Hiphei! Kaiken viimeaikaisen myllerryksen jälkeen saatiin kivaa ja kaivattua vaihtelua arkeen. Nyt ihmetellään maailman menoa tällaisissa maisemissa. Kuva on eilisillalta. Tunnistaako kukaan missä ollaan?

Saisko saikkua?

Jos kotiäideille myönnettäisiin saikkua, niin nyt ottaisin. Vosin pitää muutaman aiemminkin pitämättömän päivän samaan syssyyn. Mutta ei auta marista, kyllä räkataudista on aina selvitty. Ja sitäpaitsi, meille on tapahtumassa lähiaikoina huisin kivaa. Oottakaahan vaan, kun kerron.

On muuten mukava löytää varaston kätköistä vanhoja aarteita. On kuin saisi jotain uutta. Nyt laitan pari kassia kellariin odottamaan uutta tulemista ja otan nämä ihanuudet käyttöön. Aatelkaa, tuon alemman olen ostanut vuoden 1990 tienoilla ja se on vieläkin kuin uusi. Sain kuulkaa myydä aika monta postikorttia, jotta sain sen hankittua!

Luopumista

Pian on aika luopua äidin hurmaavasta kodista. Tulee surku, kun laitan oven viimeisen kerran kiinni. Taas yksi askel loitommas äidistä.

Viikonloppuna ryhdyimme viimein käymään tavaroita läpi, yksi kerrallaan. Tuntui lähes hävyttömältä penkoa ja pakata, ilman hänen läsnäoloaan. Kuka ihme minä olen sanomaan, mitä toisen kodille tehdään? Aivan kuin kokonainen elämä vain lajiteltaisiin laatikoihin ja vietäisiin pois.

Kuvasin muistoksi äidin kotia ja ihastuttavia esineitä siellä. Tämä Arabian leikkuulauta on suosikkini. Sen ripustan keittiöömme siihen mihin joskus päätin olla mitään ripustamatta.

Uutta huussissa

Syksyllä oli puhetta, että olin maalaamassa huussin puun värisiä halpisvarusteita valkoisiksi. Kannatti. Tila raikastui kertaheitolla. Kuusikulmiomattokin sopii vessaan kuin nenä päähän.

Mustikka maljakossa

Vuodenvaihteessa tulppaanien kaveriksi poimitut mustikanvarvut kukkivat iloisesti. Tulppaanit jos toisetkin ovat nuukahtaneet viereltä, mutta risut sen kun kaunistuvat. Mahdetaankohan saada marjasato? Ainakin osa kukista sinertää jo.