19.9.2010

WC-remontti minibudjetilla







 

Muun remontin ohella myös alakerran wc on saanut pienen kasvojenkohotuksen. Kylpyhuoneen rempasta jäi juuri sopivasti lattiamosaiikkia, joka laitettiin vessaan vanhan laatan päälle. Marmorijäljitelmä-seinälaatat maalattiin kaakelimaalilla ja vanhat kalusteet myytiin pois. Kyllä, joku halusi ne!

Pikkuvessassa ei tarvita juurikaan säilytystilaa, mutta laskutilaa kyllä. Tila on kapea, joten 40-50 cm syvät allastasot eivät oikein passanneet. Kylppäriin oli tehty kapeasta keittiön yläkaapista istuintaso, jonka kantena on sama laminaatti kuin kylppärin pöytätasossakin. Laminaatista jäi yli juuri sopivan pitkä ja kapea pala. Siitä tehtiin wc:n pöytätaso. Allas ja hana ostettiin. Allaskaapin rungon tein valkoisesta kalustelevystä. Kaapin oven ostin Kodin Terrasta, josta löytyy erilaisia ja eri kokoisia keittiön ovimalleja, ja muita osia, ihan hyllytavarana. Wc:n valaisin on Ikeasta. Samoin peili, hyllyt ja pyyhekoukut. Ne taidan kyllä maalata vielä valkoisiksi.

18 kommenttia:

  1. mitä sutia tai telaa tai ruiskua käytitte kaakelimaalin maalaamiseen ja mitä merkkiä maali oli. Meillä sama edesse parin viikon päästä. Kylppärissä maalataan kaakelit koska putkari tulossa vuoden/parin päästä niin ei vielä sen isommin rempata.

    VastaaPoista
  2. Maali oli Ronsealin kaakelimaali, joka levitettiin n. 20 cm leveällä vaahtomuovitelalla. Sitä ennen kaakelit oli pesty hyvin Solmasterin maalattavien pintojen pesuaineella. Meillä oli myös Ronsealin saumakynä, mutta se osoittautui tarpeettomaksi.

    Maalaus on hyvä aloittaa ylhäältä ja vetää ensin telalla viistoon ja sitten pystysuoraan. Näin saadaan tasainen pinta ja korjattua mahdolliset valumat. Parhaan näköisen sauman saa kun vetää pienellä pensselillä ensin maalia saumoihin (siltä alueelta minkä seuraavaksi telaa) ja maalaa alueen heti telalla.

    Aika pian huomaa kuinka paljon maalia kannattaa levittää, että sitä tulee riittävästi, muttei niin että se valuu kovin. Jo maalattua pintaa ei kannata kauheasti mennä enää telailemaan.

    Muistaakseni aluksi näytti, että tela tekee maaliin pieniä ilmakuplia. Ne kuitenkin tasoittuvat kun maali alkaa kuivua.
    Käry on muutaman päivän tosi voimakas. Hyvää tuuletusta tarvitaan. Maalin kannattaa antaa kuivua pari viikkoa, ennen kuin se kestää kovempia kolhuja.

    Epäilin aluksi itse kaakelin maalaamista, mutta aivan turhaan. Hyvää jälkeä tulee ja helposti.

    VastaaPoista
  3. Näytääpä hyvältä! Olen kovasti suunnitellut meillekkin kaakelien maalaamista ja lattiaan uutta laatta kerrosta. Meillä vaan kaadot on päin persettä, joten mies on sitä mieltä ettei nyt mitään ennen kunnon kylppäriremonttia :/ sitä odotellessa.

    VastaaPoista
  4. Oikein toimiva lopputulos ja aina mieltä lämmittää kun käytetään enemmän älliä kuin euroja. Hyvähyvä!

    VastaaPoista
  5. Oi mahtavaa, että ryhdyin selaamaan vanhoja postauksiasi! Meillä on nyt juuri alkamassa wc:n remontti ja olen tuskaisena pähkäillyt tuon kapean tilan kanssa, että mistä revin siihen tarpeeksi kapean allastason. Kiitos siis inspiraatiosta, teillä tulos on tosi hieno! :)

    VastaaPoista
  6. Dooda; Kiitos ja ollos hyvä vaan :) Rattoisaa remppaa!

    VastaaPoista
  7. Oliko teillä kaakeleissa jotain porausreikiä, joita paikkailitte/kittailitte ennen maalausta? Jos oli, niin millä teitte sen?

    -Satu

    VastaaPoista
  8. Anonyymi-Satu; Kyllä valitettavasti oli, eikä kaikkia saatu piilotettua kalusteiden taakse. Reiät täytettiin valkoisella silikonilla.

    VastaaPoista
  9. Mitä ihanaa mikä postus! Meillä alkaa remppa olla lopuillaan mutta vessa on vielä pahasti kesken. Ollaan pähkäilty vanhojen laattojen maalaamisen ja uudelleen laatoittamisen välillä mutta ollaan tultu siihen tulokseen että ehkä toi maalaaminen ois tähän väliin nyt simppelimpää, ollaan tosin siis mietitty just sitä ett miten se kestää se maali, ja tuleeko siitä hyvännäköistä jälkeä.. Mutta taidetaan kyllä lähteä edes yrittämään!

    Olipa kiva juttu!!

    VastaaPoista
  10. Hei oliko teillä vessassa lattialämmitystä? Kun meillä olisi myös lattialaattojen vaihto edessä, mutta ollaan pohdittu pitäisikö repiä vanhat laatat pois vai laatoittaa päälle..tosiaan lattialämmitys siis on..

    VastaaPoista
  11. Teittekö vesieristyksen kuitenkin vielä vanhan lattialaatan ja uuden väliin :)? -inkku-

    VastaaPoista
  12. Hei. Todella kaunis wc teillä. Mistä tuo allas löytyi, haen itsekin pientä tasoallasta, maksimisyvyys 31 cm, mutta on vaikea löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, kiitos kommentistasi. Muistelisin, että allas ostettiin K-raudasta.

      Poista
  13. Tosi kivan näköinen kylpyhuoneremontti. Tässä juuri huomaa että pienillä muutoksilla saa isoja muutoksia aikaan :)

    VastaaPoista
  14. Aivan ihana tuo peili! Mistä se on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikeasta ostin, nyttemmin se on maalattu valkoiseksi.

      Poista