Joka joulu meillä päivitellään sitä tavaran määrää, mitä kaupoista kannetaan pukinkonttiin. Olisi mahtavaa antaa lahjaksi enemmän palveluja ja palveluksia, yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä. Nyt päätettiin yrittää.

Tänä vuonna pukinkonttiin pujahtaa hemmottelua vesiparatiisissa, remontointi- ja tuunausapua, suunnitteluapua, vähän viihdettä sekä ruoka- ja juomanautintoja. Myönnettäköön, että lahjanantajilla on ollut varsin itsekkäät tarkoitusperät lahjakortteja rustatessa. Lahjanantaja kun tulee aina mukaan ikään kuin kylkiäisenä. Olkoon tämän joulun lahjahitti ylellisyystuote nimeltään "aikaa yhdessä"!

Himmeliterapia

Aiotaan viettää erilainen joulu. Niinpä tässä killuu tämän vuoden ainoa joulukoristeemme, viimeisin iltapuhteeni. Olen männä viikkoina joutunut taas kerran toteamaan, että käsillä tekeminen on mahtava tapa nollata ajatukset ja liikkuminen on parasta unilääkettä. Niin se vaan on.

Hyvästi

On viikko siitä, kun äiti siunattiin ja oli muistotilaisuus. Meitä oli perhe, lähimmät sukulaiset ja rakkaat ystävät. Ihan niin kuin äiti halusi. Eilen isoveljeni laski uurnan haudan lepoon. Olimme vain me. Minä peittelin, sitten muut; veljeni, hänen vaimonsa, rakkaani, ja kaikki lapsenlapset vuorollaan - pienimmätkin. Kaikki koettu paska elämässä tuntui niin vähäpätöiseltä, kun katsoin uurnan häviävän hiekan alle. Se oli kova paikka.

Minun on kait kohta uskottava, mitä on tapahtunut. Toisaalta, äidin poismenosta on vasta niin vähän aikaa, että pärjään vielä, enkä ymmärrä. Hänhän oli usein maailmalla viikon tai kaksi. Tai maailmaa kiertäessään pidenpäänkin. Ja asuinhan minäkin välillä kaukana. Ei minulla silloin mikään ikävä ollut. Päinvastoin. Eipähän ollut kukaan kyselemässä meidän perään.

Nyt on kummallinen olo. Olen paskana, mutta täynnä rakkautta, elämänhalua ja uusia suunnitelmia. Sellainen mä olen. Olen toisaalta hajalla sen takia mitä olen menettänyt, mutta kahta onnellisempi kaikesta mitä mulla on. Joulu pelottaa, mutta sitä myös odotan. Saan olla rakkaiden kanssa - hetken rauhassa. Jos jotain olen elämäni aikana oppinut, niin sen, että asioilla on tapana järjestyä. Voi että, se lohduttaa.

Kuvat: Emma Huttu

Nopeaa toimintaa

  

Kävin taas päivänä eräänä Marimekossa hypistelemässä. Ihailin Muija-kuosia ja päivittelin myyjälle, kuinka täydellinen se olisi mustavalkoisena vahakankaana meidän sottapyttyjen ruokapöydässä. Hillityt, miun maun mukaiset vahakankaat kun tuntuvat olevan kiven alla.

Myyjä pahoitteli, ettei toiveitteni Muijaa valmisteta, mutta lupasi laittaa palautetta eteenpäin. Seuraavana päivänä kuljin toisen Marimekko-myymälän ohi ja mitä näinkään. Palautteeseeni oli reagoitu yhdessä yössä. Hihii, kyllä nyt kelpaa!

Joulukortit

Aluksi tuumasin, että tänä vuonna joulukorttien tekeminen ei innosta, vaan toivotan joulut tylsästi tekstarilla ja fb:n kautta. Mutta annas kun näin Pinjan kortit. Kysäisin sopiiko matkia ja lupa tuli. Eilen illalla sitten ryhdyin tuumasta toimeen poikien mentyä nukkumaan. Olin päässäni kehitellyt omanlaista versiota, mutta tajusinpa pian, että minun tekniikallani ystävät eivät saa kortteja vielä ensi vuonnakaan. Ei siinä enää voinut periksi antaa. Kortit oli tehtävä. Ei kun sähköteipit avuksi. Hups vaan, valmista tuli ja äkkiä. Eivät ne kummoisia ole, mutta enemmän minua kuin tekstarit!