Huhuu

25.5.2011




Tuli vaan mieleen, kun kevään ja kesän juhlakausikin on alkamassa, että olen surkea lahjanantaja. Mulla tulee aina hiki ja ressi, kun pitäisi keksiä jotain, jossa on oikeasti ajatusta. Tekisin lahjat mielelläni itse, mutta olen tosi arka antamaan mitään omatekoista. Oma maku kun on mitä on. Se mistä itse pitää saattaa olla toisen mielestä jotain ihan kamalaa. Tiedättekös sen kiusallisen hetken, kun toinen avaa pakettia ja jo ilmeestä näkee, että nyt ei mennyt nappiin? Näin on joskus käynyt. Siksipä lahjani ovat nykyään ärsyttävän hajuttomia ja mauttomia. Miten toiset keksii aina jotain kivaa?

Itseäni osaan kyllä lahjoa. Tämänpäiväinen lahja oli minulle elintärkeä päikkäriajan terapiahetki. Sen seurauksena mieli piristyi ja omppupuun oksaan syntyi pöllöpariskunta. Taidan ripustaa oksan yläkertaan menevään portaikkoon.

Moni on muuten kysynyt mistä hankin origamipapereita. Muutaman kerran olen tilannut niitä täältä. Pistän myös talteen kivoja lahjapapereita ja muitakin papereita. Kaikki käy, kunhan paperi on tarpeeksi ohutta taiteltavaksi. Sanomalehdissä on usein hienoja kuvituksia, etenkin mainoksissa. Sarjakuvista saa upeita papereita tai vaikkapa puhelinluettelon karttasivuista. Ei muuta kuin silmä tarkkana! Joku saattaa tunnistaa vasemmanpuolisen pöllön paperin. Se on Clasun ilmaista lahjapaperia.

Kattokuppi

24.5.2011




Mies on saanut harmaita hiuksia valaisinvisioitteni kanssa. Kuten kuvasta näkyy, sähköjohtojen piilottaminen ja asentaminen voi olla hankalaa hommaa, kun kätevän päteviä kattokuppeja ei ole liiemmälti tarjolla. Jokin aika sitten löytyi kiva ratkaisu, CableCup. Tilasin saman tien sekä mustan että valkoisen. Vinkiksi vaan muillekin virittelijöille, Finnish Design Shopista näitä löytyy hintaan 14,95 €. 

Tahtojen taistelu

23.5.2011


Tämä päättäväisen näköinen nuori herra tässä täyttää parin viikon päästä kahdeksan kuukautta. Hui olkoon, kuinka aika juoksee. Aamulla käytiin 8 kk-neuvolassa vähän niinkuin etukäteen. Kaikki oli mallillaan ja seuraava käynti on vasta vuoden ikäisenä. Mösjöö oli koko toimituksen ajan varsin hyväntuulinen - toisin kuin isoveljensä. Isompi nimittäin sai parkkipaikalla sätkyn, kun ymmärsi mihin ollaan matkalla. Parin viikon takainen, varsin surkuhupaisa neuvolakäynti, oli kait vielä liian hyvässä muistissa. Ei auttanut, vaikka kerroin, että nyt on pikkuveljen vuoro. Marssimme sisään yhtä äänekkäästi kuin edelliskerralla lähdimme. Taidetaan olla oikea Kiljusen herrasväki!

Vaikka muuten on poikien kanssa mennyt varsin lupsakasti, oli nuorimmaisen kanssa yönä muutamana hieman erimielisyyksiä. Hän kun meinasi, että saavutetuista eduista ei niin vain luovuta. Ehei, sanoi tämä mamma, joka oli umpiväsyneenä mennyt tekemään kohtalokkaan virheen ja tarjoilemaan yömaitoa kitisevälle ipanalle, joka ei moista ollut kaivannut enää aikoihin. Sillä siunaamalla hetkellä, suden hetkellä, tiesin mihin se johtaa. Tahtojen taisteluun. Pieni miehenalku puolestaan sanoi röyh! ja käänsi tyytyväisenä kylkeä.

Seuraava yö meni kuten olin uumoillut. Edellisen yön tapahtumat toistuivat minuutilleen. Puoli neljä alkoi jalkojen tömistely ja yleinen piehtarointi maustettuna itkuskelulla ja kaiken maailman sähläilyllä. Välillä rähistiin ihan tosissaan. Olin jo henkisesti valmistautunut tähän, mutta jestas että rasitti! Kerroin, että meidän baari aukeaa tasan kello kuusi, ei minuuttiakaan aiemmin, mutta pikkukaveri ei tätä tahtonut uskoa. Voi hitsi, kun siinä väsymyksessä teki mieli antaa periksi, mutta jos annat pikkurillin, niin...  Noh, jokunen aamuyö valvottiin puoli neljästä kuuteen, jolloin noustiin aamiaiselle ja päivän askareisiin. Nyt ollaan taas normaalissa päiväjärjestyksessä. On se vaan kumma, kuinka mukavat jutut omaksutaan kertalaakista, mutta tuo poisoppiminen kestää paljon kauemmin!



























Jaahas, uutta viikkoa aloitellaan taas sadetta pidellen. Ei hätää. Saimme viime viikolla sadepäivien varalle parhaan lapsenvahdin ikinä. Olen naapurin pihalla touhuaville kaivurimiehille kiitokset ja pullakahvit velkaa.

Hauskaa viikkoa kaikille!



Terassin viimeistelyä

19.5.2011






















Terassin viimeistely etenee hitaasti mutta varmasti. Viime viikolla asennettiin osaan terassia kattolasit ja tällä viikolla on aina sateen tauottua yritetty saada uutta sävyä lattialankkuihin. Lankut on valtattava vielä toiseenkin kertaan, jotta niihin saadaan toivottu mustan sävy. Viikonlopuksi lupaavat aurinkoa. Josko sitten tulisi valmista? Mahtaa kuulkaa siitepöly ja roskat paistaa tästä lattiasta avaruuteen asti, eikä auringonpaisteella varpaita pitäisi palella. Meidän sisäköllä, siis minulla, siivottava vaan lisääntyy.

Kovasti tekisi mieli päästä istuttamaan kukkia ja sommittelemaan haaveiden yrttiseinää. Niin kylmä vaan on, että vielä pitää malttaa. Yllätin kuitenkin itseni eilen ostamasta orvokkeja. Normaalisti kesäkukkani ovat valkoista ja vihreää. Viime kesänä tosin mukana oli keltaista tehostevärinä. Olkoon nyt sinilila tämän kesän piriste.

Kaikkea pientä säätöä ja hankittavaa vielä olisi. Viime Ikea-reissulla mukaan lähti muutama lyhty ja mustia amppeliämpäreitä. Kovasti olen myös pohdiskellut miten ja mistä materiaalista voisin tehdä sellaisen kolmiomallisen purjevarjon, jonka virittäisin terassille aurinkosuojaksi. Onko kellään vinkkejä? Sellainen kangas olisi hyvä, joka päästää tuulta läpi, mutta luo varjon eikä kerää kaikkea vettä itseensä. Niin, ja on edullinen.

Uusi arvonta

18.5.2011















































Viime viikolla oli tarkoitus juhlistaa alati kasvavaa lukijamäärää pienimuotoisella arvonnalla, mutta kuinkas kävikään; Bloggerin huoltokatkoksen aikana hävisi koko postaus ja kaikkien osallistujien kommentit. Ei siis auta kuin aloittaa alusta. Eli niiden, jotka viime torstaina ehtivät osallistua arvontaan, tulisi tehdä sama uudestaan. Ne teistä, jotka eivät vielä arvontalippua lunastaneet, nyt mukaan. Jos käy niin, että vanha arvontapostaus jostain putkahtaa takaisin, poistan sen väärinkäsitysten välttämiseksi. Kiitos teille kärsivällisyydestänne ja kiitos muutenkin. Ilman teitä en viitsisi täällä tarinoida.

Koska olen heikkona origameihin ja mobileihin, ja viljelen niitä mielelläni ympäri kotia, arvonnan palkintona on Bambulassa väkerretty origamimobile. Homman juju on, että voittaja saa itse valita ne kuusi origamiperhosta, jotka haluaa mobileensa.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat: arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän kirjoitukseen. Jos mielessäsi on jokin aihe, josta haluaisit minun tulevaisuudessa kirjoittavan, kerro ihmeessä. Rekisteröitynyt lukija saa kaksi arpaa, muut yhden. Kerro kommenttisi yhteydessä monella arvalla olet mukana. Anonyymit, muistakaa nimimerkki. Arvonta suoritetaan sunnuntaina 29.5.

Onnea!