehdä vielä makkariinkin mustat neulematot, jahka saan lisää matskua. Tuohon kylppärin mattoonkin kului 3 vyyhteä.

Bambulaa on muuten muistettu parillakin ihanalla tunnustuksella. Kiitos Kiki ja kiitos Katja. Tunnustukset haastavat paljastamaan seitsemän asiaa itsestä ja mainitsemaan kolme asiaa, joita rakastaa. Tässä näitä nyt tuloo:

1. Minulla on kolme tutkintoa. Aikoinaan proffat kummastelivat opintoyhdistelmääni, nyt tätä yhdistelmää tukemaan on perustettu yliopisto :)
2. Minusta neljä lasta olisi mukava määrä, mutta pitäydyn kahdessa.
3. Itken helposti - nauran helposti.
4. Minulla ei ole aavistustakaan minne suuntaan äitiyslomani jälkeisen hoitovapaan päätyttyä.
5. Minua ja parhaita ystäviäni yhdistää huumori, joka on välillä aika ronskia.
6. Minulla on Nakun lisäksi monta lempinimeä; ihka ensimmäinen oli veljeni antama Tintti. Mieheni esittelee minut muille Prinsessana. Aika noloa, sillä en ole vähääkään prinsessamainen.
7. Minulla pitää olla "sokerit kohillaan" eli masu täynnä, muuten en ole kivaa seuraa.

Rakastan lauantaiaamuja, hyvää ruokaa ja hiljaisuutta.

Tarkoitus olisi laittaa tunnustus eteenpäin yhteensä parillekymmenelle blogille. Minä tylsimys jätän nyt laittamatta, sillä tunnustus kuuluisi kaikille lukemilleni blogeille ja varmasti monelle, joita en vielä ole löytänytkään. Upeita ja inspiroivia blogeja on valtavan paljon!

Ihanaa viikonloppua kaikille!


torstai 10. helmikuuta 2011

Värivitamiinia








Aurinko ja kevät tekee ihan pöhköksi. Ihan kuin mustavalkeaan telkkaan olis tullut värit. Silmät etsii kaikkialta väriläiskiä ja ne läiskät miellyttää kovin. Ne on ihan kuin vitamiinia. Meidän koti olis aika väritön ilman lapsia. Siis ihan konkreettisestikin. Heidän myötä kodin tavaramaailma on muuttunut melkoisen kirjavaksi.

Kaikkialla ei kuitenkaan saa olla väriä. Mulla on hirmuinen hinku päästä maalaamaan meidän makkarin ja Toukkalan seinät vitivalkoisiksi. Mitähän mun päässä liikkui, kun valkkasin aikoinaan seiniin sellaisen vaalean, vähän niinkuin mudan värin (näkyy edellisessä postauksessani)!? Taisi olla joku suuri visio mielessä, mitä en kyllä enää muista. Valkoista seinässä olla pitää, ainakin tässä kohtaa!

tiistai 8. helmikuuta 2011

Rakkaustaulu


Meidän kotona on yksi esine, joka on arvoltaan ylitse muiden, siis tunnearvoltaan. Se on meidän sängyn päätyyn ripustettu, kuvan muikean rouvan omin pikku kätösin väkertämä taulu "meistä". Taulu on maalattu eräällä hienolla hetkellä otetusta valokuvasta itse Pomon rämpyttäessä kitaraa ihan korvan juuressa. Tuohon kuvaan liittyy fiiliksiä, joita ei saisi koskaan unohtaa.

Jottette nyt luule, että tässä jotain Rembrandteja ollaan, niin kerronpa niksin. Alkuperäinen valokuva on ensin photarissa muutettu mustavalkoiseksi, jonka jälkeen se on posterize-toiminnolla eroteltu neljään sävyalueeseen (levels); valkoinen, musta ja kaksi harmaata. Tämän jälkeen kuva on heitetty videotykillä isolle, valkoiseksi pohjamaalatulle vanerilevylle, jotta sävyalueiden rajat saadaan tarkkaan piirrettyä. Sen jälkeen alueet on väritetty ihan kuin värityskirjaa täyttäessä.