25.10.2010

Arki alkoi


Nyt on isyyslomat vietetty tältä erää ja me jäätiin poikien kanssa kolmistaan kotiin. Joku on sanonut, että on hyvä jos lapset nukkuvat samaan aikaan. Tällä lyhyellä kokemuksella voin sanoa, että näin on. Huono juttu tosin on jos he heräävät samaan aikaan! Meidän pojat tuntuvat heräävän AINA samalla hetkellä. Herättyään kummankin pitää saada syliä, ruokaa ja kaikki huomio maailmassa. Samalla Bambo on vielä pidettävä näppeineen tarpeeksi kaukana Pätkästä vaikka samassa sylissä ovatkin. Ja Pätkällä on tietty tissi tai pullo suussa. Tässä on saanut taipua uskomattomiin asentoihin.

Pidän yleensä huolen siitä, että kaikkea tarvittavaa on saatavilla ja omilla paikoillaan, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huomata jonkun asian puuttuvan tai olevan kadoksissa silloin kun sitä tarvitaan. Aamulla sitten huomasin ensimmäiseksi, että Pätkällä on yksi vaippa jäljellä. Mikä moka! Ei auttanut kuin lähteä kauppaan heti aamusta. Reissu ylipitkällä hyökkäysvaunulla meni ihan mallikkaasti. Bambolla tosin jäi aamupäivän päikkärit ottamatta, koska kotiin tultua poikien piti syödä ja lähteä neuvolaan. Bambolla oli 1v. neuvola ja Pätkällä ihka ensimmäinen neuvolakäynti. Neuvolareissukin meni ihan hienosti ilman suurempaa mekkalaa. Anoppi oli onneksi mukana kaiken varalta.

Jos minä olen tarkka, niin on neuvolantätikin. Viime maanantain punnituksessa Pätkä oli kerännyt painoa yhdeksässä päivässä yli puoli kiloa. Viikossa painon pitäisi nousta 150-170 grammaa ja näin ollen yhdeksässä päivässä n. 200 g. Eli painoa oli tullut yli tuplasti sen mitä olisi tarvis. Nyt painoa oli viikon aikana tullut 140 grammaa eli sitä käytännössä puuttui 10 grammaa. Tästä syystä joudumme viikon päästä kontrollikäynnille! Jos siis olisin juottanut Pätkälle 10 ml maitoa ennen punnitusta, paino olisi ollut kohdillaan. Ja vielä kun parin viikon ajalta paino on noussut reilusti yli tavoitteen, tuntuu vähän hassulta. Noh, hyvähän se on että meistä pidetään huolta. Maalaisjärkeä kuitenkin voisi käyttää... Onneksi sentään Bambolla näytti olevan kaikki kunnossa.

Kaiken kaikkiaan esimmäinen päivä kolmisin meni helpommin kuin olisin ikinä osannut odottaa. Hyvin me tultiin keskenämme juttuun ja tullaan varmasti jatkossakin. Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja!

7 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika kun Pätkä on pieni! Miten ne vastasyntyneet onkin:)

    Ja tosiaan, olisihan nuo voineet armahtaa siitä painokontrollista! Mutta sellaista se on.

    VastaaPoista
  2. :o no ei ole mitään järkeä tuossa painokontrollissa.. kumma juttu.

    Ihana pikku-Pätkä.
    Vauvakuume vain kasvaa kun tuollaisia suloisia vauvakuvia katselee! ♥

    VastaaPoista
  3. Voi mikä pötkylä :)
    Ja onpas mielestäni vähän turhan tarkka täti siel neuvolassa :S Meillähän ei neidillä meinannu paino nousta mitenkään alussa hyvästä ruokahalusta ja runsaasta maidontulosta huolimatta muttei me käyty ku yks ylimääräinen kerta nla. Ja sekin sentakia kun syntyi 5 vkoa etuajassa.

    VastaaPoista
  4. Bambula: Aika neuvolan täti?? Kaikki vauvat ei vaan oo sellaisia michelin ukkoja:) Meillä on saman ikäisiä vauvoja lähipiirissä kuusi ja kaikki ihan eri pituisia ja painoisia.

    VastaaPoista
  5. olipas turhannipo neuvolantäti! Höh. Meillä on onneksi aina ollut rento täti, jolle tärkeintä on, että lapsi kasvaa omaa käyrää. Hyvä, koska meidän tytöt tuntuu olevan melkoisen lyhykäistä lajityyppiä.

    VastaaPoista
  6. Huh, mikä täti! Meidän tytteli olisi varmaan joutunut jo lääkäritarkkailuun sitten kun on tullut sukuunsa, jossa ollaan mallia hernekeppi :D

    VastaaPoista
  7. Toiset tuntuu menevän tiukasti oppikirjojen mukaan. Saa nähdä miten tästä eteenpäin :)

    VastaaPoista