Puistattava puolukka

5.2.2015








Ruokavaliooni on tehty hieman korjausliikkeitä, jonka myötä kurkusta pitäisi saada päivittäin alas vähintään 200 grammaa kotimaisia marjoja. Nyt sattuu olemaan niin, että puolukat, viinimarjat, tyrnit sun muut kitkerämmät tai kiviset marjat eivät ole suurinta herkkuani. Etenkään, kun sekaan ei ole lupa sotkea sen kummempaa makeutusta.

Puolukka on meillä tupannut jäädä pakastimen pohjalle. Joskus lihan lisukkeeksi on survaistu jokunen marja. Mustikat ja mansikat käyvät paremmin kaupaksi. Joka päivä sellaisenaan syötynä nekin alkavat kyllästyttää.

Makumieltymyksiäni uhmaten päätin aamuna eräänä heittää blenderiin rasiallisen puolukkaa ja niellä smoothien alas vaikka väkisin. Suureksi yllätyksekseni hyvää tuli, siis tosi hyvää, kun sekaan sotki oikeat ainekset. Ja mikä parasta, suutuntuma on ihanan pehmeä. Setistä tuli kertaheitolla uusi suosikki. Kun ripautan joukkoon heraa, satsi käy sopivan tuhdista ateriasta.

Pian pakastimen puolukkavarasto alkaa olla muisto vain, mutta hyviä ja yksinkertaisia marjareseptejä kaipaan lisää. Niitä, joihin ei lisätä puolta kiloa voita ja toinen sokeria. Otan mielelläni vinkit vastaan. Tämän oman herkkuni teen näin:



SAMETTINEN PUOLUKKASMOOTHIE

200g kohmeisia puolukoita
    1   avokado
    1   banaani
 30g heraproteiinijauhetta (maustamaton)
         minttua
3-4 dl vettä

Kamat blenderiin ja slurps.











13 kommenttia:

  1. Puolukkainen tuorepuuro on hyvää ja happamuutta saa taitettua hyvin vaniljalla ja kanelilla. Eli desi kaurahiutaleita, desi nestettä (itse käytän kaura- tai soijamaitoa), vajaa desi jogurttia (itse käytän soijaa, mutta muutkin maustamattomat käy) ja puolukat sekä mausteet. Yön yli jääkaappin ja aamulla ääntä kohti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Enpäs olekaan kokeillut vielä tuorepuuroa, mutta kuulostaa hyvältä. Tosin viljat on mulla tällä hetkellä nounou.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, tämä tulee taatusti käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä. Uusin ihanuus on laittaa avokadon sijasta sekaan kookoskermaa.

      Poista
  3. Smoothie-fanaatikkona pääsenkin kokeilemaan tuota puolukkaversiota Suomen reissulla - ystävä lupasi antaa omasta pakkasesta puolukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti et joudu odottamaan pitkään :)

      Poista
  4. Minun puolukka smoothieeni tulee purkki rahkaa, jäisiä puolukoita, kananmuna ja maitoa sen verran kuinka löysää haluaa. Jos ei maitotuotteita halua/voi käytää niin sitten ei ole paras:D itsekin pitäisi kokeilla tuota heraa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kananmuna ei mulla olekaan tullut mieleen. Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta. Kiitos vinkistä!

      Poista
  5. Meillä "perusresepti" menee näin:
    - maustamatonta jugurttia
    - mitä tahansa marjoja (erikoisyhdistelmät kokeilemisen arvoisia kuten puolukka+mustikka tai puolukka+vadelma!)
    - kypsä banaani
    - jotain leseitä
    - loraus maitoa, jos tulee liian tönkköä

    Nuo leseet on meillä mukana siksi, että saataisiin pienemmän lapsen asiat luistamaan paremmin, mutta eivätpä ne kuidut meille kellekään pahaa tee. :)

    VastaaPoista
  6. Siis tiätkö onpa helpottavaa kuulla jonkun toisenkin tunnustus siitä ettei pidä marjoista. Suoraan pensaasta suuhun ne menevät ihan ok juu - siis mustikka ja vadelma. Olen vasta nyt lähivuosina antanut itselleni luvan olla niitä syömättä (ja ostamatta), kun ei maistu niin ei maistu. Paitsi että huonoa omaatuntoahan tästä on tietenkin podettu, että jättää kaikki mahtavat vitamiinit sinne metsään ja toripöydille.

    VastaaPoista
  7. Tuo ainakin NÄYTTÄÄ niin kovin hyvältä.. :)

    VastaaPoista