Ai, että loma?

Kotona ollaan. Seesteisistä lomakuvista huolimatta ja ennen kuin aika kultaa muistot, totean, että

lomamme etelän paahteessa oli muutakin kuin rentouttava. Kohteen valinta osui nappiin, ylitti jopa odotuksemme. Puitteet pienten kanssa matkaaville olivat hyvät - kaikki toimi, ruokaa ei tarvinnut etsiä eikä odotella, oli siistiä ja tarjolla muutakin tekemistä, kuin rannalla makoilu. Hotellialuella oli kaikki mitä tarvitsimme ja vähän enemmänkin.

Mutta, mutta... Jos edellisellä reissulla riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tähän lomaan lisämausteensa toi kahden "Minä ite"- ja "Ei!" -ikäisen uhma, joka kohdistui pääasiassa, kehenkäs muuhun kuin äitiin. Reippaista, iloisista ja kohteliaista, vaikkakin vilkkaista miehenaluista, kuoriutui tottelemattomia narisijoita, raivopäitä, kinastelijoita ja äidissä roikkujia - totaaliärsyttäjiä. Tsih, oli heillä toki hyvätkin hetkensä. Useimmiten isän seurassa. Siis silloin, kun äiti oli nurkan takana laskemassa tuhanteen. Kerrottakoon, että pääsin laskuissani varsin pitkälle.

Oli miten oli, kotiin tultua rähjääminen on muisto vain. Ihanaa! He sähläävät ja hölmöilevät toki yhä, niinkuin ikäistensä pitääkin. Talven lomasuunnitelmat ovat kuitenkin nyt jäissä, kunnes muisti alkaa pätkiä. Jos nyt lomasta vielä jotain positiivista haluan sanoa, niin se jaksaa aina ilahduttaa, että läski näyttää paljon paremmalta ruskettuneena.