Perjantai ja palaneen käryä

11.3.2011























Perjantaipäivä on ehkä viikon paras päivä - kotiäidillekin. Vielä ei ihan ole viikonloppu alkanut, mutta melkein. On kivaa odotusta ilmassa. Illalla saunotaan, valvotaan ehkä vähän pidempään ja huomenaamulla kenenkään ei tarvitse kiiruhtaa mihinkään. No joo, spinninkiin kyllä, mutta se tekee mulle terää.

Yllätän Miehen tänään omatekoisilla karjalanpiirakoilla. Ne on hyviä! Tekaisen vielä munavoin, siivoan ruisjauhot keittiön lattialta ja tuuletan palaneen käryn pois. Sitten on valmista.
Hyvää viikonloppua!

EHDOTTOMAN tärkeä lisäys näin jälkikäteen, ettette luule minua joksikin superkokiksi! Kuten tapoihini kuuluu, yritän aina miettiä miten kunkin asian voisi tehdä helpommin. Perinteisellä ohjeella minulla jäisi piirakat tekemättä. Kun keksin, että taikinan voi vastoin perinteitä kaulita kerralla ohuen ohueksi ja sitten pyöreällä muotilla (minulla muovikippo) painaa valmiit piirakanpyörylät, hommaa piti kokeilla. Ja toimii. Nyt mummoni kääntyy haudassaan, kun sanon, että melkeinpä yhtä hyviä tulee kuin hänenkin tekemänsä. Työtä vaan on kovin paljon vähemmän. Kannattaa kokeilla!

14 kommenttia:

  1. Eikä, oot mun idoli! Kaikkee mäkin väkerrän, mutta noihin en ole ruvennut. WAU!

    VastaaPoista
  2. Hienoa ja vielä ihan oikeen näkösiä sanoo tyttö pohjois-karjalan...;D

    VastaaPoista
  3. Maistuis kyllä täälläkin! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Oletpa ollut tehokas! Näyttää herkulliselta, minullakin on ollut suunnitelmissa piirakoiden teko, mutten vielä ole saanut aikaiseksi. Ja vielä spinninkiin lauantaiaamuna, voi voi :)

    VastaaPoista
  5. Täällä on toinen fanittaja! Mullaki tulee kaikkea näperreltyä, mutta ikinä en oo etes uskaltanu ajatella karjalanpiirakoiden tekoa!

    VastaaPoista
  6. Nami! Olen itsekin joskus moisia tehnyt, voi kun olis vielä leivinuuni!

    VastaaPoista
  7. Hihi, mua niin nauratti tää sun tehokkuutes kippos kanssa. Arvaa miten laiska tää kirjoittaja täällä ruudun toisessa päässä on? No kävelee kauppaan, ostaa karjalanpiirakat pakastealtaasta ja paistaa ne. Almost chef, tai jotakin ;)

    Herkulliselta näyttää, joskus täytyy kyllä itsekin tehdä nää alusta loppuun asti.

    Viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  8. Karjalanpiirakat on parhaita! Nyt tuli himo kun luki tämän. Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Hei, pakko antaa vinkki karjalanpiirakoiden vieläkin nopeampaan valmistamiseen - pastakoneella saa rullailtua täydellisen muotoisia ja ohuen ohuita pohjia!

    Meillä leivotaan piirakoita niin, että minä rypytän, ja mies veivaa taikinapyörylät pastakoneella. ;)

    Niin, ja tämän pastakoneen käytön karjalanpiirakkatalkoissa keksi Karjalasta, Kurkijoelta kotoisin oleva mummini :)

    -S

    VastaaPoista
  10. Siis wau mikä emäntä! Juuri tuo kauliminen on tuossa aina epäilyttänytkin, mutta innovaatiosi innostamana uskallan ehkä itsekin kokeilla. Uskon että olivat hyviä!

    VastaaPoista
  11. Ja minun on pakko lisätä, että "kuorien pulikoiminen" ei oo yhtään vaikeeta oikeesti! Just yks päivä leivoin ihan arki-iloksi myöskin pienen määrän karjalanpiirakoita, kun oli jäänyt riisipuuroa yhdeltä ruualta.

    Tyytyväisenä hykertelin kaupassa, kun nappasin alle euron maksavan ruisjauhopussin kärryyni! Niin halpaa, niin edullista, niin alkukantaista, niin hyvää! Voittaa kaupan piirakat mennen tullen. Vaivaa toki joutuu nähdä vähän enemmän, mut ei kuitenkaan ylipaljon. Kannustan siis kaikkia kokeilemaan!!!

    ps. kiitos ihanasta blogistasi. :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kommenteista. Karjalanpiirakoissa ja vielä itse tehdyissä vaan on sitä jotakin. Alkukantaista, niinkuin anonyymi kommentoi.

    Sari-VS; Kyllä meilläkin herkutellaan usein kaupan piirakoilla. Ne on hyviä, eikä aina jaksa ite tehdä.

    Anonyymi -S; Ihana innovaatio-mummo :)Samalta kylältä muuten kuin meidän mummo.

    Anonyymi; Mulla olis pulikka laatikossa. Vielä minä sen kesytän. Ja kiva, jos tykkäät blogista :)

    VastaaPoista
  13. Tuli nälkä ja koti-ikävä Pohjois-Karjalaan :)

    VastaaPoista