Vihreä toimisto

3.2.2015








Kukkuluuruu. Blogissa on alkuvuosi ollut hiljaista, mutta muuten elämässä on kyllä tapahtunut jonkin verran edistymistä. Kaksi vuotta yrittäjyyttä kotikonttorilta käsin riitti ja pääsin vihdoin neljän seinän sisältä ihmisten ilmoille. Löimme valokuvaajaystäväni Emman kanssa hynttyyt yhteen ja remontoimme kivan työtilan vanhan silkkitehtaan tiloihin. Jostain syystä kamerani ei ole pysynyt menossa mukana, mutta Instagramiin olen asioiden kulkua tallentanut aika-ajoin.

Paikka oli melko karseassa kunnossa, joten hommaa on riittänyt. Nyt ollaan voiton puolella, vaikkei sisustuksen osalta aivan valmista olekaan. Emmalla on tilassa valokuvausstudionsa, joka satunnaisemmin on myös toisen kuvaajan käytössä. Minä toimitan asioitani enemmän toimiston puolella. Tai oikeastaan neukkaripöytämme ääressä, vaikka erillinen toimistokoppikin tilasssa on.

Tänään sain räpsäistyä tilasta pari kuvaa. Tai oikeastaan jokusesta siellä olevasta kasvista. Jotenkin niitä nyt tuntuu lisääntyvän harva se päivä. Katossa kulkevat putket ja vaijerit ovat saaneet minut visioimaan oikeasta amppelitaivaasta, mutta vielä olen hillinnyt itseni.

Tänä aamuna löysin kukkakaupasta huonekuusen ilahduttavan kohtuulliseen hintaan. Kukkakauppias halusi päästä siitä jo eroon ja minä halusin sen. Molemmat hyödyimme. Hän toivotteli hyvää joulua lähtiessäni. Kyllä tuo komeus minusta sopii ihan kaikkiin vuodenaikoihin.


20 kommenttia:

  1. Onnea uuteen toimistoon, näyttää todella viihtyisältä! Hieno on tuo huonekuusi, kun siinä on monta runkoa, olen nähnyt aina vain yhdellä varrella varustettuja :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos! Juu tuo on kiva, kun se ei ole niin ilmetty kuusi.

      Poista
  2. Oi oi sentään, miten hyvältä näyttää! Ihanan valoisaa ja viherkasvit (tuo asparagus?? on minun suosikkini) tulevat tilassa hienosti esiin. Lattiakin näyttää tosi hyvältä. Paljon onnea uusille tiloille!

    VastaaPoista
  3. Lovely green touch for the home. Love those hanging plants.

    VastaaPoista
  4. Vau! Hyvältä näyttää toimisto, ja erityisesti juuri nuo vihreät. Tämä alkava kevät on laittanut minutkin juoksemaan vihreiden perässä :D Kokoajan kantamassa uutta vihreää kotiin. Onnea uudelle toimistolle ja uudelle "alulle" arkeen, ja tsemppiä remontin loppurutistuksiin :) Kuulostaa jänniltä ajoilta!

    VastaaPoista
  5. Hienonnäköistä, ihanaa vihreyttä tähän aikaan vuodesta! Mutta mistä ihmeestä olet saanut Ryssby-jakkaran? Metsästin niitä kissojen ja koirien kanssa, mutta niitä ei ollut MISSÄÄN. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Ihanan näköistä! Tulee varmasti hyvää työtä noin raikkaassa ympäristössä ;) Viherkasvit on niin hurmaavia <3

    VastaaPoista
  7. Ihania kasveja kivoissa astioissa. Huonekuusi kyllä sopii mun mielestä myös ihan ympärivuotiseksi kasviksi. Oon tosin ehkä jäävi sanomaan, koska meillä se on toistaiseksi ainoa viherkasvi, joka on selvinnyt näin pitkään. Meillä kasvit heivataan biojätteeksi, kun niistä aika jättää :)

    VastaaPoista
  8. Onnea uuteen officeen, näyttää ihanalta ja inspiroivalta työympäristöltä! Onko mestoilla lounaspaikkoja? Voisin tulla katsastamaan tilukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maire! Tule ihmeessä katsastamaan. Kyllä täältä jostain lounastakin saa :)

      Poista
    2. Kiitos Maire! Tule ihmeessä katsastamaan. Kyllä täältä jostain lounastakin saa :)

      Poista