24.10.2013

BoKlok - aikuisten makuuhuone





































































































































































































Kuten aiemmin kerroin, pääsin sisustamaan joulukuussa Vantaan Kivistöön valmistuvaan BoKlok-kohteeseen kolmihenkisen perheen esittelykodin. Asunto on 58,5 neliön kolmio ja varsinainen tilaihme. Pohjaratkaisut on suunniteltu mahdollisia asukkaita kuulemalla ja heidän toiveisiinsa vastaamalla. Tutkimusvaiheessa tietoa ja toivomuksia kerättiin sadoilta potentiaalisilta asukkailta ja tutkimuksen edetessä joukko supistui samalla kun kerättävän tiedon laatu tarkentui. Arkkitehdit olivat tiiviisti mukana kuulemassa ihmisiä ja saatuun ymmärrykseen pohjautuen onnistuttiin suunnittelemaan toimivaakin toimivampi tila. Asunnon fiksut tilaratkaisut paljastuivat itselleni pikkuhiljaa sisustusprojektin edetessä: mitä enemmän kalusteita saatiin paikoilleen, sitä suuremmalta tila tuntui. Hämmentävää.

Lupasin esitellä kodin huone huoneelta, joten aloitetaanpa vanhempien makuuhuoneesta, joka on aavistuksen isompi, kuin kodin toinen makuuhuone. Huoneen yhteydessä, liukuoven takana, on vaatehuone, jonka säilytysjärjestelmä on IKEAn Algot-sarjaa. Koti kalustettiin muutenkin IKEAn tuotteilla.

Aikuisten makuuhuoneeseen halusin hieman ylellisen fiiliksen ja tyylillisesti jotain ihan muuta kuin mitä oma kotini edustaa. Ajatuksena oli, että huoneiden ei tarvitse olla toistensa kopioita vaan kodissa voi sekoittaa useampiakin lempityylejä. Ainakin itselläni ne vaihtelevat ja niitä on monta. Tietenkin joku punainen lanka on hyvä pitää mielessä.

Tapetiksi valitsin Boråsin mallistosta Mineral-sarjan kauniin harmaan sävyn (4209). Harmaan ja puun yhdistelmä ripauksella mustaa ja kultaa tuntui houkuttelevalta. Mielestäni ihastuttavin yksityiskohta huoneessa onkin toiseksi yöpöydäksi päätynyt kylpyhuonesarjan kaluste, jonka alunperin on tarkoitus toimittaa pyyhetelineen/tuolin virkaa. Eikö olekin kaunis kapistus harmaata seinää vasten!

Kultaa löytyy ripaus sieltä täältä. Ikean säilytyskorista tuunasin kattovalaisimen, jonka violetin reunan maalasin kultamaalilla. Messinkiset kynttilänjalat löytyivät kirpparilta. Tämän kodin seinillä on paljon valokuvatauluja. Jostain syystä en ole kiinnittänyt niihin aiemmin huomiota, mutta nyt tajusin kuinka hienoja kuvia IKEAsta löytyy pilvin pimein. Makkarissa 60-luvun muotikuvan kaverina on kaunis korentojuliste. Sängyn vastakkaiselle seinälle tein pyöröpuusta kolme ripustintappia, jotka maalasin mustiksi. Niissä roikkuvat henkarit saivat kultasuihkutuksen, kuinkas muuten.

Makuuhuoneen sisustuksessa käytetyt IKEAn tuotteet:

sänky / Sultan Skaland -runkopatja
          / Sultan Tårsta -sijauspatja
          / Sultan- jalka
yöpöytä 1 / Rågrund-pyyheteline/tuoli
yöpöytä 2 / Nesna-sivupöytä
seinävalaisimet / Hektar
kattovalaisin / Höjdare-kori ja Hemma-ripustinsarja
valokuvataulu / Bild Fjälsta
kehys 1 / Gladsax
korentotaulu / Tvilling
kehys 2/ Ribba
pussilakanasetti 1 / Dvala
pussilakanasetti 2 / Nyponros
pussilakanasetti 3 / Björnloka
lakana / Dvala
peitto / Mysa Strå
tyynyt / Gosa Vädd
verhot / Ritva
rullaverho / Tupplur
matto / Basnäs
huopa / Ofelia
herätyskello / Dekad
henkarit / Grundtal


BoKlok on Skanskan ja IKEAn vastaus kohtuuhintaisen asumisen tarpeeseen. Ideana on luoda parempaa asumista, jossa yhdistyvät hyvä laatu ja suunnittelu kohtuullisin asumiskustannuksin. Jokainen sentti on mietitty tarkkaan ja siksi uskommekin, että BoKlok-koti on paljon enemmän kuin vain neliöitä.

Ensimmäinen loppuunmyyty BoKlok-kohde valmistuu Vantaa Kivistöön joulukuussa 2013 ja seuraava Vantaan Nikinmäkeen alkusyksystä 2014. Nikinmäessä on vielä muutama vapaa asunto, käy tutustumassa: www.boklok.fi ja http://kodit.skanska.fi/Kohteet-ja-asunnot/BoKlok-Vantaan-Nikinkumpu/









29 kommenttia:

  1. Rauhallinen ja kaunis huone. Aika täydellinen tuo seinän sävy!

    Ilona

    VastaaPoista
  2. Mistä toi pieni matto on hommattu? Tollanen isompana olis aika kova juttu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstissä löytyy tuotetiedot ja linkit tuotesivuille.

      Poista
  3. Upea! Ja sun tuunaukset ovat kyllä aina niin tyylikkäitä ja hyvin oivallettuja.

    VastaaPoista
  4. Wau ja wau, sanon vaan. Upeat sävyt! Tässä on minulle inspiraatiokuvia kerrakseen.

    VastaaPoista
  5. ...mutta mistä tuota harmaata seinämaalia saisi, mikä sävy? Saattaisi olla juurise oikea sävy meidän makkariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tapetti. Sävyn saa viemällä palan tapettia esim. K-rautaan, jossa he skannaavat laitteillaan vastaavan maalisävyn.

      Poista
  6. Onpas kaunista! Olen miettinyt meidän makuuhuoneeseen valaisimia (seinäsellaisia) ja nuo valaisimet voisivat sopia hyvin, täytyypä pohdiskella:)!

    VastaaPoista
  7. Hassu sattuma: juuri tänä aamuna töissä innovaatiojuttujen merkeissä juttelimme työkaverini kanssa blogeista. Hän kertoi omasta sivustostaan ja että opiskelukaverillaankin on sisustusaiheinen blogi, jonka parissa juuri tehnyt esim. BoKlok-juttuja. Mietin, että ei oo totta! Mun yksi lemppariblogeista, Bambula tietty! Eli terkut Nykäskylästä!

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Utelaisuus heräsi, kenestähän yhteisestä kamusta mahtaa olla kysymys? Mies vai nainen?

      Poista
    2. Taidettiin just facessa kommentoida saman miehen viikon urotyötä :)

      -Paula

      Poista
    3. Ai se! Emmä tajunnu, ku se tituleeraa mua tolleen opiskelukaverina. Mulle se on rakas ystävä ja kummipojan isä :)

      Poista
    4. Taisi olla, että se oli se "seliteosa", kun puhuttiin kuitenkin designistä :) Eli pysyttiin silleen pro-linjalla. Mutta olet lempparibloggaajiani ja meillä oli täällä huikea viikko. Ystäväsi on kyllä viikonloppuvapaansa ansainnut =)

      -Paula

      Poista
  8. Täälläkin tykätään! Toi kattolamppu on mahtis :)

    VastaaPoista
  9. Tuolla voisin kyllä asua! Aivan mieletön! En vaihtaisi mitään muuta kuin naisen kengistä hieman korkoa pois ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehee, itse olisin niin tsoukki noissa kengissä :) Mulle kolmen sentin korot on jo hurjat.

      Poista
  10. Upea, upea harmoninen tunnelma! Lamppu on loistava. Samasta ihanasta tuolista bloggailin aiemmin, ja sehän sopii loistavasti makkariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, lampusta tuli ihan jees ja tuolilöytöön olen tosi tyytyväinen.

      Poista
  11. Todella kaunis tunnelma koko tilassa. Ja erityispisteet menee kyllä tuolle valaisimelle - huikea!

    VastaaPoista
  12. Hyvää työtä Naku, näyttää todella upealta! Hirmuisen paljon mielenkiintoisia ja kekseliäitä yksityiskohtia. Todella kiva projekti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maire! Oli todellakin aivan huikean kiva projekti.

      Poista
  13. hei, olisi kiva saada postausta kylpyhuoneesta piakkoin. Terkuin kohta Boklokkiin muuttava. Tartvitsisin tietoja kylpyhuoneeseen rakentamastasi tasosta ja kalusteista. Olisiko mitenkään mahdollista tehdä postausta piakkoin?

    VastaaPoista
  14. Heippa ja onnittelut tulevalle BoKlokilaiselle! Yritän ehtiä pikapuoliin.

    VastaaPoista