Suomen eniten kaikkea - esimerkiksi unelmien makuuhuone

20.5.2013

























































Otsikon alkuosa ei varsinaisesti kuvaa sisustustyyliäni, mutta lempisisustuskauppaani kylläkin. Tiesitkö, että tälläkin hetkellä Huuto.netissä on yli 1,7 miljoonaa tavaraa kaupan? Huikea määrä aarteita, unelmia ja arjen käyttöesineitä - kaikkea tarpeellista, etsitpä postimerkkiä tai hehtaarin rantatonttia tai mitä vaan siltä väliltä. Voit myös myydä tarpeettomaksi käyneet tavarat niitä tarvitseville. Kauppatavan voi valita ja ilmoittaminen on ilmaista. Huutokaupan lisäksi on mahdollisuus käydä kauppaa kiinteällä hinnalla, jolloin tavaran myyminen tai ostaminen tapahtuu osta heti -hinnalla.

Mahdollisuus nopeaan ostamiseen olikin tärkeää, kun Mrs Jonesin eli Jonnan ja Niinan unelmia -blogin Niinan kanssa saimme haasteen rakentaa Huuto.netistä ostamillamme tavaroilla unelmien makuuhuone todella tiukalla aikataululla. Vaikka puoti on pullollaan toinen toistaan upeampia aarteita, aikaa ei ollut jäädä huutamaan ja odottamaan myynnin päättymistä. Ostin heti, kun löysin unelmahuoneeseen sopivaa. Kauppa kävi kuin vettä vain. Ystävälliset myyjät eivät aikailleet lähettämisien kanssa ja sain tavarat niin pian kuin posti ne ehti tuoda. Jälleen kerran kannatti tarkistaa myyjien saamat aikaisemmat palautteet. Luotin, että hyvin kauppansa hoitaneet myyjät jatkavat samaan malliin ja niin tekivät. Kaikki oli valmista h-hetkellä.

Pian kaupat tehtyämme rakensimme kukin suunnittelemamme tilan studioon, yhtäläisiin puitteisiin, ja Krista Keltanen kuvasi ne 3.6. alkavaa kampanjaa varten. Näin vilaukset Jonnan ja Niinan huoneista ja voin kertoa, että hyvältä näyttää! Tulette näkemään kolme täysin erilaista, mutta upeaa unelmaa. Kampanjan alettua pääsette äänestämään suosikkianne ja äänestäneiden kesken arvotaan Unikulman 10 000 euron arvoinen sänky. Ja mikä parasta, pääsette ostamaan unelmatuotteemme kampanjan kuluessa. Olettehan jo rekisteröityneet Huuto.netiin?

Tässä vaiheessa näihin kuviin ja tunnelmiin. Palaan pian asiaan.




Haaveissa kuparinen kukkatarha

19.5.2013






































































































Eräässä lähikirppiksen pöydässä oli koko kevään myynnissä läjä käyttämättömiä kuparisia saunakiuluja, jotka eivät näyttäneet kelpaavan kenellekään hyvästä hinnasta huolimatta. Jossain vaiheessa nappasin yhden itselleni ilman sen kummempaa suunnitelmaa tulevasta käyttötarkoituksesta.

Myöhemmin sain idean huikean hienosta amppeliseinästä kukille ja yrteille. Edelliskesien yrttilaatikoita en enää tänä vuonna haluaisi. Kiirehdin lähikirppikselle, mutta kiulukauppias oli kerännyt tavaransa ja häipynyt. Harmi. Nyt en saa ideaa pois mielestäni. Jos törmäätte kyseiseen kauppiaaseen pääkaupunkiseudun kirppiksillä (ette voi olla huomaamatta hänen kojuaan), niin tänne saa vinkata. Samoin, jos nurkissanne lojuu ylimääräisiä kiuluja.

Nyt sormet multaan. Aurinkoista sunnuntaita!





Second hand -aarteita

8.5.2013


 
 
Aika on kulunut second hand -aarteita etsiessä. Osa hankinnoista liittyy erääseen hauskaan projektiin, josta kerron myöhemmin. Osa tulee ihan omaan käyttöön. Uusi matkatoimistoni on ihana. Juuri sopiva tabletille ja mulle tarpeelliselle pikkutavaralle. Hinta 3 euroa.
 



 

Sinertävä vappu

2.5.2013



































































































































































Eilisissä vappukemuissa ei ehtinyt kuvia räpsiä, juhlan keskipisteenä kun oli lauma poikia, joiden keski-ikä oli kokonaista 2 vuotta. Bileväki touhusi niin sisällä kuin ulkonakin. Sokerihuppeli oli taattu kiitos siman, suklaamansikoiden ja valtaisan munkkibaarin. Palan painikkeeksi joku huitaisi saippuakuplavedetkin parempiin suihin.

Vapun väriteema oli siniseen taittuva. Inspiksen sain taannoisella Vallila Interiorin vierailullani, jossa näin hauskan Pilkku-kankaan. Ihastukseni näemmä laitettiin korvan taakse, sillä pian lähetti kiikutti paketin pöytäliinakangasta kotiovelleni. Ihana yllätys. Kiitos!

Silkkipaperista väkersin kennopalloja melkoisen määrän. Nyt niitä riittää tulevillekin vuosille. Koko komeuden koristelin ompelemalla ketjuiksi Moko Marketista löytämiäni konfetteja. Ne taidan siirtää poikien huoneeseen iänikuisen viirinauhan tilalle.





Becksöndergaard-huivi on arvottu!




























































Mrs Jones Lifestyle Shopin
tuotteet näyttävät ihastuttavan muitakin kuin allekirjoittanutta. Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille. Teitä oli paljon.

Onnetar suosi tällä kertaa merikukkaa, joka nimesi omaksi lempituotteekseen House of Rymin Just my cup of tea -mukin. Lämpimät onnittelut. Laitathan osoitetietosi Bambulan s-postiin, niin laitamme sinulle paketin tulemaan.