Omat kässähankkeeni ovat viimeaikoina olleet hankalasti toteutettavissa erinäisistä syistä. Ensinnäkin, syksymmällä kolme täyttävä esikoinen on luopunut päiväunista, tuosta kotiäitiyteni henkireiästä. Ja toiseksi, perhe-elämän lisäksi olen haalinut hiukan muutakin tekemistä. Viimepäivät ovatkin taas menneet "kolmivuoroa" tehdessä. Kaksi kotiäitivuoroa ja yksi "projektivuoro", joka on päättynyt aikaisintaan yöllä kello kolme.

 

Tänään sain hetken omaa aikaa ja ompelin ihanasta Ikean uutuuskankaasta tyynynpäällisen. Ennestäänkin vaatimattomat ompelutaidot olivat vähän ruosteessa, mutta valmista tuli. Tadaa!

 

 

 

 

Ongelmansa kullakin

Minun korurasiassani on enemmän tykötarpeita kuin valmiita koruja. Ihailen helyjä muiden yllä, mutta itse en osaa niitä käyttää, vaikka tahtoisinkin. Käsikoru vielä menee, mutta että kaulaan...

Silloin tällöin innostun tekemään itse. Yleensä kemuihin lähtiessä. Kun saan tekeleeni valmiiksi, mallaan peilin edessä ja totean näyttäväni joulukuuselta. Niinpä jätän korviini iänikuiset hopeanapit, ne pienimmät. Aika tylsää.

Kurkistus meille

Moni on varmaan jo huomannutkin, että uudessa Dekossa olevassa työpiste-jutussa kurkistetaan meidänkin työhuoneeseemme. Kivan jutun tekivät Laura Grönqvist (teksti) ja Riina Salokangas (kuvat). Kiitos kaunis.

Lisää kuvia työpisteestämme löytyy täältä.

Kedolta kotiin

Tehtiin ties kuinka mones Haltialan reissu tälle kesälle. Hyvää lapsiperheviihdykettä tekemisen puutteeseen. Tilan kukkakedot ovat nyt kauneimmillaan. Kannattaa käydä ihastelemassa ja poimimassa puska kotiin vietäväksi. Hernettäkin on. Kaupunki tarjoaa.

Ai, että loma?

Kotona ollaan. Seesteisistä lomakuvista huolimatta ja ennen kuin aika kultaa muistot, totean, että

lomamme etelän paahteessa oli muutakin kuin rentouttava. Kohteen valinta osui nappiin, ylitti jopa odotuksemme. Puitteet pienten kanssa matkaaville olivat hyvät - kaikki toimi, ruokaa ei tarvinnut etsiä eikä odotella, oli siistiä ja tarjolla muutakin tekemistä, kuin rannalla makoilu. Hotellialuella oli kaikki mitä tarvitsimme ja vähän enemmänkin.

Mutta, mutta... Jos edellisellä reissulla riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tähän lomaan lisämausteensa toi kahden "Minä ite"- ja "Ei!" -ikäisen uhma, joka kohdistui pääasiassa, kehenkäs muuhun kuin äitiin. Reippaista, iloisista ja kohteliaista, vaikkakin vilkkaista miehenaluista, kuoriutui tottelemattomia narisijoita, raivopäitä, kinastelijoita ja äidissä roikkujia - totaaliärsyttäjiä. Tsih, oli heillä toki hyvätkin hetkensä. Useimmiten isän seurassa. Siis silloin, kun äiti oli nurkan takana laskemassa tuhanteen. Kerrottakoon, että pääsin laskuissani varsin pitkälle.

Oli miten oli, kotiin tultua rähjääminen on muisto vain. Ihanaa! He sähläävät ja hölmöilevät toki yhä, niinkuin ikäistensä pitääkin. Talven lomasuunnitelmat ovat kuitenkin nyt jäissä, kunnes muisti alkaa pätkiä. Jos nyt lomasta vielä jotain positiivista haluan sanoa, niin se jaksaa aina ilahduttaa, että läski näyttää paljon paremmalta ruskettuneena.