7.9.2014

Piharemontin loppusuora























































































































































































































































































































Piharemontti alkaa vihdoin olla kivassa vaiheessa. Kun maat on ensin pyöräytetty mullin mallin ja jokainen työvaihe on vain pahentanut alunperinkin ankeaa pihaa, on palkitseva päästä viimeistelypuuhiin.

Loppuviikosta valmistui pergola, jonka tarkoituksena on rajoittaa näkyvyyttä kadulta ja samalla rajata parkkialue piha-alueesta. Suoran näkymän rajoittaminen kadulta pihallemme onkin ollut yksi johtavia teemoja piharemontissa. Ikivihreä aita saa hoitaa osan tehtävästä. Taimet saapuvat pian. Kunhan saataisiin vaan kärrättyä iso multakasa ensin pois niiden tieltä. 

Ensimmäinen erä kasveja saapui jokunen päivä sitten. Laskeskelin, että istutin viikonlopun aikana reilu 200 kasvia ja lisää mahtuu vallan mainiosti. Räpsäisin muutaman kuvan kesken urakan. Viimeiset äsken illan kastelupuuhista. 

Ympäripyöreät päivät pihahommissa veivät tästä naisesta mehut, joten nyt saunaan ja nukkumaan. 

Kivaa alkavaa viikkoa ja aurinkoa kaikille!









16 kommenttia:

  1. Työ tekijäänsä kiittää, vaikka nyt selkä,olisin hieman jäykkä. Kaunis pihapiiri ja paremmaksi muuttuu vuosien mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Odotan kyllä kovasti, miltä se näyttää ensi kesänä tai sitä seuraavina.

      Poista
  2. Näyttää hyvältä. Meillä ei taideta päästä vielä noin pitkälle tänä syksynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvi huilia ja keväällä taas uudella innolla jatkamaan :)

      Poista
  3. Hienon näköistä ja tosi hyvän näköisiä taimia! :) Mistä olette hommanneet taimet?

    t. Jenni

    VastaaPoista
  4. Oi ja voi, miten viihtyisältä näyttää! Ensi kesänä teillä on jo todella vihreä paratiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, kunpa olisikin! Nyt näyttää kyllä vähän harvalta :)

      Poista
  5. Ihanan näköinen piha tulossa! Sisäänkäynnin pergola on aivan mahtavan näköinen. Mitä kaikkia kasveja ootte laittanut?

    nimin. keskeneräinen piha :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vaan! Voisin tehdä jossain vaiheessa postauksen kasveista.

      Poista
  6. No niin! Vau mitä kasviloistoa! Olisi kiva jos laittaisit vähä tarkemmin mitä olet istuttanut pihallenne! :) Ja pergola näyttää upealta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Jenni! Edelliselle kommentoijalle tuossa mainitsinkin jo, että kasviluetteloa on tulossa postauksen muodossa jossakin vaiheessa.

      Poista
  7. Mikä tuo ihana pihavalaisin on?

    VastaaPoista
  8. It seems as you have planned a perfect garden. I like it very much!
    BEst regards from PillePalle

    VastaaPoista
  9. Voi vitsit, kyllä näyttää niin kivalta teidän pihalla! Pergola on upea ja kaikki nuo kasvit saa sormet syyhyämään pihahommiin : ) Meillä tosin on vielä pitkä matka tuohon vaiheeseen, metsänpohjan muuttaminen puutarhaksi ottaa kyllä aikaa. Mutta muutama syyshortensia odottaa sentään ruukussa istutustaan meilläkin.

    Tulin myös kiittämään hyvästä vinkistä, jonka sain blogistasi vuosi sitten, eli saniaisen istuttamisesta ruukkuun. Kiitos paljon : ) Jos haluat kurkata, miltä saniainen meidän terassilla näyttää, niin laitan tähän linkin:
    http://www.peltotienpaassa.com/2014/09/ihan-ilmainen-kesakukka.html

    Aurinkoista syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Silmä lepää - upeeta jälkeä Nakutin! Kyllä kannatti "pikku" urakka :)

    VastaaPoista