19.11.2012

Mikälie pussukka

 
 
Mistähän sekin johtuu, että eräät ovat hirvittävän heikkoina kaiken maailman pussukoihin, lompakoihin ja sensellaisiin? Minä kuulun tähän käsittääkseni suurehkoon joukkoon, jonka edustajat tuntuvat pääsääntöisesti olevan hameväkeä. Vai tunnetteko yhtään pussukkamiestä?
 
Kokoelmani karttui taas yhdellä. Löysin Eurokankaasta läjän erivärisiä nahkapaloja ja ostin pari ihan vaan inspistä odottelemaan. Viikonloppuna välähti. Tein monitoimipussin, joka pelaa meikkipussina, lompakkona, penaalina tai vaikkapa iltalaukkuna. En uskaltanut ommella keppanalla koneellani, joten ompelin vetskarin ja sivut käsin. Nahan ompeluun sopivalla neulla homma sujui nopsaan, mutta seuraavan kokeilen koneella, kävi miten kävi.
 
Nahkainen pussukka on aika kiva ja helposti toteutettava joululahja.
 
Omani tein näin:
1. Leikkasin nahasta 52 x 24 cm suorakaitaleen (joista noin sentti per reuna on saumavaraa)
2. Ompelin (jälkipistoin kaksinkertaisella langalla) vetoketjun kiinni suorakaitaleen lyhyille sivuille vetoketjun oikea puoli vasten nahan oikeaa puolta.
3. Ompelin pussukan sivusaumat jälkipistoin yhteen, oikeat puolet vastakkain.
4. Leikkasin ylimääräiset saumavarat pois sekä jokaisesta kulmasta kolmiopalan, jotta oikein päin käännettynä kulmista tulee siistit.
5. Käänsin oikein päin ja pussukka oli valmis.
 
 
 

33 kommenttia:

  1. Ihan mahtava! Tästä sainkin kyllä hyvän idean DIY-hääclutchista. KIITOS!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa hommata ompelukoneeseen nahkaneula, niin pitäisi onnistua helposti tuo nahan ompelu koneella. Itse ainakin olen ommellut nahkaa varsin onnistuneesti. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tikin pituus on riittävä, ettei vaan leikkaannu nahka poikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin aion tehdä. Ompelukonekaupan rouva vaan meinasi, että ei kannata kokeilla. Itse en ollut kovin vakuuttunut hänen tietämyksestään, mutta tottelin kuuliaisesti :) Kiitos vinkeistäsi.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos, vielä jos olisin löytänyt kultaisen vetskarin... Onkohan niitä?

      Poista
  4. Tulipa siitä makee! Oranssi vetskari on aika rock :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo oranssi on taas vaihteeksi aika kiva väri.

      Poista
  5. Niin helppo, yksinkertainen ja kaunis <3

    VastaaPoista
  6. Tosi kivan näköinen pussukka!
    Nahkaa on yllättävän helppo ommella normaalillakin ompelukoneella. Kannattaa vain ostaa sellainen terävämpi nahkaneula ja käyttää teippiä nuppineulojen sijaan. Jos muuten tuommoiseen pussukkaan haluaa vuoren, se on helppo ommella käsin kiinni vetoketjun kangasosaan.

    VastaaPoista
  7. Mä haluan sun joululahjottavien listalle!

    Ihan mielettömän hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mä kun olen tosi arka antamaan mitään omatekoista. Pelkään, etteivät tykkääkään.

      Poista
    2. Sä voit huoletta lahjoittaa nää kaikki pussukat mulle. :D :D

      Poista
  8. Mielettömän hieno! Kelpais kyllä minulle ;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä ideasta. Hitto, kun on hyvännäköinen! Mulla onkin sopivasti paljon vanhasta sohvasta purettua ohutta mustaa nahkaa... Muutama joululahja taisi juuri kuittaantua :)

    Annah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi, sellainen kulunut nahka onkin kaikista mageinta. Vielä mun haaveilemallani kultavetskarilla olis täydellinen.

      Poista
  10. Yksi pussiongelmainen täällä hei! Olen itsekin ihmetellyt sitä kerran tai montakin, että mikä niissä pussukoissa oikein viehättää niin kovasti? Aivan sama homma kuin muistikirjojen kanssa: niitä lojuu nurkissa käyttämättöminä mutta kun ovat niin ihania. Samperin tavara. :D

    Mutta tämä tekemäsi on kyllä ihanan tyylikäs pussukka, ei yhtään ylimääräisiä hötäleitä ja tuo oranssi vetoketju on ihan täydellinen yksityiskohta! Kelpais mullekin. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, unohdin mainita muistikirjat! Niitäkin mulla on pilvin pimein. Outoa hommaa :)

      Poista
  11. Sulla on sitte hyviä ideoita hei!
    En oo paljoo ommellu mutta tälläsen voisin ehkä saadakki kasaan. Ja sitte toi purnukka minkä olit maalannu. Niin hyvä idea. Ajattelin yrittää vastaavaa kahteen puiseen kirahviin jotka on lojunu partsilla kolme vuotta ja ehkä vähän tunkkaset nyt!:)
    rasymattoni.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole kovin taitava ompelija, joten pitää tehdä helppoa.

      Poista
  12. Ihana pussukka! Laitetaan tekoon, kiitos inspiraatiosta :-)

    VastaaPoista
  13. Niin hieno, oot ihan askarteluvelho! Tai siis käsityö, mutta anyway faintan. Voisitko pistää pienen nettikaupan pystyyn, mistä sais tilata näitä ihanuuksia?

    VastaaPoista
  14. Pussukkamaanikko ilmoittautuu!!! Js sun oma tekemä aivan superkiva, hauskaa ilmettä saa värikkäällä vetskarilla.
    Voi, kunpa osais itsekin.....
    mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamoon! Kyllä sä osaat, kun mäkin osasin. Googletin itsekin miten ommellaan käsin hyvä sauma ja törmäsin tähän jälkipistoon. Kuvallisia ohjeita löytyy netissä ja ei oikeesti ole vaikeaa. Ja muista hakea kässäkaupasta se nahkaneula!

      Poista
  15. Hei, mahtava blogi!
    Etsyssä näyttäis olevan kultaisia vetoketjuja:

    http://www.etsy.com/listing/54514757/10inch-black-metal-zipper-gold-teeth?ref=sr_gallery_7&ga_search_query=gold+zipper&ga_view_type=gallery&ga_ship_to=FI&ga_page=2&ga_search_type=supplies&ga_facet=suppliesgold+zipper

    VastaaPoista
  16. Kiitos ideasta! Toteutin omani ihan kuule ompelukoneella ja normineulalla (ohuella sellaisella)! Ja ei mitään ongelmaa! Kangaskaupasta vinkkas et jos ei luista ompelukoneella niin laittaa voi-/leivinpaperin nahan ja paininjalan väliin ommeltaessa (ja repii ompelun jälkeen paperin pois). Kokeilin ommella pikku tilkkuun nahan oikealta puolelta ja siihen voipaperista oli apua. Mutta pussukassahan saumat ommellaan nurjalle, jolloin ei paperia tarvittu. Varmaan asiaan vaikuttaa nahan "tahmaisuus".

    VastaaPoista