tiistai 29. marraskuuta 2011

Sumussa


Äiti kuoli viikko sitten. En voi vieläkään uskoa tapahtunutta todeksi. Kuljen kuin sumussa. Järjestelen hautajaisia, puhun puhelimessa, hoidan paperiasioita, pyöritän arkea ja yritän olla perheelle läsnä. Ihmiset ovat muistaneet meitä monella tapaa. Se lohduttaa. Mutta aamuyöllä, kun kukaan ei tarvitse minua, tuntuu pahimmalta. On aikaa miettiä. Viime viikkojen tapahtumat pyörivät mielessäni. Ja äidin viimeinen aamu. Miltä äiti näytti ja miltä hän tuntui.

Mietin, voisivatko asiat olla nyt toisin, jos lääkärit olisivat uskoneet kun äiti sanoi, että kaikki ei ole kunnossa. Siitäkin huolimatta, että verikokeet väittivät muuta. Apua hakiessa seinä tuli kerta toisensa jälkeen vastaan. Kunnes oli liian myöhäistä. Äiti kuoli kaksi viikkoa sen jälkeen kun oli saanut kuulla sairastavansa syöpää.

Olen surullinen, vihainen ja peloissani. Olen myös iloinen. Olen iloinen siitä, että äiti eli täysillä loppuun asti. Ja että hänellä oli rakkaita ystäviä enemmän kuin kellään tuntemallani ihmisellä. Olen myös iloinen siitä, että äiti ehti nähdä onneni, ihanan perheeni. Me olimme hänelle kaikki kaikessa. Nyt tukeni ja turvani on poissa. Ikuisesti.

Aamulla kaksivuotiaamme luetteli jälleen kerran keitä hän rakastaa. Ensimmäiseksi hän mainitsi Mammin. Pikkuveli rummutti pöytää ja toisti perässä: "Mammi, Mammi, Mammi!". Vaikka sydämeen sattui, en voinut kuin nauraa läpi kyynelten. Kyllä elämä jatkuu.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Suru

























 


Kun mummot kuolevat,
heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää
ja joistakin mummoista tulee puita
ja ne humisevat lastenlastensa yllä
suojaavat heitä sateelta ja tuulelta
ja levittävät talvella oksansa
lumimajaksi heidän ylleen.
Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä.
              -Eeva Kilpi-   



            

perjantai 18. marraskuuta 2011

Minituoli

























Kävin pitkästä aikaa kirppukaupassa. Kyllä kannatti. Löytyi loistokuntoinen lasten rottinkituoli muutamalla eurolla. Mitä sanotte, maalaisinko vai jätänkö naturelliksi?

Kuin tilauksesta löytyi myös himmelisetti; pussillinen eri mittaisia olkia kera blondiystävällisten himmelinteko-ohjeiden. Taidanpa kokeilla, josko saan jonkinlaisen väkerryksen aikaiseksi.

Uusi lelu





























Männä viikolla täytin taas vuosia. Taas. Sain siipalta lahjaksi jotain, mistä olen pitkään haaveillut. Sain kameran. Tosin ihan tällaisesta en ole uskaltanut uneksia, joten itkuhan siinä sitten tuli, kun pakettia availin. Kaikkien viimeaikaisten suruitkujen joukkoon tuntui ihan hyvältä tirauttaa yksi iloitku.

Tähän asti olen kuvannut uskollisella ja kovia kokeneella pikkupokkarilla, joten nyt pitää opetella ihan oikeasti kuvaamaan. Pitäisi melkeinpä päästä jonkun osaavan opetukseen, ettei käy niin, että jurnuttaa eteenpäin ykkösellä vaikka viisi vaihdetta olisi käytössä. Haluaisikohan joku valokuvaaja-bloggari järjestää meille aloittelijoille pienen kuvauskurssin? Maksua vastaan tietenkin. Olisiko muita tulijoita?

tiistai 15. marraskuuta 2011

Elämä jatkuu


Viime ajat ovat olleet melkoista tunteiden vuoristorataa. On sydäntäsärkevää nähdä tärkeän ja rakkaan ihmisen sairastuvan vakavasti, ilman ennakkovaroitusta, ilman lupausta paremmasta. Yritä siinä sitten olla vahva, kun puhelimen pirahduskin säikäyttää.

Luojan kiitos minulla on perheeni; rakkaani ja pienet poikamme. He pitävät arjessa kiinni ja antavat voimaa. Synkällä hetkellä mieheni lohdutti, että tapahtuipa tänään mitä tahansa, aurinko nousee huomennakin. Niinpä.

tiistai 8. marraskuuta 2011

Kortti-ihanuuksia










































Viimeisimpien postikorttihankintojen pakkaukset miellyttävät vähintäänkin yhtä paljon kuin itse kortit. Yllä Sanna Annukan Marimekolle suunnittelema korttisarja ja alla Pantone-värikartan 100 sävyä.