Luopumista

23.1.2012


























Pian on aika luopua äidin hurmaavasta kodista. Tulee surku, kun laitan oven viimeisen kerran kiinni. Taas yksi askel loitommas äidistä.

Viikonloppuna ryhdyimme viimein käymään tavaroita läpi, yksi kerrallaan. Tuntui lähes hävyttömältä penkoa ja pakata, ilman hänen läsnäoloaan. Kuka ihme minä olen sanomaan, mitä toisen kodille tehdään? Aivan kuin kokonainen elämä vain lajiteltaisiin laatikoihin ja vietäisiin pois.

Kuvasin muistoksi äidin kotia ja ihastuttavia esineitä siellä. Tämä Arabian leikkuulauta on suosikkini. Sen ripustan keittiöömme siihen mihin joskus päätin olla mitään ripustamatta.

20 kommenttia:

  1. En osaa edes kuvitella tuota rakkaan kodin tyhjentämisen tunnetta. Isäni kuoli pari vuotta sitten, mutta äitini jäi käymään niitä kamoja läpi ja koti säilyi. Joku päivä sitten tuokin edessä...

    Tsemppiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka koti ja sen tavarat ovat kovin tuttuja, on kuin astuisi toisen reviirille ilman, että toinen pääsee puolustamaan sitä.

      Poista
  2. Tämä pisti kyllä miettimään pahemman kerran sitä tosiasiaa, että omat vanhemmat eivät elä ikuisesti. Ikinä koskaan ei voi tietää kyllä sitäkään kuka lähtee ensin ja minkä vuoksi tai millä tavalla. Mietin silti hetken mitä ihmettä tekisimme siskoni kanssa vanhempiemme talolle ja sen miljoonille tavaroille. Niille joita ovat säilyttäneet itse vuosikaudet (jos joskus sattuvat tarvitsemaan) ja niille mitkä ovat olleet uskollisesti päivittäisessä käytössä. Se olisi niin vaikeaa, tuntuisi niin väärältä pistää se kaikki tavara myyntiin tai lahjoittaa jotain esim kirpparille. Joskus, aikanaan, se tuntuu ihan varmasti mahdottoman vaikealta.
    Olen huomannut että isälleni on ollut vaikeaa luopua omien vanhempiensa kalusteista esimerkiksi. Hän ei juuri mitään suostunut lahjoittamaan tai myymään pois. Minä otin yhden lipaston, siskoni keinutuolin, puhelimen ja yhen mummomme ja pappamme hellästi vuosikausia hoivaaman kasvin.
    Äitini pohtii parhaillaan mitä tehdä oman äitinsä talolle nyt kun mummu on vuodeosastolla odottamassa vanhainkotipaikkaa, todeten tässä kerran että se saattaa jäädä seuraavaksi siskolleni ja minulle mietittäväksi.
    Kuullessani nuo sanat aloin miettimään vanhempiemme ikää ja elossa olevan mummumme ikää, sekä sitä keitä olemme jo menettäneet ja miten mahdottoman nopeasti vuodet kuluvat. Nähdessäni viime kerran vanhempiani katsoin isääni ja mietin mielessäni että kyllä hänestäkin näkyy ettei enää ole kolmekymppinen. Kovin surullista tajuta elämän menevän kovaa kyytiä eteenpäin, mutta samalla tuovan tullessaan pysäyttäviä hetkiä, pysäyttäviä aikoja jotka ravistelevat enemmän kuin monet vuodet siinä välissä.
    Voin vain yrittää ymmärtää miten vaikeita aikoja koet nyt. Toivon sinulle voimia! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa osaisikin olla murehtimatta asioita etukäteen, mutta aina se ei onnistu.
      Kiitos sinulle tsempeistä!

      Poista
  3. Se on leikkuulaudalle sitten juuri se oikea paikka. Tsemppiä ja hali <3

    VastaaPoista
  4. That is really cool. Who made it?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. It's designed 1953 by Kaarina Aho for finnish company Arabia.

      www.arabia.fi

      Poista
  5. Olen aloittanut sadalla eri tavalla tämän vastauksen, mutta pyyhin aina sanat pois. Esineet tuovat varmasti muistoja mieleen ja luopuminen on vaikeaa, mutta pakkohan nämäkin asiat on hoitaa. Kaipa sekin on osa surutyötä. Onneksi ne muistot jää.

    VastaaPoista
  6. Se tyhjän seinän kohta on vain odottanut sitä oikeaa esinettä. Voimia!

    VastaaPoista
  7. Huh, koita jaksaa. Leikkuulauta on todella kaunis.

    VastaaPoista