6.2.2014

DIY | Lastensängyt kotikonstein





















































































































































































































Aina kaupasta ei löydä juuri sitä mitä tarvitsee. Tai sitten hinta yksinkertaisesti hirvittää. Vuosi sitten etsin 2- ja 3-vuotiaille pojilleni samaan aikaan kukkaroa, käyttötarvettamme sekä silmää miellyttäviä sänkyjä. En löytänyt, joten päätin kokeilla osaisinko tehdä itse. Vuoden testikäytön jälkeen uskallan rohkaista muitakin kokeilemaan. Omilla rakenneratkaisuillani tuskin puuseppäkoulua läpäistään, mutta sainpahan toteutettua muutaman itselleni tärkeän yksityiskohdan (kuten ei näkyviä ruuvinkantoja) sekä kaksi pomput ja törmäilyt kestävää sänkyä. Kuitteja en enää löytänyt, mutta olisikohan nuo muutaman kympin kipale tulleet maksamaan. Toki ruuviväännin, ruuveja, maalia ja muuta pikkusälää löytyi valmiiksi kotoa, mutta eivätpä nuo hintaa kovin olisi nostaneet. Mikä parasta, sänky oli helposti kotona valmistettavissa eikä mitään erikoistyökaluja tarvittu.

Perinteinen levysänky on kotinikkarille helpoin rakenne toteuttaa, mutta kärsivällisyyttä ja tarkkuutta kyllä tarvitaan. Eivätkä apukädetkään ole pahitteeksi kasausvaiheessa. Minä innostuin nikkaroimaan silloin kun olin yksin kotona ja välillä tuntui, ettei kaksi kättä riitä, vaikka vain poraamisesta ja ruuvaamisesta oli kyse.

Sivu- ja päätylevyt sahautin Bauhausissa haluamiini mittoihin. Olin ensin aikeissa tehdä sängyt vanerista, mutta päädyin lopulta edullisempaan 19 mm MDF-levyyn. Levyt maalasin huolellisesti vaahtomuovitelalla, jolloin pinnasta tulee lähes yhtä tasainen kuin ruiskulla maalatessa. Lisäksi ostin 2x2 cm puurimaa, jota ruuvasin sivulevyjen sisäpuolelle tukemaan sängyn sälepohjaa. Aluksi pohja oli tarkoitus tehdä laudoista, mutta Ikean löytönurkasta nappasin mukaani edulliset sälepohjat, jotka pätkäisin saksilla oikeisiin mittoihin. Sivu- ja päätylevyjen liittämisessä käytin poratappeja, jotta sain kohdistettua levyt oikein. Itse kiinnityksen tein sisäpuolelta kulmaraudoilla, sillä en halunnut ainuttakaan ruuvinkantaa näkyville.

Meillä yksi kriteeri sängyille oli koko, jota tehdasvalmisteisena ei ole saatavilla. Itse tehdessähän sängyn leveyden, korkeuden ja pituuden ei todellakaan tarvitse olla standardi, vaan voi tehdä juuri sellaisen, mikä omiin tarpeisiin parhaiten sopii. Myös levymateriaaleissa ja väreissä on runsaasti valinnanvaraa. Koska sänkymme eivät ole vakiokokoa, ei valmiita patjojakaan löytynyt. Niinpä leikkautin Etolassa 10 cm vaahtomuovipatjat sänkyyn sopiviksi. Niiden suojana pidän Ikeasta hankittuja patjansuojuksia.

Minkäänlaisia laitoja en sänkyihin tehnyt. Muutama yö nukuttiin patja sängyn vieressä lattialla mahdollisen tippumisen varalta, mutta vahinkoja ei onneksi ole sattunut.

Lelulaatikot tein samalla idealla kuin sängyt. Päätylevyjen reunat halusin kuitenkin piilottaa pois näkyvistä, joten etulevy, se jonka alalaidasta laatikko vedetään ulos, on yhtenäistä pintaa. Näin levyyn kohdistuu suurempi rasitus, mutta ennakoin sen tekemällä 2x2 cm rimoista tukevan pohjarakenteen ja kiinnittämällä liitokset kulmaraudoilla. Pohjarimojen päälle laitoin edullisen valkoisen 3 mm kovalevyn. Alle kiinnitin pienet renkaat. Alareunan ja lattian väliin jätin helposti sormien mentävän raon.

Jos siis pinna kestää ja perustyökalut yhtään pysyvät kädessä, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan mitä omin kätösin voi saada aikaiseksi. Nikkarointi on mielettömän kivaa, eikä mikään miesten etuoikeus. Koklaappa!







































































...


A year ago I decided to try to make beds for my 2 and 3 year old boys. After one year of usage I'm ready to encourage others to try too. Beds are still like new despite my not so professional solutions for the structure or joints. Here's the result.












44 kommenttia:

  1. On muuten aivan pirun näppärän näköinen sänky! Täytyykin pitää tämä postaus mielessä. Muutenkin kyllä todella tyylikäs huone.

    VastaaPoista
  2. no WAU!! älyttömään magee toteutus!!

    VastaaPoista
  3. Vau, kuvien perusteella olisin voinut väittää, että sänky on jonkun olemassa olevan brändin valmis katalogi-tuote! Jos olis ajankohtaista, ottaisin heti nyt susta mallia, mutta täytyykin pistää hetkeksi korvan taa ootteleen!

    VastaaPoista
  4. Vau, todella upea lopputulos!!! Olet taitava! Eipä olis tullut itselle pieneen mieleenkään alkaa nikkaroida sänkyä itse, jos kaupasta ei sattuisi sopivaa löytymään. Kivan simppeli Muuramehenkinen design.

    VastaaPoista
  5. Tosi hieno aikaansaannos! Näitä rohkaisuja aina tarvitaan, että itsekin saa helposti (ja edullisesti) aikaan ilman meediokykyjä. Laitan korvan taakse odottamaan aikoja, jolloin lasten sängylle on tarvetta :)

    VastaaPoista
  6. Ei oo totta että joku on noin kätevä käsistään! :) Aivan mielettömän ihanat, niin simppelit ja sievät! Saako idean varastaa? Pyydän kyllä kätevää miestäni tuollaiset tekemään jos sopii..?

    VastaaPoista
  7. Aijettä on kivat sängyt! Ja ymmärrän täysin ruuvinkannat piiloon -meiningin. Miten ne voiki ärsyttää niin paljon?! Kiitos taas inspiroivasta blogista!

    -Riikka

    VastaaPoista
  8. vau! hieno siitä tuli! pitäisi useammin uskaltaa vain tehdä itse! :)

    VastaaPoista
  9. Vautsi! Kyllä me naisetkin osataan kaikenlaista! ;)

    VastaaPoista
  10. Mielttömän hieno! Ei minulta kyllä onnistuisi, en osaa suunnitella puisia rakenteita. Todella siistin näköistä työtä. Olet taitava!

    VastaaPoista
  11. Ihana selkeä malli sängyllä! Puuseppä kuittaa ja hyväksyy ;) Täällä on myös suunnitteilla tehdä itse kaksivuotiaalle sänky, kun ei kaupan yksilöt ole ihmeemmäksi tulleet. Oliko sulla millaset kriteerit koon suhteen? Ajattelin mennä ihan oikealla puulla, kun se on vähän niinkuin ammattiylpeyskysymys, vaikka pajattomana puuseppänä voi olla että kaupan sahauspalvelua käytetäänkin..

    VastaaPoista
  12. Upea, todella hieno! Olet kyllä taitava! Osaisipa sitä itsekin!

    VastaaPoista
  13. No on hieno sänky! Ihailen sun nikkarointitaitoa, vaikka sanotkin, ettei se kummoisia taitoja vaadi, niin olen toista mieltä :)

    VastaaPoista
  14. Minustakin tosi hieno! Tykkään varsinkin tuosta alla olevasta laatikosta. Erittäin tyylikäs ja toimivan oloinen yhdistelmä.
    MDF:ää on kiva käsitellä, ei ole esim oksakohtia niin on aina helppo porata suoraan.

    VastaaPoista
  15. Tämä tuli kuin tilauksesta etsiessäni sänkyä tytölle, kun on kolo mihin sänky pitäisi mahduttaa ja neiti ei tarvitse todellakaan vielä täys pitkää sänkyä ja jatkettavat mitä löysin ei ole nättejä.

    Suur kiitos siis tästä!!!

    VastaaPoista
  16. Kerrassaan hieno! Oot kyllä niin taitava ja sulla on huikeit idiksii :)
    Fanitan sua ihan kympillä.

    -Kirsikka

    VastaaPoista
  17. Vautsi! Ja toi tapetti on ihan älyttömän upee!
    http://omanelamanikuningas.blogspot.fi

    VastaaPoista
  18. Ihan mielettömän hieno sänky. Ja nää kuvat on niin kauniita. Voi kun meilläkin tytön huone näyttäis tältä :)

    VastaaPoista
  19. Paljon kiitoksia teille kaikille ihanista ja kannustavista kommenteistanne! Nytkin on pientä nikkarointia työn alla. Raportoin taas testikäytön jälkeen :)

    VastaaPoista
  20. Ompa todella hieno! Näppärä nainen :)

    VastaaPoista
  21. Upea sänky ja tosiaan, itsekin voi tehdä monenmoista. En kyllä varmaan itse osaisi...Kysyisin vielä, mikä on tuo hauskannäkoinen kettukuva seinällä ja mistä niitä saa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottavie voi ja kyllä osaisit. Pientä sisukkuutta vaan tarvitaan.

      Kettukuva ja paljon muuta ihanaa löytyy täältä http://seventytree.bigcartel.com/

      Poista
  22. VAU mikä sänky. Miksei mulla tulis ikinä mieleenkään kokeilla itse..? Oot taitava kyllä!

    VastaaPoista
  23. Kiva sänky ja kiva lastenhuone! Pakko kysyä, että mistä tuo kuusitapetti on ostettu? Itsellä on kahden pikkupojan huone tapettia vailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Tapetti on Fine Little Dayn kokoelmasta malli nimeltä Gran. Omani tilasin Photowallista http://www.photowall.fi/

      Poista
  24. No aivan mieletön! :) Kyllä vetävät törkeää nettoa kalustefirmat, kun alkaa miettimään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, mutta tietenkin kulutkin ovat yrityksillä kovat. Kyllä tällaisten yksinkertaisten tekeleiden kohdalla kieltämättä itse tekemällä säästää pitkän pennin.

      Poista
  25. Ihana! Mutta miten minulla on sellainen kutina, että jos itse aloittaisin sänkyprojektit, ei lopputulos olisi ihan samanlainen :D

    VastaaPoista
  26. Hienot on!
    Meillä on melkein samanlaiset, mutta mieheni minä ne pyysin tekemään, kätevä käsistään kun on. :) Vaikka itsekin käsitöistä pidän, ei tullut silti mieleeni että jopa sängyt voisin itse tehdä. Maalasin kyllä.

    VastaaPoista
  27. Mistä muuten tuo siksak-matto on ostettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matto on Anno-sarjaa, jota myy Kodin 1 ja Anttila.

      Poista
  28. Voi kiitos mahtavasta ideastasi! Mieheni teki hiihtolomalla ohjeillasi uudet sängyt kolmelle lapsellemme ja oon niistä aivan onnessani!! Mielenkiinnolla oottelen uusia ideoitasi. :) Kiitos ihanasta blogistasi - oon saanut paljon tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta palautteestasi! Kiva, että onnistui. Koitan taas keksiä jotakin kivaa :)

      Poista
  29. Loving this cute little fox print!

    VastaaPoista
  30. where is the fox print from? so adorable!

    VastaaPoista
  31. I adore this! The linen on the bed is also really beautiful!

    VastaaPoista
  32. Mahtava sänky, olis ihana kokeilla itelläki tehä. Kuinka korkea tuo sänky on? Entä nuo "sivulaudat"? Mietin että olet saanut niin sopusuhtaisen näköiseksi tuon:) T:Aino

    VastaaPoista