Kepponen

Olen tainnut joskus mainita, että meidän perheessä viljellään hassuja lempinimiä. Eikös se niin ole, että rakkaalla lapsella on monta nimeä? En edes muista mistä mikäkin nimi on johdettu. Joistain sanaleikeistä kai. Meidän pikkuinen R on mm. Kepponen, Keppiäinen, Hepponen, Pulskis, Pulskiainen ja vaikka mitä muuta. Noiden P-alkuisten nimien alkuperä taitaa olla aika selvä. R nyt vaan on niin ihana iloinen pullero pitkään ja hoikkeliin isoveljeensä verrattuna.

Kepponen täyttää tänään 6 kuukautta. Kuinka aika rientääkään. Juurihan toimme hänet ikionnellisina laitokselta kotiin uteliaana ottamaan vastaan arki kahden vauvan kanssa. Siitä ei ollut pitkä aika kun olin varma, ettei minusta koskaan tule äitiä. Olin totuttautunut ajatukseen, hieman surullisena tosin, ja sitten olinkin kahden pienen pojan äiti. Niin se elämä ihanasti heittelee. Uskokaa tai älkää, kun elämä ei ole aina kohdellut näin hellästi, muistan olla kiitollinen tästä kaikesta joka ikinen päivä - edes ohikiitävän sekunnin ajan. Joskus minut valtaa kamala pelko siitä, että menetän rakkaimpani. Silloin ei olisi enää mitään.

Mennyt puoli vuotta ei ole ollut lainkaan rankkaa, vaikka moni niin varoitteli. Toki olen usein ärsyyntynyt ja äkäinen milloin mistäkin, mutta niin olisin ilman poikiakin. Paitsi raskaana ollessa. Mies sanoo, että minun pitäisi olla aina raskaana, sillä silloin olen kuin kehräävä kissanpoika. Se on totta. Raskausajat ovat olleet parasta aikaa elämässäni. Olen leijaillut pilvissä. Siitä johtuen taidan lopun elämääni potea vauvakuumetta. Niin nytkin. Nautin myös vauva-ajasta. Tosin silloin kisumisu Miehen mukaan muuttuu tuliseksi tiikerinartuksi. Olen siis taas oma itseni.

Tänään me keitetään pullakahvit merkkipäivän kunniaksi ja jatketaan sinnikkäitä ryömimisharjoituksia. Onnea rakas Kepponen! Ja kiitos, on upeaa saada olla äitisi.