23.2.2011

Kiitos

Bambula-blogia on taas muistettu tunnustuksilla. Kiitos. On uskomattoman motivoivaa saada kiitosta ja kannustavaa palautetta siitä mitä ikinä tekeekin. Niin se vain menee.




"The Gorgeous Blogger -palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon viidelle, jotka mielestään sen ansaitsevat."


Tämän tunnustuksen Bambulalle antoivat Aniliini ja JohannaK, joiden omat blogit ovat aivan huippuja! Kiitos teille ihanaiset.

1. Milloin aloitit blogisi?
Ensimmäisen äitiyslomani viimeisenä päivänä, 3. elokuuta 2010.

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Aiheet pyörivät pitkälti kotimme ja sen asukkien ympärillä. Sisustusta, remonttia, näpräämistä, käsitöitä ja vauvaperheen arkea.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ohhoh, hankala kysymys! Varmaan ainakin se, että se käsittelee juuri meidän elämää.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Suurinpana inspiraattorina oli ne upeat blogit, joihin olin mammalomani aikana tutustunut. Aukeni ihan uusi maailma, johon tuntui luontevalta hypätä mukaan. Miehen ja kaverien kannustus vaikutti myös.

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Sen ulkonäkö on alkanut kyllästyttää eli kasvojenkohotus olisi paikallaan. Muusta en tiedä. Välillä ajattelen, että olen jämähtänyt johonkin tiettyyn muottiin.
Olisi hienoa kuulla, mitä te lukijat toivoisitte Bambulalta!
 
Pukkaan tunnustuksen eteenpäin viidelle bloggaajalle, joiden postauksia odotan aina kuin kuuta nousevaa:
Tiina, Suki, Tiinakaisa, Nena, Sanna Matilda.
 

Lisäksi Visuaalisesti vaativa kottarainen antoi Bambulalle hienon tunnustuksen. Kiitos kaunis.


Tarkoitus on tunnustaa seitsemän asiaa itsestä.

1. Olen asunut ehkäisyneuvolassa.
2. Minut on Myers-Briggs -testissä määritelty olevan ENTP.
3. Alan helposti jutella ventovieraille ja hämmästyn aina kuinka luukkoon ihmiset voivat siitä mennä.
4. Viime viikkoinen spinning todisti, että olen elämäni surkeimmassa kunnossa.
5. Nautin väittelystä.
6. Koripallo on pitkäaikaisin urheiluharrastukseni.
7. Viihdyn hyvin yksikseni.

Ja sitten vielä tunnustus eteenpäin Pinjalle ja Muuttohaukalle. Teidän juttuja on kiva seurata!

3 kommenttia:

  1. Mutta kiitos Naku! Sun blogia on kyllä kiva seurata, keksit aina jotain uutta inspiroivaa!

    En tiedä huomasitko aiemmin tätä mun blogissa -jäi tohinassa ilmoittamatta erikseen :D
    http://pinjacolada.blogspot.com/2011/02/sweet-for-my-sweet.html

    VastaaPoista
  2. Suurkiitokset, lukuinto on molemminpuolinen! :)

    VastaaPoista