Toukkalan tapit

Toukkalan naulakko-/koukkupuutos ratkaistakoon näillä. Vitran Hang it all on pitkään kummitellut mielessä, mutta syystä ja toisesta en ole sitä hankkinut. Koska mikään muu vaihtoehto ei ole houkuttanut, tehdään nyt nämäkin sitten itse. Eipä ainakaan lompsa säikähdä.



L(oma)päivä

Eilen oli harvinainen kotiäidin vapaapäivä, joka lopulta venähti vuorokaudeksi poikien jäätyä ensi kertaa elämässään yökylään. Sain omaa aikaa. Tein juuri sitä mistä olen pitkään haaveillut; olla yksin kotona ja touhuta omia juttuja ajan kanssa.

Päivän huudatin musaa, pakkeloin seiniä ja nikkaroin, järkkäilin paikkoja, pesin pari koneellista pyykkiä, napostelin vähän ja lillitin kahvia mukitolkulla. Illalla kävin jumpassa, saunoin ja valvoin myöhään. Arvatkaa nautinko? No kyllä.

Se mikä minusta on kivaa ja rentouttavaa, tuntuu toisista työltä ja suorittamiselta. Itse en lainkaan nauti totaalitoimettomuudesta. Onko toinen tapa sallitumpi kuin toinen? Miten sinä lataat akkusi?



Tappijuttuja taas

Heh. Näyttää siltä, että ette pääse tappiasiassa helpolla. Sori. Näitä nyt vaan syntyy. Sama idea, mutta eri kokoisia ja näköisiä kumminkin. Asettelusta riippuen saa tyystin erilaisia ryhmiä. Vinoon tai suoraan asennettuna, miten vaan. Toimii ja hauskalta näyttää. Taitaa olla ensi joulun lahjat tehtynä ja vähän seuraavankin.

Pojat

Poikaseni. Rakkainpani.

Tapit

Mihin nämä viikot oikein katoavat? Päivät sen kun pitenee, mutta aika vaan ei tunnu riittävän. Viime viikonloppuna hehkuttamani ideanjyvä on paisunut kuin pullataikina. Myöhäisillat ovat menneet keittiön pöydän ääressä koekappaleita tehdessä. Olen jälleen kerran saanut todeta, että yksinkertaisuuden tavoittelu ei ole kovin yksinkertaista. Eivätkä huonot työkalut helpota hommaa ollenkaan.

Kuten kuvista arvaatte, olen siis näpertänyt koukkuja. Tai pikemminkin tappeja. En löytänyt passelia mallia äidin leikkuulaudan ripustamiseen, joten tein itse. Lopputulos on simppeli ja minä olen tyytyväinen. Sivutuotoksena tappeja on syntynyt jos jonkinmoisia. Ihan hauskojakin. Niistä lisää myöhemmin.

Hauskaa viikonloppua!

Terästarjottimet



Clara von Zweigbergkin Haylle suunnittelemat tarjottimet. Komeita ovat!

Kuvat täältä.

Lauantaiherkut

Postissa odotti paketti. Säästin haun lauantaille. Se on IHANA. Se tuli täältä.
Mies pyöräytti parhaat ikinä Runebergin tortut, vaikka alkaakin olla off season. Sekin on IHANA.

Viikonlopun puuhapaketti

Päässä on viime päivinä pyörinyt idis, jonka toimivuus on kokeiltava. Hain rautakaupasta tykötarpeet, viikonloppuna oli tarkoitus aloittaa. Otin innoissani varaslähdön. Japaninsaha saa keittiön pöydällä nyt kyytiä. Meneeköhän viikonloppu kahvin ja protskupatukoiden voimin? Jos onnistun, pääsen toivottavasti pian esittelemään teillekin. Jos en, plaah, tulipahan kokeiltua.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Vuoden mutsi -hailaitteja

Hailaitti 4.

Huippukivan Kahden suora -blogin Lauran eilinen vuoden mutsi -postaus pisti miettimään viimeaikaisia hailaitteja omalla mutsiuralla. Huoh. Tässäpä näitä.

Hailaitti 1. Pikkuväki syö. Kaksivuotias yks kaks yllättäen nostaa täyden mukinsa ja kataa suurieleisesti maidon lattialle. Noh, tätä on sattunut ennenkin. Jupisen ne tyypilliset perkeleet ja laskeudun pöydän alle luutuamaan. Miten mukillisesta maitoa voi tulla tällainen sotku? Siinä kontillani könytessäni pää alkaa hiljalleen kastua. Ahaa, yksivuotiaan mukissa siis olikin vielä maitoa. Viimeistely. Kerta kiellon päälle. Sain ikäänkuin viimeisen voitelun. Nousen pöydän alta hitaasti hiukset maitoa valuen. Tunnen olevani urani huipulla - vuoden nöyrä mutsi.

Hailaitti 2. Tukasta puheenollen, se ei allekirjoittaneella ole koskaan komeillut tuuheudellaan. Paitsi hetken toisen raskauden aikana. Tai eihän se paksu ollut muuta kuin minun mittapuullani. Kaksi perättäistä raskautta saivat siis aikaan tämän pienen tuuheuden ja rohkaistuinkin kasvattamaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Muutama kuukausi toisesta synnytyksestä tukkaa alkoi tippua - paljon. Päätin olla vuoden urhea mutsi ja kestää sen. Loput hiuksista katkesi erään epäonnistuneet kotiblondauksen jälkeen. Mikä näky! Eilen kampaajaltani tuli jo vähän kehuja, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Mieheni kuitenkin aloitti perhepäivällisellä pöytäpuheensa sanoilla: "Hyvät harvahiuksiset ystäväni..."
Repesin. Onneksi ei ollut se aika kuukaudesta.

Hailaitti 3. Aamuvarhaisella heräsimme Toukkalasta kuuluvaan naurunremakkaan. Hekotuksen seasta kaksivuotias saa huudetuksi: "Äitiii, vauva pielas!" Yksivuotias oli siis herättänyt kaksivuotiaan miehekkäillä töräyksillä ja tästäkös molemmilla riemu repesi. Silloin vuoden mutsi tajusi, että pieruhuumori periytyy ja että poikasten puheen kehittyessä sitä vasta huomaa mitä muuta he ovat kotoa oppineet. Yllätyksiä odotellessa.

Hailaitti 4. Kännykuva tältä aamulta. Kävin uhkarohkeasti pikavisiitillä pikkulassa. Palatessani kyökkiin taiteilija oli työssään. Vuoden mutsi on shokissa.

Kotona

Loma on ohi ja kotona ollaan taas. Ensitöikseni selvittelen kameraongelmia. Kuten huomaatte, näissä kuvissa ei ole sen syvällisenpää sanomaa, kunhan testaan toimiiko peli vai ei. Pokkari hajosi jo menomatkalla ja uusi järkkäri alkoi kiukutella heti sen jälkeen. Ensin mainittu sai asiantuntijalta tylyn tuomion. Tietenkin takuu on juuri mennyt umpeen. Järkkärin osalta vika näyttäisi olevan käyttäjässä. Niin arvelinkin.

Köhköh

 

Terkut Dubaista. Kotona kuuluu olevan paukkupakkaset. Täällä ei varpaita palele. Silti meitä kiusaa sitkeääkin sitkeämpi flunssa. Pienimmän kanssa piipahdettiin jopa sairaalassa erään itkun ja yskän sekaisen yön jälkeen.

Köhästä huolimatta pikkuväki on ollut lievästi sanoen touhussa. Reippaita ovat kuin mitkä, mutta ah, niin kerkeäviä. On siinä oma hommansa, kun reissaa yksi- ja kaksivuotiaan kanssa. Kummallakaan kun ei itsesuojeluvaisto ole se kehittynein ominaisuus. Muuten on varsin turvallista. Ihmiset ovat uskomattoman lapsirakkaita. Poikien saama huomio on välillä hämmentävän ylitsevuotavaa. Palvelu pelaa, heitä kuvataan yhdessä ja erikseen ja välillä koko ihailijaporukan ympäröimänä. Erikoista. Pikku R nauttii täysillä olostaan shown keskipisteenä. Bamboa touhu on alkanut närästää. Mietinpähän vain, liekö tyttölapset samassa asemassa?

Illalla käytiin Burj Khalifassa, maailman korkeimmassa rakennuksessa. Huikea juttu, 828 metriä. Näkemistä olisi ollut pidemmäksikin toviksi, mutta matkanjohtajat kävivät kovin kärsimättömiksi. Räps, räps ja matka jatkuu. Niin se menee tällä kertaa ja varmasti vielä seuraavallakin lomalla.