▼
8.8.2010
Talo + remontti = koti
Kun Bambo ilmoitteli tulostaan, meillä alettiin katsella isompaa majapaikkaa. Muutaman kuukauden etsinnän jälkeen oli uskottava, että sellaista kotia on hankala löytää, joka vastaisi sisustusratkaisuiltaan meidän toiveitamme ja samalla sopisi kukkarollemme. Etsiskelimme pääasiassa uutta taloa tai rivarinpätkää, mutta hui kamala minkä hintaisia ne ovat! Ja vielä kun upouusi keittiö tai kylppäri ei tuntunut yhtään omalta, olisi uuden uusiminenkin ollut järjetöntä hommaa.
Noh, tämä talo, jonka sitten ostimme, oli ollut myynnissä jo jonkin aikaa. Olimme kyllä huomanneet sen, mutta esittelykuvien perusteella emme viitsineet edes mennä taloa katsomaan. Aika riensi, epätoivo iski ja vaatimustaso laski. Joku sunnuntai sitten ajelimme tulevaa kotiamme katsomaan - ihan vaan ajankuluksi. Ei se sydäntä saanut läpättämään, päinvastoin, mutta 10-vuotias talo oli hyvin tehty ja kohtuu edullinen. Kun välittäjä vielä vinkkasi, että tinkimisvaraakin on, alkoi päässä raksuttaa. Jos tekisimme hurjan alhaisen tarjouksen ja se hyväksyttäisiin, voisimme tehdä talosta meidän näköisen. Ei muuta kuin tarjoamaan. Pettymys ei olisi suuri, jos ei onnistaisi. Mutta mitä ihmettä, tarjouksemme hyväksyttiin ja kaupat tehtiin!
Remonttisuunnitelman teko alkoi saman tien. Alakerta olisi saatava valmiiksi ennen vauvan syntymää eli keittiö ja kylppäri-/sauna-/khh -tilat piti uusia, samoin wc, olkkari, kaksi makkaria sekä eteinen. Jääkööt yläkerran käsittely tuonnemmaksi puhumattakaan julkisivusta ja pihasta.
Alakerta saatiin kuin saatiinkin valmiiksi kaksi viikkoa ennen Bambon syntymää. Yläkerran yhdestä makkarista tehtii keväällä työ/vierashuone. Isoin urakka eli talon julkisivun modernisointi valmistui muutama viikko sitten. Yläkerran kylppärille ja toiselle makkarille tarttis vielä tehdä jotakin. Pihan laitto menköön ensi kesään.
Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Palataan siis aiheeseen pikapuoliin.
Kaunista! Suurella mielenkiinnolla mietin, miltä koko talo näyttää:)
VastaaPoista