4.11.2014

Tv-seinän sisustamisen vaikeudesta - ja vähän muustakin





































































































Sisustaminen ja kodin laitto on tällaiselle vaihtelunhaluiselle aikamoista touhua. Kun yhden nurkan saa kuntoon, toiseen pitäisi jo tehdä muutosta. Vakio on, että aina joku huoneista on keskeneräinen törkyläjä. On alkanut jo itseänikin kiukuttamaan tämä.

Viisi vuotta tätä taloa laitettu sisältä ja ulkoa. Vaikka muodonmuutos on totaalinen, unelmakotia tästä ei ole tullut. On paljon asioita, joille vaan ei voi mitään. Tai mitä ei kannata uudistaa. Pahimmassa turhautumisessani ja talokuumeessa muistutan itselleni, miksi tämä aikoinaan hankittiin. Vauva oli tuloillaan, isompi koti piti saada pian. Kaikkien keskinkertaisten ja hirvittävän hintaisten vaihtoehtojen jälkeen päädyimme tähän, jota olin netti-ilmoituksen kuvista kauhistellut kerran jos toisenkin. Kun kerran sitten ajankuluksi menimmekin näyttöön, ties kuinka monenteen tässä talossa, haistoimme tilaisuutemme tulleen. Olimme ainoat paikalla ja välittäjä näytti turhautuneen tilanteeseen. Talo oli ollut pitkään myynnissä. Teimme tarjouksen ja hinta saatiin tiputettua niin alas, että voisimme hyvillä mielin kohentaa taloa enemmän mieleiseksemme. Eli lopulta hinta ratkaisi, ja talon hyvä kunto.

En lakkaa haaveilemasta tulevaisuuden unelmatalostamme. Yhtenä päivänä se on minimalistinen betonibunkkeri, toisena satavuotias hirsitalovanhus. Raitiovanujen kolina on kuuluttava ikkunoista tai erämaan hiljaisuus. Riippuu päivästä. Oli tyyli mikä vaan, muutama kriteeri sen on täytettävä. Unelmakotiini on mahduttava hemmetin suuri ruokapöytä ja olohuoneessa pitää olla lääniä isommankin ihmisjoukon viettää aikaa. Noh, on niitä muitakin vaatimuksia, mutta nämä puutteet ovat viimeaikoina olleet eniten tapetilla nykyisessä kodissamme.

Tästä päästäänkin näppärästi kurkistamaan erästä meidän kodin ongelmakohtaa, liian ahtaan olohuoneen tv-seinustaa. Muuttoremontin yhteydessä, silloin viisi vuotta sitten, maalasin sen harmaaksi ja samalla hankimme kuvan valkoisen tv-tason. Tv:n päälle ripustin tauluhyllyn. Seinusta ei ole aikoihin miellyttänyt silmää, ei sitten ollenkaan. Olen miettinyt mitä keksisin. Itse asiassa olen kiinnittänyt huomiota, kuinka vähän tämä lähes jokaisessa kodissa oleva alttari näkyy blogeissa tai sisustuslehtien sivuilla. Kivoja esimerkkejä on vaikea löytää. Omaani olen kai vilauttanut kerran, yli kolme vuotta sitten, klik. Kai se on niin, että tv-seinä nyt vaan on vähän hankala sisustettava.

Viime viikolla päätin tehdä ryhtiliikkeen ja antaa jatkuvalle marinan kohteelleni jotain kohentavaa. Kiva tv-taso, tai jokin muu käypä ratkaisu, on ollut hakusessa jo pitkään. Tuloksetta. Päätin kuitenkin vaihtaa tuon harmaan jotenkin pehmeämmäksi sävyksi. Hah, löysinkin itseni maalamaasta seinää valkoiseksi!

Samaan syssyyn tauluhylly läks ja tilalle laitoin kolme mummolakukkatelinettä. Kiitos ihana Löytö-blogin Johanna niistä! Nyt tykkään tuosta kukkakohdasta, mutta uuden tv-tason lisäksi jotain vielä puuttuu. Ehkä olisi helpointa, jos luovuttaisiin telkkarista.



38 kommenttia:

  1. Ooh, ihana <3 ne sopii sinne niin hyvin <3 Ole hyvä! Hali <3

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ku sisustusbloggari toteaa tuollaista :) mä oon ommellu ns hupun tvn päälle niin se näyttää enemmänkin taululta kuin tvltä päivisin kun sitä ei katsota. Ja sitä katsptaan harvemmin kun hupun ansiosta unohtaa sen olemassaolon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, enpä ole ennen huppuun törmännyt. Hyvä idis!

      Poista
  3. Valkoinen telkkari...saisko vielä valkoisella näytölläkin...
    Katri

    VastaaPoista
  4. Ihan totta muuten, tv-tason takana oleva seinusta on ihan älyttömän vaikea sisustaa! Kun oliskin joku tyylikäs telkkari niin se tekis jo paljon, mutta ne maksaa maltaita...Meillä se seinä on ihan tyhjä kun en mitään tauluhyllyjä jaksa, sinänsä mun mielestä asian saattais ratkaista just maalattu seinä, mutta meillä se ei oikeen taida olla mahdollista.. Taidanpa ottaa tästä itelleni haasteen ja koittaa saada tota ankeaa kohtaa vähän kivemmaksi, jotain pitää keksiä! :) heti näyttää pirteämmältä teillä noiden söpöjen kasvien ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Peeta, ota tästä haaste. Sä jos kuka osaat ratkaista sen tyylikkäästi!

      Poista
  5. Totta muuten toi tv-seinustajuttu. Meilläkin samainen seinä ammottaa tyhjyyttään koska en ole siihen mitään kivaa ratkaisua keksinyt.
    Teillä näyttää kyllä niin kivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Se on hirmu hankala paikka varmaan lähes kaikille, ketä se vaan jaksaa kiinnostaa :)

      Poista
  6. Täyttä asiaa kyllä tuo yks nurkka aina rempallaan ja kesken, ja sisustaminen on loputon suo. Terveisin toissapäivänä käänneettiin sohva olohuoneessa toisin päin ja nyt tuntuu, että pitää ostaa uusi sohvapöytä ja pari kevyttä nojatuolia, että saa tilasta hyvän. Mutta on tää meidän olkkari koko ajan tuntunu siltä, että siellä on vain sohvaa ja telkkaria (62 tuumaa!!), jotan se kaipaa. Enkä edes aloita meidän vastaavasta tv-seinästä, jota tuijotan päivittäin miettien siihen jotain ratkaisua.

    Mutta noi kukkajutut on siis älyttömän kivat tuossa!

    VastaaPoista
  7. Todella raikas ja hauska tuo seinäamppelikokoelma! Tykkään hulluna. Mietin, onko unelmakoteja edes olemassa. Vikka rakentaisi talon, lopputuloksessa jokin asia jäisi varmasti tökkimään. Hiljaa hyvä tulee, eikä ensimmäisten aikuiskotien tarvitsekaan olla täydellisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan totta, vaikka kuinka omannäköistä tekisi, niin yleensä vaan on pakko tehdä kompromisseja.

      Poista
  8. Kukat sopii tohon tosi hyvin. Telkkari on kyllä ruma kapistus, mutta onhan ne kuitenkin kivempia kuin vanhat kuvaputkimöhkäleet, joten yritän ajatella positiivisesti. Seuraavaksi haluan kyllä valkoisen telkkarin, kunhan vanhasta aika jättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ja telkkudesignissa on tästä meidän 6 vuotta sitten hankitusta menty huiman harppaus eteenpäin.

      Poista
  9. Mä juuri tuskailen samaisen ongelman kanssa, ja tästä sain inspiraatiota! Kiitos! Tosin kaikki asetelmat tv-pöydällä on meillä toistaiseksi pannassa juuri seisomaan oppineen vauvan takia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä vaan! Meilläkin tuo aika on hyvin muistissa ja vieläkin pitää olla vähän varovainen näiden vesseleiden kanssa.

      Poista
  10. Kukat on erittäin jees! Mua myös niin harmittaa, kun meillä on niin pieni asunto, että telkkari möllöttää aikalailla keskipisteessä meidän kotia. Se on kuitenkin joka päivä kovassa käytössä eikä sille muutakaan paikkaa ole. Myöskään mulla ei taida olla nokan koputtamista telkkarin sijaintiin, if you know what I mean ;) Oon myös harmitellut sitä kuinka vähän telkkariseiniä tai ylipäätään telkkareita näkyy sisustusblogeissa. Mä ainakin kaipaisin lisää inspiraatiota siihen, miten senkin saisi näyttämään kivalta, joten kiitos tästä postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olis kyllä kiva nähdä enemmän, miten porukka on tämän asian ratkaissut. En muista koskaan nähneeni mitään varsinaista vau! -esimerkkiä.

      Poista
  11. Hyvältä näyttää! Mä en ole suostunut hankkimaan telkkaria osittain juuri siitä syystä, että se lohkaiseen ihan järjettömän osan huoneesta pelkällä olemuksellaan. Ja onko sellaisia kivoja telkkareita oikeasti olemassa? Mikään kaappiin työnnetty viristyskään ei oikein iske. Ollaan siis vastakin ilman vissiin, vaikka just tähän vuodenaikaan ei iltaisin tekisi mitään muuta niin kovasti mieli, kun painaa takalisto sohvaan ja tuijottaa jotain aivotonta. No, onneksi meillä iso tietokoneen näyttö. Onnistuu tuo siitäkin.

    VastaaPoista
  12. Tästä telkkariasiasta pitäisi synnyttää seuraava haaste taikka villitys sisustusblogeihin, jotta kaikki ongelman kanssa painivat sais hyviä vinkkejä!

    Mun haaveeni on, että kotona olisi viihtyisä olohuone ilman televisiota ja sitten erillinen tv-huone. Telkkarit on niiiin rumia (digibokseista ym. vahvareista puhumattakaan, ja mikä työ löytää tv-taso, johon ne saa kippi- tai liukuovien taa piiloon!) ja jos saisin itse päättää, meillä ei sellaista olisi lainkaan. Toinen päättävä osapuoli sen sijaan on tv:n suurkuluttaja, joten se siitä. :D

    Ei tekisi mieli laittaa tv-tasolle tai tv:n takaseinälle yhtään mitään, jotta ei vetäisi huomiota siihen rumilukseen... Mutta kolkolta se tyhjyyskin näyttää.

    (Tässä meillä taas oikein tällainen first world problem...)

    Hanna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Pieniä ovat kehitysmaiden lasten ongelmat näihin meidän ongelmiin verrattuna.

      Poista
  13. On kyllä hyvä aihe pureskeltavana! :) Tää on niin monen suomalaiskodin hankaluus, meillä on ratkastu ongelma sillä että meillä ei oo telkkaria vaan tykki kun katsellaan enemminkin vaan satunnaisesti elokuvia telkkua ei juuri ollenkaan. Koneelta sitten kaikki putoukset sun muut ajankohtaset.. mutta eipä tuo möllykkä katossakaan niin kovin kaunisteeksi ole.. ;)

    Mutta ihanat on sun mummolakukkatelineet!! Niin raikkaan näköset tuossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna. Juu ei tykitkään niin esteettisiä ole. En ole tullut vielä vastaan mitään järisyttävää ratkaisua tähän.

      Poista
  14. Aivan ihanat nuo sinun kukkatelineet valkoisella seinällä. Niin silmä lepää!!
    Kaunista!!!

    VastaaPoista
  15. tv-seinän kanssa vääntöä täälläkin, Huoh, ikuisuusprojekti.

    VastaaPoista
  16. Se on totta, että kun yhdestä huoneesta saa mieluisan, on jo seuraava kohde mielessä. Kunpa aika ja raha riittäisi kaikkeen mitä haluaisin toteuttaa.

    VastaaPoista
  17. Näin joskus jonkun kivan "telkkariseinän". Missä ja milloin, don't know. Mutta mietin nyt (yhdistettynä "first world problems" iin), että pääsääntöisesti joka kodissa tv on ja käytössä lähes joka päivä, niin miksi tehdä siitä ongelma? Innon Markon sanoin: "Jos et voi piilottaa sitä, korosta sitä".

    En ole kyllä yhtäkään sisustuskuvaa katsoessani miettinyt telkkarin voimakkuutta. Sehän on Vain elämää, josta voi just niiin itkeä paljon kuin haluaa ;).Onko koti tehty elämistä vai kauniita kuvia varten?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Koti on nimenomaan elämistä varten ja moni haluaisi siitä itselle viihtyisän. Tietenkään samat asiat eivät kiinnosta kaikkia ja makujakin on monenlaisia.

      Ei telkkarista erikseen tarvitse ongelmaa tehdä, jos se omaan silmään sellainen on ihan tekemättäkin. Huh, onneksi yhtään kyyneltä ei sentään asian vuoksi ole poskella vierinyt :)


      Poista
  18. Siitä tuli tosi kaunis! Itselläkin sama ongelma, kuten ilmeisesti melkein kaikilla muillakin.

    VastaaPoista
  19. No siis niin samat fiilikset! Miehelle ei uskalla edes enää sanoa, että on taas salaa katsellut uusia kämppiä kun nykyisessä niin moni asia hermostuttaa, mutta tämän remppaamisen jälkeen ei ihan heti viitsi muuttaa poiskaan. Etenkin kun wc-remppa on vielä kesken ;) Mutta aina on muistettava silloisen päätöksenteon perusteet. Elämä kun voi niin herkästi muuttua - ja mielipiteet ;) Poden myös tuota rempseähirsihuvila-valkoinenmodernitiilitaloloft syndroomaa. Ei osaa päättää kumpaa enemmän haluaisi, joten päivittäin on fiilis eri. Meidän pitää joku kerta istua alas ja tehdä jotkut plus-miinus listat, että seuraavan ostaminen on sitten vähän helmpompaa kun sen aika koittaa :) Ja aivan ihana tuo kukkainstallaatio!

    VastaaPoista
  20. Olipa kiva palata tänne blogiin pitkästä aikaa!
    Meillä ongelma ratkeaa pian, kun valkoinen seinä ja siihen kiinnitetty valkoinen tv ja rinnalleen ison joukon seinään maalattuja lehmiä vihreälle taustalle. Ei kukaan sit ees huomaa tv:tä, kun lehmät rynnii päälle ��

    VastaaPoista
  21. meillä ratkaistiin tv-seinän ongelmat sitä korostamalla ja samalla täysin johdoton kokonaisuus, sillä kaikki johdot kulkevat parkettiseinän takana ja katon kautta kaappiin jossa on kaikki vahvistimesta digiboxiin.

    http://retromoderni.blogspot.fi/2012/02/tv-seina-ja-uudet-retro-lamput.html

    Kuva parin vuoden takaa

    VastaaPoista
  22. Joo telkkari on vaikea. Monta vuotta ilman tv:tä takana ja kohta joudun sen kanssa asunnon jakamaan. Mieheni on vakuuttunut että se "missing piece" saksan oppimisesta on tv ja nyt tuttavapiiristä pikkulinnut lauloivat että saadaan tv ensi viikolla. Ei ole mitään tietoa koosta ja väristä. Meillä se kiinnitetään seinään mutta ei se siitä yhtään helpompaa stailattavaa tee.

    VastaaPoista
  23. Näin jossain sisustuslehdessä tässä syksyllä muistaakseni ruotsalaisen kodin, jossa tv-seinä oli ratkaistu sillä, että ison mustan tv:n taustalla oli mustaksi maalattu seinä. Telkku hävisi siihen. Myös omassa kodissani maalattiin vastikään tv-seinä (ei kovin iso seinäala) tummanharmaaksi niin ei kollota televisio niin pahasti.

    VastaaPoista