maanantai 24. joulukuuta 2012

Hauskaa joulua

 
 

Jo tätä päivää on odotettu!
Pikkuväki ei meinaa housuissaan pysyä. Pian pääsemme pulahtamaan joulunviettoon.
 
Ihanaa joulua teille kaikille!
 
 
 
 

 


keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Paketissa

 
 
 
Paketointi on joulupuuhastelussa parasta. Nyt kaikki alkaa olla valmista. Enää yksi flunssa hoidettavana ja sitten vain odotellaan, että päästään joulunviettoon - pois kotiympyröistä. Ehtii vielä yksi jos toinenkin konvehtirasia tyhjentyä ennen h-hetkeä.
 
 
 
 
 

lauantai 8. joulukuuta 2012

Pikkulinnulta

 
 
Joko olette käyneet ihanassa Pikkulinnun kaupassa? Minä olen ja pukinkonttiin löytyi vaikka mitä kivaa. Puoti on täynnä toinen toistaan hurmaavampia juttuja. Vielä ehtii jouluksi...
 
Kuvat Pikkulinnin kauppa.


tiistai 4. joulukuuta 2012

Bambulan extrat

 

Vihdoin Bambulan sivut on avattu Facebookissa. Luvassa on extroja, jotka eivät ehdi blogiin. Asioita, idiksiä ja oivalluksia, joiden kertominen ei voi odottaa. Puolivalmista, josta ei tiedä mitä tulee, vai tuleeko mitään. Ja sitten ihan vaan linkityksiä uusimpiin postauksiin.

Pyrähdä tykkäämään TÄSTÄ.