torstai 31. tammikuuta 2013

Annos Annoa



Kodin Ykkösen uusista Anno-sarjan tekstiileistä melkenpä mikä vaan passaisi meidänkin huusholliin. Häivähdys-pyyhkeisiin ihastuin eritoten. Kukin perheenjäsen sai omansa. Samalla ovenavauksella hankkiudun viimeisistäkin kulahtaneista pyyhkeistä eroon.







keskiviikko 30. tammikuuta 2013

DIY | vaatekaapista kotitoimisto





Ohjetta Ikean Fjell-vaatekaapin muuntamisesta kotitoimistoksi on kyselty ja tässä se vihdoin tulee. Helppo juttu.

Tarvitset kaapin lisäksi 4 kappaletta Ikean Ekby Tryggve -hyllylevyjä (119x28 cm) sekä pieniä L-rautoja hyllynkannattimiksi. Kaappi on tankokaappi, joten kootessasi sitä, jätä mukana tulevat 2 tankoa asentamatta. Halutessasi voit maalata vihertävän taustalevyn ennen asentamista. Ota kaapin sisämitta ja sahaa hyllylevyt sen mukaan. Kiinnitä kulmaraudoilla hyllyt haluamallesi korkeudelle. Kirjoitustasoksi tulee kaksi hyllylevyä rinnakkain. Sisusta kaappikonttori makusi mukaan. Valmista tuli.




























Ylin kuva Ikea.

perjantai 25. tammikuuta 2013

Väriä lastenhuoneeseen











































































































































































Tuli pakottava tarve vaihtaa kevätväritys yläkerran lastenhuoneeseen - silleen helposti. Kaupasta gerberat, vintiltä parin vuoden takainen aurinko-matto ja työhuoneesta tuoli. Ei sen kummempaa.

Rentoa viikonloppua kaikille!



keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Uusi ilme



































































































































































































Tammikuu on alkanut tosi kivojen juttujen merkeissä. Koti- ja kässähommat ovat jääneet vähemmälle, mutta ei haittaa. Kyllä niitä ehtii myöhemminkin.

Sisustus- ja muotitoimittaja, stylisti, suunnittelija Jonna Kivilahti pyysi suunnittelemaan ja toteuttamaan suosittuun Mrs Jones -blogiin uuden rakenteen ja ulkoasun. Uusi ilme saatiin eilen ilmoille ja hyvältä tuntuu. Jeejee. Kiitos Jonna luottamuksestasi!

Käykääpä kurkkimassa, miltä Rouva Jonesin kotona nyt näyttää > klik.
















maanantai 21. tammikuuta 2013

Voita sisustusrahaa Ikeaan!








Skanskan ja Ikean kehittämissä BoKlok-kodeissa kantavana teemana on fiksu asuminen. Kodit ovat kohtuuhintaisia, materiaalit laadukkaita ja pohjaratkaisut viimeisen päälle hiottuja. Nokkelan tilankäytön ansiosta neliöt saadaan tehokäyttöön ja helposti oman maun mukaan muokattaviksi. Esimerkiksi useimmista makuuhuoneista kiinteät kaapit on jätetty pois, jolloin asukas voi päättää kaapin paikan, tyylin ja käyttötarkoituksen ihan itse. Fiksua! 

Säilytys- ja tilankäyttötarpeet vaihtelevat elämäntilanteen mukaan. Joku tarvitsee työtilaa, toinen lisää petipaikkoja, kolmas molempia. Fiksut ratkaisut ovat aina tervetulleita. Ikeaan suunnittelemassani BoKlok-inspiraationurkkauksessa Marikan työpaikka - kotitoimisto ja tarvikevarasto - sijoitettiin rouheaan vaatekaappiin kaksion olohuoneessa. Näin työ on käsien ulottuvilla, mutta tarpeen vaatiessa piilossa katseilta.

Kerro, minkä tilankäyttöön tai säilytykseen liittyvän haasteen haluaisit omassa kodissasi ratkaista tai mihin ratkaisuun olet erityisen tyytyväinen. Vastaajien kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Ikeaan.

Kirjoita vastauksesi kommenttilootaan ja muista nimimerkki! Arvonta päättyy 31.1. ja voittaja julkaistaan heti seuraavana päivänä.

ARPAONNEA!


ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE!








torstai 17. tammikuuta 2013

DIY: maustemyllystä kynttilänjalka



























































Olen saanut useita kyselyjä koskien BoKlok-projektissa kehittelemiäni tuunauksia. Viimeajat ovat olleet pientä haipakkaa, joten ehdin vasta nyt väsätä ohjeen kynttilänjalalle. Parempi kuitenkin myöhään, eikö vaan? Kaapin tuunausohje on tulossa, mutta vielä työn alla. Olkeehan kärsivällisiä.
















































































Tarvitset Ikean Kryddig-maustemyllyn (1) ja messinkisen hanan jatkopalan (2), joita löytyy rautakaupan LVI-osastolta. Omani hankin Bauhausista. Ihan aluksi, poista myllyn sisämekanismi eli pyöritä musta kiekko (3) irti ja poista sen mukana tuleva valkoinen muoviosa sekä jousi (4 ja 6).

Seuraavaksi tulee poistaa myllyn sisällä kulkeva metallitanko (5). Saat sen parhaiten irti kopauttamalla tankoa napakasti (6) pystysuoraan jotain kovaa vasten, niin että tanko alkaa liikkua vartensa suuntaisesti. Sitten poistat esim. talttapäisellä ruuvarilla myllyn pohjapuolella näkyvän pienen metalliosan (7). Kun olet saanut osan irti, myös tanko tulee ulos.

Mikäli haluat tehdä yhdestä myllystä kaksi pienempää kynttilänjalkaa, voit nyt sahata myllyn haluamastasi kohdasta poikki. Ylimmässä kuvassa kaksi pienintä jalkaa on tehty yhdestä myllystä.

Kynttilänjalan yläosa aukon ympäriltä sekä mahdollinen sahauskohta kannattaa siistiä santapaperilla ja tilkalla valkoista maalia. Itse käytin askartelukaupan akryylimaalia. Kun maali on kuivunut lisätään hanan jatkopalan ympärille liimaa ja laitetaan pala paikoilleen (8).

Ta-daa, kynttilänjalka on valmis.









maanantai 7. tammikuuta 2013

Jämälankasukat



































































































Jämälankavarasto hupee vähä kerrallaan, vaikka paljon on vielä tehtävää. Kolmivuotias sai raitasukat ja pienemmälle teen vielä toiset mokomat. Voisikohan lankojen päättelyn jotenkin ulkoistaa? Jos sukkien neulomiseen menee pari iltaa, niin minun innollani päättelyyn jopa kuukausi.






 

perjantai 4. tammikuuta 2013

Maustemyllystä moneksi - osa 2
















































Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivatkin edellisestä postauksesta, että kynttilänjalkojen lisäksi Ikean maustemyllystä syntyi näppäriä ripustimia BoKlok-kodin seinälle.

Nuppien tekeminen on helppoakin helpompaa; myllyn yläosa nostetaan pois paikoiltaan, reikään pursotetaan erikeepperiä ja 6 mm jalkaruuvi sisään. Liiman annetaan kuivua ja pian nuppi on valmis ruuvattavaksi seinään. Kympin Kryddig-myllystä saa siis kynttilänjalan tai kaksi ja lisäksi tyylikkään ripustinnupin. Kätsyä.





BoKlok bloggareiden käsittelyssä






















































































































































Sain yhdessä Kotipalapelin Rillan ja Weekday Carnivalin Riikan kanssa kutsun mukaan hienoon projektiin, jonka lopputulemaa rakensimme keskiviikkona Vantaan Ikeassa. Töitämme voi paikanpäällä käydä ihmettelemässä seuraavan kuukauden ajan.

Projektissa pääsimme pohtimaan kolmea erilaista BoKlok-kotia, joista kunkin asukkaat elävät täysin erilaisissa elämäntilanteissa; lapsiperhe, nuoripari ja jo hieman ikääntyneempi yksineläjä.

BoKlok on Skanskan ja IKEAn vastaus kohtuuhintaisen asumisen tarpeeseen. Ideana on luoda parempaa asumista, jossa yhdistyvät hyvä laatu, design ja kohtuulliset asumiskustannukset. BoKlok-konseptin ovat kehittäneet yhteistyössä Skanska ja IKEA. Ensimmäiset BoKlok-kodit rakennettiin Etelä-Ruotsiin vuonna 1997, ja tähän mennessä Ruotsissa on myyty jo lähes 5 000 BoKlok-kotia. BoKlok edustaa pienimittakaavaista kaupunkirakentamista pienkerrostaloissa. Konseptin ominaisuuksia ovat suojaisa yhteispiha, mahdollisuus pihaviljelyyn sekä taloyhtiön yhteinen pihasauna. Ensimmäinen uusi BoKlok-kohde valmistuu Vantaan Kivistöön vuoden 2013 lopussa. 

Lue lisää: www.boklok.fi ja http://kodit.skanska.fi/Kohteet-ja-asunnot/BoKlok-Vantaan-saunapolku/


























































Minä sain mietittäväkseni Marikan tarinan; millainen hän on, mitä tekee ja arvostaa, sekä millaisessa kodissa hän asuu ja miksi. Tuntui aluksi haastavalta hypätä tyystin omasta poikkeavassa elämäntilanteessa olevan ihmisen ajatusmaailmaan ja suunnitella juuri hänen näköisensä koti. Sisustus tuli tehdä Ikean tuotteilla ja ryhdyin tutustumaan valikoimaan aluksi aivan uusin silmin - ehkä liiaksikin. "Mummokoti"-mielikuva pyöri vahvana mielessä, kunnes ymmärsin, etteivät lähipiirissänikään saman ikäiset elä tietyn tyyppisissä kodeissa, vaan erilaisia, persoonallisiakin, tyylejä löytyy ihan niin kuin nuoremmillakin.

Näin Marikan fiksuna, rentona ja rohkeana, tavallisena suomalaisena naisena, joka haluaa viihtyä omassa elämässään. Koska Marika asuu ja tekee töitä pienessä kaksiossa, kodin pitää olla sekä viihtyisä että toimiva. Kun työt tai askareet on saatu valmiiksi, ne pitää voida kätkeä kätevästi pois silmistä. Marikan kodissa toimisto ja työpiste rakennettiin Fjell-vaatekaappiin. BoKlok-kodit onkin suunniteltu niin, että ne ovat helposti muunneltavissa asukkaan tarpeiden mukaan. Esimerkiksi vaatekaappeja ei ole valmiiksi asennettuina, mikä antaa paljon liikkumavaraa kodin sisustusratkaisuissa.

Jos nyt Marikan kodin tyyliä pitäisi jotenkin nimetä, se voisi olla country-etnoa tai jotain sen suuntaista. Erilaista kuin omassa kodissani, mutta sellaista jonka voin täysin allekirjoittaa. Todella virkistävää päästä suunnittelemaan toisen lähtökohdista ja toisen tarpeeseen. Kiitos Skanskalle, Kopla Helsingille ja Ikealle saamastamme mahdollisuudesta!

Kaikki kynnellekykenevät, menkää ihmeessä piipahtamaan Vantaa Ikeaan. Pääsette näkemään kivoja yksityiskohtia, joita näistä surkeista kuvistani ei huomaa. Voin luvata, että kokonaisuus näyttää tosi kivalta livenä. Rillan ja Riikan blogeissa näkyy varmastikin pian heidän huikean hienot tarinansa ja työnsä. Käykääs kurkkimassa.

Pssst. Marikan kodin tuunausohjeita on luvassa pikapuoliin.






tiistai 1. tammikuuta 2013

Maustemyllystä moneksi - osa 1

 
 
 
 
Hyvää uutta vuotta kaikille!
 
Vuosi alkaa nuhaisissa, mutta jännissä merkeissä. Huomenna päästään tositoimiin projektissa, jonka parissa on viimeaikoina puuhasteltu tovi jos toinenkin. Pääsen kertomaan siitä pian lisää.
 
Tässä vähän esimakua tulevasta. Olen selvästikin ollut lempipuuhissani. Muun muassa Ikean Kryddig-maustemyllystä on kuoriutunut tällaisia kynttilänjalkoja - ja vähän muutakin. Mutta kenelle?  Olkkeehan kuulolla, pian selviää.