2-vuotiaat
1.10.2012

Viikot luisuvat käsistä. Kolmipäiväinen tarhaviikko tuntuu poikien kannalta turvallisen pehmeältä siirtymältä uuteen elämäntilanteeseen. Eikä tarhan aloitus olisi muutenkaan voinut paremmin sujua. Meillä taitaa olla maailman reippaimmat pikkumiehet!
Omalta osaltani nuo kolme päivää menevät hujauksessa, eivätkä asiat etene haluamallani vauhdilla. Välillä tosin tuntuu, etten edes tiedä mitä olen tekemässä. Seuraavassa hetkessä kaikki on kristallinkirkasta. Mieletön into ja vimma saattaa sekunnissa vaihtua epäuskoon ja turhautumiseen. Lienee ihan tervettä aloittelevalle yrittäjälle. Lähipiiri, perhe ja ystäväni, jaksavat loputtomasti uskoa osaamiseeni. Mahtavaa sakkia.
Ja sitten kevyempiin aiheisiin. Sain kivasti yhtenäistettyä kukkaruukkukokoelmaani, kun löysin kirpparilta läjän vanhoja Arabian ruukkuja. Vielä kun niitä löytyisi isompina. Liekö edes valmistettu kuin kahta kokoa, tietääkö kukaan?
Mukavaa viikkoa sinne ruudun taakse!
20.9.2012
Eilen kävi illallisvieraita, joten tänään oli lounasrääppiäiset. Alkuruokana tarjoiltu kanttarellikeitto maistui superhyvältä. Tällä kertaa muistin putsata sienistä hiekat, edelliskerralla en. Silloin kyse ei ollut muutamasta jyvästä, vaan hiekkaa oli PALJON. Onhan sitä tullut tarjoiltua mansikkakakkuakin suolalla makeutettuna, ei se vaarallista ole, mutta hammasvauriot on ikävämpi juttu. Kokille suorastaan tähtihetkiä.
Pääruoaksi teimme italiailaisen herkkumurekkeen tämän ohjeen mukaan. Taivaallista.
18.9.2012
Viimeisen parin viikon aikana olen huomannut, että kotona työskentely vaatii opettelua - ja melkoista kurinalaisuutta. Se, että keskittyy olennaiseen, tuntuu haastavalta. Olisi suuri houkutus pestä pyykkiä, koneellinen tai kaksi, kaikessa rauhassa. Noh, eihän pesemiseen aikaa kulukaan, mutta narulle ripustamiseen, jo kuivan pyykin pois ottamiseen, viikkaamiseen ja kaappeihin laittamiseen, kyllä. Kuinka helppoa olisi käydä ypöyksin kaupassa, tai imuroida. Lista on loputon. Jos kaiken saisi tehtyä päiväsaikaan, perheen yhdessäoloon jäisi mukavasti iltatunteja. Työ- ja tarhapäivän jälkeinen ilta kaikkine tehtävineen tuntuu kamalan lyhyeltä.
Työpistettäkin tulee järkkäiltyä hommien lomassa. Sen kyllä tekisin muuallakin. Ajatus selkiytyy kummasti. Tänään tarvitsin uutta väriä elämään.
10.9.2012
Jos nyt blogeja yhtään seuraa, niin ei ole käynyt epäselväksi missä porukka viikonloppuna liikkui ja rahojaan tuhlasi. Itse meinasin päästä ulos tyhjin käsin, mutta loppumetreillä sorruin. Mieluisin Design Market -hankintani oli tämä piiiiitkä Marimekon kaulaliina. Tuleva blogihuivi, kenties?
Ainakin useamman bloggarin nähtiin hierovan kauppoja kyseisestä ihanuudesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)








