Näytetään tekstit, joissa on tunniste JUHLA. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste JUHLA. Näytä kaikki tekstit

Viuh virpomaan!

22.3.2013

 
 
Pääsiäisaskartelut on hyvällä mallilla. Rairuohon kylvän tänään ja munia maalataan viikonloppuna. Nämä vanhat ovat palvelleet jo monta vuotta. Nyt kaipaisin jotain värikkäämpää.
 
Aurinkoista viikonloppua!
 
 

 
 
 
 

Miksei kukaan kertonut?

19.10.2012

 
 
 
En todellakaan ole mikään kakkumaakari, vaikka olen totisesti yrittänyt. Kaupan täytekakku tuntuu tosi tylsältä, mutta voittaa itse väkerretyn pettymyksen. Tekemisen into muuttuu äksyilyksi viimeistään siinä vaiheessa, kun uunista tullut kakkupohja pitäisi leikata siisteiksi kerroksiksi.
 
Olen kai viimeinen jolle kerrottiin, että täytekakun voi tehdä ihan tavallisesta kääretorttupohjasta. Nerokasta! Pellillinen vain neljään osaan, kostutukset, hillot ja kermavaahdot väliin ja vähän päällekin. Siinä se on. Kehuivat oikein, että oli parasta kakkua ikinä.
 
 
 

 

2-vuotiaat

6.10.2012

 
 
Meidän pienimmällä on tänään synttärit. Meillä on nyt kaksi 2-vuotiasta. Onnea Rakas ♥

 

Gloria Blog Awards 2012

1.9.2012

 
 
 
O-Ou! Aika hämillään tässä ollaan. Myös iloisia ja nöyrän kiitollisia. Oma Bambula-blogini on asetettu ehdokkaaksi ensimmäistä kertaa järjestettävään Gloria Blog Awardsiin, joka palkitsee Suomen parhaat ja suosituimmat sisustus- ja ruokablogit.
 
Esiraadin valitsemat blogit kilpailevat kuudessa kategoriassa. Bambulalla on suuri kunnia olla ehdolla Kaunein sisustusblogi- ja Lukijoiden suosikkisisustusblogi -kategorioissa. Ensin mainitun valitsee asiantuntijaraati, toisen valitsette te lukijat!
 
Täällä voit käydä antamassa äänesi suosikillesi. Kaikki ehdokkaat ovat upeita.
Kaunis kiitos, jos annat äänesi Bambulalle ♥
 
 
 
 
 
 
 
 

Juhlaviikot

11.6.2012



Hyvästi viikonloppu, tervetuloa arki. Maanantaisin olen kuin ö aapisen laidalla. Vähän pihalla.
Perjantain hipat hymyilyttävät vieläkin, tulevan viikon odotan seuraavia. Kuulostaa siltä, kuin viettäisin kovinkin vilkasta sosiaalista elämää. Ehei, suurin osa vuoden kemuista osuu tälle viikolle.

Viikonlopun energiapuuskassani ripustin uudet valaisimet paikoilleen. Valkoinen työvaloksi mustaa vasten ja naapurihuoneeseen päinvastoin. Malli on uutta Ikeaa.

Hauskaa viikkoa ystäväiseni!



Kesä

1.6.2012



Olin talven aikana unohtanut, kuinka kauniita alkukesän kukat ovat. Pieniä taideteoksia.

Kesäkuun ensimmäinen on muuten minulle tärkeä päivä. Se on suurten muutosten vuosipäivä. Pelottava hyppy tyytymättömyydestä tuntemattomaan osoittautui elämäni viisaimmaksi päätökseksi. Suosittelen.


Erilainen äitienpäivä

13.5.2012
































Aamulla sängyn vieressä kuiskuteltiin: "Shhh. Pojat, herätetään äiti ensin. Antakaa lahja sitten."
Sänkyyn heitettiin jotain. Se osui minuun. Siinä oli poikien tekemä taideteos kehyksissä. Mies toivotti hyvää äitienpäivää. Pojat selvittivät omiaan. Käteeni ojennettiin kuuma kahvimuki, josta pikkuinen olisi halunnut maistaa. Kahvi kaatui sänkyyn.

Mieli on tänään ollut vähän apea ja itku herkässä. On ollut erilainen äitienpäivä. Ensimmäinen ilman omaa äitiä. Asioita tapahtuu koko ajan ensimmäistä kertaa ilman häntä. Se on kai pahinta. Istutin haudalle kukkia ja tuijotin nimeä kivessä. En voinut vieläkään uskoa näkemääni. Kysyin mieheltäni, koska ikävä alkaa hellittää. Hän sanoi, että siihen menee varmasti vielä aikaa. Ehkä ensi vuonna helpottaa.


Vappua kohti

29.4.2012

 


Meidän vappu alkoi jo eilen, aatonaatonaattona, neljänkymmenen munkkirinkilän paistamisella, siman korkkaamisella ja pallojen puhaltelulla. Vappuherkkujen valmistus on kokonaan miehekkeen heiniä. Minä herkuttelen.

Sanoisin, että munkit onnistuivat erinomaisesti, mutta sima ei ole valmista tai se on tehty itähelsinkiläisellä reseptillä. Lapset saavat tyytyä kaupan simaan ihan varmuuden vuoksi.

Reissussa

31.1.2012

Hiphei! Kaiken viimeaikaisen myllerryksen jälkeen saatiin kivaa ja kaivattua vaihtelua arkeen. Nyt ihmetellään maailman menoa tällaisissa maisemissa. Kuva on eilisillalta. Tunnistaako kukaan missä ollaan?


Vuosi vaihtui

2.1.2012


Bambulassa vuosi vaihtui ilman suurempia seremonioita. Toki laitettiin pöytä koreaksi, syötiin ja juotiin tavallista paremmin. Pidemmän kaavan mukaan. Paukkuvat raketit vetivät pikkumiesten huulet muikeiksi. Pyh. Eivät ole tuossa asiassa lainkaan tulleet äitiinsä.

Vihdoinkin meillä on sohvapöytä. Löysin alennusmyynneiltä sen mistä aiemmin mainitsin haaveilevani. Ihanan Normann Copenhagenin Tablon. Se on lahja minulta minulle. Toivottavasti värkki kestää kauhukakaroiden kiipeilytelineenä!




Lupaus

31.12.2011



Uudenvuodenlupauksilleni on useimmiten käynyt vähän niin ja näin. Reisissä on yhä selluliittia ja kaksivuotiaanikin antoi jouluna kyseenalaisen opinnäytteen, kun tiputti lelunsa:
" Voooi iTTu, pajoauto!"
Siinä oli kuulkaa ilmaisuvoimaa, vai miten se sanotaan? Juu, en ollut ylpeä silloin ja yritän pestä suuni saippualla. Taas kerran.

Yhden ainoan lupauksen olen saanut pidettyä. Lupasin sen viime vuonna, sitä edellisenä ja sitä edellisenä. Se on ollut paras lupaukseni ikinä. Lupaan panostaa kivojen asioiden tekemiseen. Se on osoittautunut aika helpoksi. Se on asennekysymys.

Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille! Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta. Kiitos myötäelämisestä, ilossani ja surussani. Olette aarteita.



Kuva täältä.

Rauhallista Joulua

23.12.2011












































Oli turvauduttava viimevuotisiin kuviin, sillä tänä vuonna joulu ei meidän kotona juurikaan näy. Aiomme kaikesta huolimatta viettää erilaisen, mutta iloisen joulun. Se alkaa nyt.

Ihanaa joulunaikaa kaikille lukijoille!


Ex tempore

29.10.2011






















Meidän rakas pienisuurimies täytti tänään kaksi vuotta. Poikien yhteiset 1- ja 2-vuotissynttärikemut pidettiin jo pari viikko sitten, eikä tänään ollut tarkoitus enää sen kummemmin juhlia. Kuinkas kävikään. Poikien mentyä päikkäreille, päätettiin isin kanssa järkätä yllätyskemut. Tosin ihan vaan perheen kesken.

Pikapikaa lähikaupasta valmiskakku, kukka ja mansikoita, sankarin suurinta herkkua. Pakkasesta pasteijat sulamaan ja rieskaa rullattavaksi. Ilmapallot paikoilleen ja sähköteipillä loppusilaus. Avot. Oli kuulkaa pikkuväki herättyään varsin tohkeissaan. 

Lauantai

29.5.2011














Eilinen meni arjen askareissa ja vähän humputellessakin. Mummi tuli katsomaan poikia, kun aikuiset lähtivät muutamaksi tunniksi omille teilleen. Kuljeskeltiin kaupungilla ja syötiin hyvin, ihan vaan kaksistaan. Juhlaa.

Tänä iltana sitten nähdään ketä arpaonni suosii. Vielä ehtii osallistua arvontaan.

Kimppu

11.5.2011


































Sain äitienpäivänä kauneimman kimpun ikinä. Olivat Bambon (isin avustuksella) poimimia kukkasia. Nyt Bambo luulee, että kaikki maassa kasvavat kukat on tarkoitettu revittäviksi.

Meidän pihalla on tapahtunut viime päivinä ja tapahtuu vielä lisääkin, kunhan aika antaa myöden. Kivan näköistä on tulossa, sen lupaan. Laitan kuvia heti kun on valmista.



Pieni hetki

8.5.2011


Tuoli sai uuden värin ja säilykepurkista tuli cooleri. Nyt otan juhlan kunniaksi hetken omaa aikaa auringossa. 

Ihanaa äitienpäivää!

Vappu

1.5.2011































































Vappu tuli ja meni suit sait sukkelaan, ilman suurempia juhlallisuuksia. Pienimuotoisesti ja mukavasti kuitenkin. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Vappuhyrrä

30.4.2011


































Ystäväiset, vielä vielä ehtii askarrella vappuhyrrän, jos laittaa hösseliksi. Iloista vappua kaikille!


Ohje: Kieputa puisen pyörötangon ympäri esim. sähköteippiä, että saat kivat raidat. Leikkaa kartongista neliö, leikkaa kulmat ja taita keskelle, kuten tekisit joulutorttuja. Nuppineulalla kulmat yhteen ja hyrrän keskeltä läpi. Hyrrän ja kepin väliin helmi, jonka halkaisija on noin 1 cm. Nuppineula vielä läpi helmen ja sitten keppiin kiinni. Valmista tuli ja tuulta metsästämään!



 

Vapun varalle

27.4.2011

























Vapun osalta meillä on seuraavanlainen työnjako: siippa tekee simat ja munkit, minä askartelut ja koristelut. Simat on jo pullotettu. Vappuhyrrät on työn alla.

Kepponen

6.4.2011
















































Olen tainnut joskus mainita, että meidän perheessä viljellään hassuja lempinimiä. Eikös se niin ole, että rakkaalla lapsella on monta nimeä? En edes muista mistä mikäkin nimi on johdettu. Joistain sanaleikeistä kai. Meidän pikkuinen R on mm. Kepponen, Keppiäinen, Hepponen, Pulskis, Pulskiainen ja vaikka mitä muuta. Noiden P-alkuisten nimien alkuperä taitaa olla aika selvä. R nyt vaan on niin ihana iloinen pullero pitkään ja hoikkeliin isoveljeensä verrattuna.

Kepponen täyttää tänään 6 kuukautta. Kuinka aika rientääkään. Juurihan toimme hänet ikionnellisina laitokselta kotiin uteliaana ottamaan vastaan arki kahden vauvan kanssa. Siitä ei ollut pitkä aika kun olin varma, ettei minusta koskaan tule äitiä. Olin totuttautunut ajatukseen, hieman surullisena tosin, ja sitten olinkin kahden pienen pojan äiti. Niin se elämä ihanasti heittelee. Uskokaa tai älkää, kun elämä ei ole aina kohdellut näin hellästi, muistan olla kiitollinen tästä kaikesta joka ikinen päivä - edes ohikiitävän sekunnin ajan. Joskus minut valtaa kamala pelko siitä, että menetän rakkaimpani. Silloin ei olisi enää mitään.

Mennyt puoli vuotta ei ole ollut lainkaan rankkaa, vaikka moni niin varoitteli. Toki olen usein ärsyyntynyt ja äkäinen milloin mistäkin, mutta niin olisin ilman poikiakin. Paitsi raskaana ollessa. Mies sanoo, että minun pitäisi olla aina raskaana, sillä silloin olen kuin kehräävä kissanpoika. Se on totta. Raskausajat ovat olleet parasta aikaa elämässäni. Olen leijaillut pilvissä. Siitä johtuen taidan lopun elämääni potea vauvakuumetta. Niin nytkin. Nautin myös vauva-ajasta. Tosin silloin kisumisu Miehen mukaan muuttuu tuliseksi tiikerinartuksi. Olen siis taas oma itseni.

Tänään me keitetään pullakahvit merkkipäivän kunniaksi ja jatketaan sinnikkäitä ryömimisharjoituksia. Onnea rakas Kepponen! Ja kiitos, on upeaa saada olla äitisi.