Ripeä synnytys

Tänä aamuna oli neuvolakeikka ja samalla lääkäri tsekkasi tilanteen. Viikot ovat nyt 35+4. Vauva näytti kääntyneen oikeaan asentoon ja muutenkin asiat olivat mallillaan. Viimeaikaiset masun myllerrykset ja tieto viistoasennosta ovat tuoneet lähestyvän synnytyksen mieleen yhä useammin. Mitenhän se tällä kertaa menee? Osaankohan nyt lukea merkkejä paremmin kuin viimeksi? Meneehän kaikki hyvin? Bambon syntymästä tulee mieleen lähinnä hurja automatka, sähläys, nauru ja hämmästys.

Viime syksynä tulevaan ensisynnytykseen valmistauduttiin tieto lisää tuskaa -asenteella. Jos olisin käynyt kaikki valmennukset, kuunnellut kaikki synnytyskertomukset, nähnyt synnytyssalit ja tehnyt kovasti suunnitelmia, olisi asia paisunut pienessä mielessäni liian suureksi. Niinpä päätin ottaa vastaan mitä tuleman pitää ja uskoa, että sairaalassa ollaan hyvissä käsissä. Ja niin oltiinkin. Kunhan sinne kerettiin.

Bambon syntymäpäivänä jo aamusta tuntui jotenkin kummalliselta. Ajattelin, että tätä tämä kai sitten on seuraavan viikon ajan. Isot tytöt olivat kertoneet, että kroppa alkaa antaa ensisynnyttäjälle merkkejä hyvissä ajoin. Touhusin siinä päivän ja vastailin sukulaisten "Joko nyt?" -puheluihin, että ei mitään erityistä ilmassa. Miehelle mainitsin puhelimessa hassuista tuntemuksista joskus myöhemmin iltapäivällä, mutta rauhoittelin, ettei ole mitään syytä hermoilla. Hän kuitenkin pyysi katsomaan kellosta ja laittamaan ylös kuinka usein näitä "hassuja tuntemuksia" tulee. Lupasi soittaa myöhemmin. Minä siinä sitten kirjasin. Löysin muuten sen lapun juuri muutama päivä sitten. Siinä luki: 17:01, 17:08, 17:15, 17:21. Tässä vaiheessa lopetin kirjaamisen, kun luulin hössöttäväni turhia. Eikös niiden supistusten pitänyt sattua jumalattomasti? Ei nämä kyllä niitä voi olla! Sitten jatkoin: 17:38, 17:44, 17:48, 17:52. Kuuden jälkeen Mies soitti ja pyysin, että tulisi jo kotiin.

Mies oli kotona puoli seitsemän aikoihin. Nyt oli alkanut tapahtua. Kyllä, nämä ovat supistuksia. Mies soitti Kätilöopistolle, niin kuin oli ohjeistettu. Silloin minusta tuntui, että ei ehditä, vauva tulee nyt heti. Kättärillä sanottiinkin, että täyttä on, kuten kai Naistenklinikallakin, soittakaa Jorviin. Matkaa Kätilöopistollekin olisi ollut meiltä reippaat 20 km, mutta Jorviin lähes 40 km. Apua!

Päätettiin kuitenkin kokeilla Naistenklinikkaa. Sinne soitettiin muutama minuutti vaille seitsemän. Ymmärsivät heti, että nyt on kiire. Kamat kasaan ja autoon. Vauhdikas, lähes 30 kilsan automatka vilkkaassa liikenteessä. Muutamat punaiset liikennevalot. Kiroileva tuleva äiti. Pääoville. Kätilöt juoksevat vastaan. Ekaan huoneeseen ja pöksyt pois. Vauvan pää näkyy jo. Suurin työ oli pidättää, ettei vauva tule liian nopeasti. Ja siinä hän sitten oli klo 19.36, meidän Bambo, joka olikin poika, vaikka olivat väittäneet ultrassa tytöksi. Ei siinä voinut kuin nauraa. Mitä ihmettä juuri tapahtui?

Sen muutaman minuutin aikana, minkä ehdimme sairaalassa olla ennen Bambon syntymää, ei tietenkään keretty mitään mittailemaan tai tutkimaan. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja poika oli kunnossa. Kaiken kukkuraksi pääsimme perhehuoneeseen, jossa saimme rauhassa tutustua pienokaiseen. Puolentoista vuorokauden jälkeen lähdimme kotiin hyvillä mielin. Nyt mietityttää voiko kaikki mennä toistamiseen edes puoliksikaan näin hyvin.