7.3.2015

DIY | lasten leikkiteltta


Meidän pikkukundit ovat alkuvuoden aikana kunnostautuneet varsinaisina erämiehinä. Seikkailu alkoi vaatekaapin oviin ja tuoleihin viritetyistä lakanoista kyhätystä majasta, jonka suojassa pojat halusivat nukkua yhden yön. Siellä he vetivät hirsiä vielä toisen ja kolmannenkin yön. Kuopuksen luovutettua muutaman yön jälkeen, isoveli Sisu jatkaa majaelämää jo toista kuukautta.

Jossain vaiheessa minua alkoi kyllästyttää ruma ja romahdusherkkä majaviritys. Erään sisuuntumiseni hetkellä värkkäsin kellarista löytyneestä rimasta (jalkalista) ja 15 mm pyöröpuusta lakanoille telttarungon sillä ajatuksella, että ompelen vielä kankaankin kunhan innostun. Nikkaroinnit sujuvat minulta huomattavasti kätevämmin kuin ompelu, joten matka kangaskaupasta valmiiksi tekeleeksi vei hetken.




Rungossa on hyvin yksinkertainen rakenne. Liitoksiin ei tarvita liimaa tai ruuveja. Purettuna teltan saa pakattua kompaktiin pakettiin. Kokoa on parin kolmen hepun leikkeihin ihan mukavasti. Korkeus on noin 130 cm, leveys myös 130 cm ja pituus (oviaukosta takaseinään) 140 cm.

Kankaan kanssa vähän kikkailin, sillä halusin mukaan kivoja värejä isohkoina pintoina. Neljästä erivärisestä lakanakankaasta hahmottelin sopivan kuvion. Ihan hyvin olisi pärjätty pelkällä katolla, mutta kun kangasta tuli ostettua reilusti, askartelin vielä oviaukon ja takaseinänkin.

Toivottavasti teltan idis aukeaa kuvista, mikäli innostut rakennuspuuhiin. Työkaluista tarvitset käyttöösi poran ja sahan sekä palan hiomapaperia. Ja ompelukoneen tietenkin. Have fun!



16 kommenttia:

  1. Kyllä on kiva.
    Erityispisteitä siitä, että näitä sinun DIY juttuja höystää aina erityisen kauniit kuvat.

    VastaaPoista
  2. Se tästä ei ihan aukea, että miten kankaat kiinnittyvät runkoon? Erityisesti päätypalat näyttävät olevan vain jollain taikatempulla kiinni. Kiitos upeasta ohjeesta, pakko kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivurimat kulkevat kujissa. Kolmiomallisten päätykappaleiden kujissa kulkee naru, jolla kangas kiinnittyy kulmistaan pyörörimoihin. Lisäsin sulle postaukseen kuvan kyseisestä detskusta.

      Poista
  3. Semmoinen ajatus heräsi myös, että eikö lapsille majoissa rakennusprosessi ole usein vähintäänkin yhtä tärkeä kuin korea lopputulos? Kai lapsesi osallistuivat tämän taideteoksen tekoon/suunnitteluun myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh, kokeilivat (pyynnöstäni) poraamista ja ompelemista ja olivat mukana ensimmäisessä kasaamisessa, mutta kyllä tuo lopputulos ja sen sisällä nukkuminen ja leikkiminen (sekä sisustaminen) näyttävät olevan kiinnostavampaa :)

      Nelivuotiastamme käsillä tekeminen ei juurikaan vielä kiinnosta. Viisivuotias on selvästi innokkaampi.

      Poista
  4. This looks so nice! Great way to add something extra to the kids play area!

    VastaaPoista
  5. Kelpaisi näin vähän vanhemmankin nukkua näin iloisen värisessä majassa. (: (pitäisi ehkä oikeasti rakentaa maja ja muuttaa sinne, pitäähän elämässä olla vähän seikkailua!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri illalla poikia peitellessä sanoin, että voi kun itsekin pääsisi tämmöiseen pesään nukkumaan. Teltassa oli niin ihanan kotoisaa ja pehmoista. Poika vain naureskeli, että onkohan sulla ketään, joka vois sulle tehdä tämmöisen :)

      Poista
  6. Ihana, meilläkin ois hakusessa joku vastaava telttatuunaus, mutta tilaa on paljon vähemmän. Mukavaa naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tee pienenmpi. Tuon rakenteen voi helposti mitoittaa minkä kokoiseksi vaan.

      Poista
  7. Ihan mahtihieno, tykkään väreistä ja kankaan sommitteluista ihan todella!! Mä oon haaveillu tuollasesta mökille kesäksi, täytyypä ottaa työnalle! :)

    VastaaPoista
  8. Tämä on aivan ihana. Selän takaa kuuluikin jo kommentti:"Meillekin!" Ihanan simppelisti olet nuo kankaat keksinyt laittaa, tuon tekeminenhän vois ihan onnistuakin! :)

    VastaaPoista
  9. Hei maasta Ranska ! ( Google kääntäjä ranska - suomi )

    Rakastan tätä hanketta Haluan tehdä yhden pojalleni !
    Mihin toimenpiteisiin kunkin osan puusta ?
    Kiitos !
    suuri hanke lapsille ja vanhemmille !

    hyvää päivää !

    Mary

    VastaaPoista