Yötä odotellessa

23.8.2011


Olkkarin lattialla on siskonpeti ja saa olla ensi yönkin. Tämä pumpulissa pidetty mamma sai viime yönä ensimmäisen kerran tuta mistä todellisissa vauvavalvojaisissa on kyse. Jo oli aikakin. Voi sitä huutoa ja rimpuilua. Laitettiin pikkuisen kanssa hynttyyt yhteen, jotta muu väki saisi nukkua edes nimeksi. Minä en nukkunut sitäkään vähää, minkä hikinen mutta kuumeeton vauva torkkui. Katsoin uutta lempisarjaani ja odottelin aamua, ja sitä, kun itku taas alkaa.

Aamun sarastaessa poika pinkaisi pystyyn kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lääkäri ei löytänyt muuta vikaa kuin punertavan kurkun. Korvat ovat kunnossa eikä angiinaa pikatestin mukaan pitäisi olla. Masukaan ei tunnu vaivaavan. Kiusasikohan meitä tuloillaan olevat hampaat? Tiedä häntä. Toinen tuotantokausi saattaa pärähtää käyntiin ensi yönä.

Raitamukit

18.8.2011

Kylläpä tulikin kertaheitolla väriä astikaappiin. Ihana nimpparilahja. Kiitos.

Arvotaan Andya

15.8.2011


Arki alkoi. Ihanaa, sanon minä. Arki on parasta, vaikkei lomailukaan hullumpaa ole. Sekin on kiva asia, että on syksy. Uudessa vuodenajassa on aina jotakin jännää. Kaiken lisäksi kesän aikana on tullut hurja määrä uusia lukijoita. Kiitos. Olen tosi iloinen, että jaksatte seurata minun ja pesueeni touhuja.

Siinäpä sitä oli monta hyvää syytä järkätä arvonta. Ei kun osallistumaan! Palkintona on Moderna Museetin Andy Warhol -sarjan juliste lausahduksella, jonka minäkin voisin mainiosti allekirjoittaa. Juliste on kooltaan 70x100 cm.

Arvonnan säännöt ovat seuraavat: arvontaan voi osallistua jättämällä kommentin tähän postaukseen. Koska kivoja blogeja on mukava löytää, toivoisin, että annat kommentissasi vinkin sinun lempiblogistasi tai muuten vaan kiinnostavasta blogilöydöstäsi. Myös pieni perustelu olisi hauska lukea. Rekisteröitynyt lukija osallistuu arvontaan kahdella arvalla, muut yhdellä. Kerro kommenttisi yhteydessä monella arvalla olet mukana. Anonyymit, muistakaa nimimerkki. Arvonta suoritetaan keskiviikkona 24.8.

Paljon onnea kaikille osallistujille!

Sähköhommia

14.8.2011


Eilisessä postauksessa mainitsin tuunanneeni vanhan jatkojohdon astetta pirteämmäksi. Myönnettäköön, että kyseessä ei ollut ainokaiseni. Ihastukseni sähköteippeihin ei näytä laantumisen merkkejä. Pari muutakin johtoa on saanut käsittelyn. Mitähän seuraavaksi!?

Varavessasta pyykkinurkkaus

13.8.2011



































































Tehtiin lomalla varsinainen pikaremontti. Yläkerran varavessa/-suihku ehostettiin pyykkäystilaksi. Alkuperäinen kodinhoitotila oli ja meni kylppäriremontin myötä, niinpä pyykinpesu on tapahtunut alusta asti tässä omituisessa pikku kylppärissä, joka on tarkoitukseensa ihan turhan iso, mutta kunnolliseksi khh:ksi taas liian pieni. Pyykinpesu siellä kuitenkin luonnistuu vallan hyvin, samoin kuivaus. Käyttämättömän suihkun alle mahtuu yksi kuivausteline. Toinen päätyseinän viereen.

Tälläkin kertaa remontoitiin pikkubudjetilla. Kaakelit maalattiin, Ikeasta ostettiin kaappi, allas ja pöytälevy, K-raudasta hana. Puretusta peilikaapista irrotettiin peili seinälle ja muutaman euron kellarilamppu laitettiin antamaan valoa. Tosin näin kesällä sitä tulee myös kattoikkunasta. Keltaisella sähköteipillä ehostettiin ruma jatkojohto. Kirpparilta löytyi pari iloista Marimekon purkkia. Kaiken kukkuraksi mummin varastosta löytyi juuri sellainen 80-luvun lopun iibislintu, jota olen kirppareilta yrittänyt bongata. Hiphei. Taas yksi ikuisuusprojekti on saatu pois to do -listalta.