Aamulla sängyn vieressä kuiskuteltiin: "Shhh. Pojat, herätetään äiti ensin. Antakaa lahja sitten."
Sänkyyn heitettiin jotain. Se osui minuun. Siinä oli poikien tekemä taideteos kehyksissä. Mies toivotti hyvää äitienpäivää. Pojat selvittivät omiaan. Käteeni ojennettiin kuuma kahvimuki, josta pikkuinen olisi halunnut maistaa. Kahvi kaatui sänkyyn.
Mieli on tänään ollut vähän apea ja itku herkässä. On ollut erilainen äitienpäivä. Ensimmäinen ilman omaa äitiä. Asioita tapahtuu koko ajan ensimmäistä kertaa ilman häntä. Se on kai pahinta. Istutin haudalle kukkia ja tuijotin nimeä kivessä. En voinut vieläkään uskoa näkemääni. Kysyin mieheltäni, koska ikävä alkaa hellittää. Hän sanoi, että siihen menee varmasti vielä aikaa. Ehkä ensi vuonna helpottaa.
Ne ekat kaikki ovat aina pahimpia, mutta oman kokemukseni mukaan vieläkin välillä kirpaisee vaikka vanhemman kuolemasta onkin jo 15 vuotta ja olen nyt elänyt yhtä kauan ilman vanhempaa mitä vanhemman kanssa. Sen kaipauksen kanssa vaan oppii elämään.
VastaaPoistaIsäni kuoli samoihin aikoihin äitisi kanssa ja kirjoituksesi surusta ovat koskettaneet kovasti, voisivat olla omia sanojani. Kuten taas kerran, kummallista miten uskomattomalta kuolema edelleen tuntuu vaikka kuukausia on kulunut. Kuin kivessä olisi jonkun toisen nimi.
VastaaPoistaJaksamista sinulle ja hyvää äitienpäivää. Teillä on ihana perhe.
Ja kiitokset inspiroivasta blogista.
Sanna
<3 halaus ja voimia, kyynel vierähti poskelle kuin luin tämän.
VastaaPoistaVoi kulta pieni. Olet ollut mielessäni tänään. Uskon, että on ollut tosi vaikea päivä. Ehkä ikävä ei koskaan lopu, sen kanssa vaan oppii vähitellen elämään... Halaus.
VastaaPoistaVoi Naku. Ikävä hellittää jossain vaiheessa ja suru muuttaa muotoaan. Voimia sinne!
VastaaPoistaVoi pojat! Höpönassut, heittivät lahjan. :) Meilläkin kuiskuteltiin ja yhtäkkiä sängyn vieressä seisoi maailman suloisin poika, itsetehty kortti kädessä :) Se oli ihana herätys. Tai no, olin minä tietty jo herännyt aiemmin, mutta makoilin siinä sitten paikoillani. Kahvin nautimme turvallisesti pöydän ääressä - olisi voinut muuten käydä sama juttu kuin teilläkin.
Itku meinaa tulla, kun luin postauksesi. (olen herkkä! :P) Itsellä tulee itku vieläkin, kun käyn mummoni haudalla ja hänen kuolemastaan on jo 12-vuotta..
VastaaPoistaIkävä ei hellitä koskaan, mutta se muuttaa muotoaan.
Hyvää äitienpäivää sinulle ja voimia!
<3 Halaus.
VastaaPoistaSamanlaisissa tunnelmissa meni munkin äitienpäivä :/ Jotkut sanoo, ettei ikävä ikinä hellitä, mutta se muuttaa muotoaan sellaiseksi että sen kanssa tulee toimeen ja sitä ajattelee erilailla, eikä se ikävä ole sitten enää niin "painavaa". Jaksamisia..
VastaaPoistaIso halaus sinulle Naku ja leppoisaa äitienpäivän iltaa!
VastaaPoista:(
VastaaPoistaVoin vain kuvitella miten rankka päivä tämä on sinulle.Rutistaisin jos voisin,onneksi sinulla on siellä pieniä ja isokin rutistelija.
VastaaPoistaOman äitini kuolemasta tulee jo kohta kymmenen vuotta ja vasta nyt voin sanoa että pahin helpottaa, äitienpäivä on aina ollut tosi vaikea päivä minulle. Tsemppiä.
VastaaPoistaVoi ihanat! Kiitos teille kaikille kauniista ja koskettavista sanoistanne. Olette aarteita!
VastaaPoistaHali rakas ystäväiseni <3 <3
VastaaPoistaVOIMARUTISTUS!
VastaaPoistaIhan sattuu sydämeen kun ajattelen.
Kyyneleitä ja sanat hukassa.
Ajatuksissa ja sydämessä kuitenkin aina.
Ei se ehkä lohduta, eikä taida lohduttaa mikään.
Uskon jotenkin niin että jollain värähtelytasolla kaikella on merkitystä.
Äitisi on läsnä ikuisesti ja jatkuu sussa ja pienokaisissa.
<3
Puhun vieläkin mielessäni molemmille mummuilleni, joiden kuolemasta on jo kulunut melkoisesti vuosia. He olivat molemmat läheisiä, mutta en osannut omaa nuoruuttani kuunnella heidän tarinoitaan ja elämänkokemustaan tarpeeksi. En edes tiedä mitä tekisin, jos äitiä tai isää ei enää olisi. Ajatus sinun surustasi sai minut itkemään, mutta onneksi lopulta surukin laantuu ja muistot jäävät. Silloin niistä muutamista huonoistakin tulee hyviä.
VastaaPoistaKiitos kaunis teille sanoistanne. Kiitos.
VastaaPoistaPitkä voimaannutta hali täältäkin. Hiljaiseksi vetää ja mietteliääksi. <3
VastaaPoistaKiitos, Minna-Leena.
Poistasuru ja ikävä.. omituisia asioita..
VastaaPoistanyt, viisi vuotta myöhemmin, menee pitkiäkin aikoja ilman, mutta sitten se iskeen lekalla päähän ihan yllättäen..
..mulle parasta on olla mieletön täti veljen lapsille, jotka eivät koskaan saaneet tuntea sitä supermummia..
((haleja))