BoKlok - lastenhuone

29.10.2013


























































































































































































































































































BoKlok-kodista on esittelyvuorossa tytön huone. Ihana sisustustehtävä, sillä olen useimmiten päässyt sukeltamaan vain pikkupoikien maailmaan. Tästä huoneesta halusin suloisen tyttömäisen, mutta raikkaan. Punaista olen käyttänyt sisustamisessa harvoin, jos koskaan, mutta tämän tytön huoneesta sitä löytyy yllin kyllin.

Seinälle valitsin Boråsin Wallpapers by Scandinavian designers -mallistosta löytyneen Stig Lindbergin suunnitteleman Herbarium-tapetin, joka kuviointi on alunperin suunniteltu jo vuonna 1947. Kalusteet, lukuunottamatta kokomäntyisiä säilytyslaatikoita, ovat IKEAsta.

Tässäkin huoneessa tuunasin muutaman esineen tuomaan sisustukseen ripauksen persoonallisuutta ja käytännöllisyyttäkin. Valkoinen rullaverho ja juniorituoli saivat pintaansa punaista särmää askartelukaupasta saatavalla akryylimaalilla. Ärjyn vihreä poro puolestaan muuttui kokonaan puna-valkoiseksi. Kiva kultakalatyyny syntyi IKEAn Trendig-sarjan keittiöpyyhkeistä ja työtason rakensin Ekby Gällö -hyllynkannattimiin.

BoKlok-kodeissa ei vaatekaappeja ole valmiiksi asennettu. Kätevää, sillä näin asukkaat saavat itse päättää kaapin paikan. Tytön huoneeseen valitsin Pax-sarjan kaapin, jonka sisus kalustettiin mahdollisimman tehokkaasti. Kaapistoon mahtuu vaatteiden lisäksi paljon leluja ja muuta säilytettävää.

Tytön huoneen tuunauksissa käytettiin näitä IKEA-tuotteita:



















































Tytön huoneen sisustuksessa käytetyt IKEAN tuotteet:

sänky / Gulliver
vaatekaappi / Pax
kattovalaisin / Stockholm
seinävalaisin / Smyg
työvalaisin / Jansjö
matot / Ludde
pussilakana 1 / Färglav
pussilakana 2 / Emmie Spets
Kultakalatyyny / Trendig 2013 -keittiöpyyhkeistä
työpöytä/hyllykkö / Ekby Gällö -hyllynkannattimet
juniorituoli / Urban
rullaverho / Tupplur
magneettitaulu / Spontan
naulakko / Enudden-pyyhenaulakko
perhostaulu / Olunda
kehykset / Ribba
kortit  / Kort
tauluhyllyt / Ribba
keppiheppa / Löjlig
pehmokoira 1 / Gosig Vovven
pehmokoira 2 / Gosig Golden
pehmopossu / Knorrig
pehmonalle / Brumma
pehmonukke / Lekkamrat
Poro-koriste / Samspelt
Lokerikko / Moppe
Purkit / Inre
Muistilehtiö / Särskild
Käsikirjoitusalusta / Välbekant


BoKlok on Skanskan ja IKEAn vastaus kohtuuhintaisen asumisen tarpeeseen. Ideana on luoda parempaa asumista, jossa yhdistyvät hyvä laatu ja suunnittelu kohtuullisin asumiskustannuksin. Jokainen sentti on mietitty tarkkaan ja siksi uskommekin, että BoKlok-koti on paljon enemmän kuin vain neliöitä.

Ensimmäinen loppuunmyyty BoKlok-kohde valmistuu Vantaa Kivistöön joulukuussa 2013 ja seuraava Vantaan Nikinmäkeen alkusyksystä 2014. Nikinmäessä on vielä muutama vapaa asunto, käy tutustumassa: www.boklok.fi jahttp://kodit.skanska.fi/Kohteet-ja-asunnot/BoKlok-Vantaan-Nikinkumpu/






BoKlok - aikuisten makuuhuone

24.10.2013





































































































































































































Kuten aiemmin kerroin, pääsin sisustamaan joulukuussa Vantaan Kivistöön valmistuvaan BoKlok-kohteeseen kolmihenkisen perheen esittelykodin. Asunto on 58,5 neliön kolmio ja varsinainen tilaihme. Pohjaratkaisut on suunniteltu mahdollisia asukkaita kuulemalla ja heidän toiveisiinsa vastaamalla. Tutkimusvaiheessa tietoa ja toivomuksia kerättiin sadoilta potentiaalisilta asukkailta ja tutkimuksen edetessä joukko supistui samalla kun kerättävän tiedon laatu tarkentui. Arkkitehdit olivat tiiviisti mukana kuulemassa ihmisiä ja saatuun ymmärrykseen pohjautuen onnistuttiin suunnittelemaan toimivaakin toimivampi tila. Asunnon fiksut tilaratkaisut paljastuivat itselleni pikkuhiljaa sisustusprojektin edetessä: mitä enemmän kalusteita saatiin paikoilleen, sitä suuremmalta tila tuntui. Hämmentävää.

Lupasin esitellä kodin huone huoneelta, joten aloitetaanpa vanhempien makuuhuoneesta, joka on aavistuksen isompi, kuin kodin toinen makuuhuone. Huoneen yhteydessä, liukuoven takana, on vaatehuone, jonka säilytysjärjestelmä on IKEAn Algot-sarjaa. Koti kalustettiin muutenkin IKEAn tuotteilla.

Aikuisten makuuhuoneeseen halusin hieman ylellisen fiiliksen ja tyylillisesti jotain ihan muuta kuin mitä oma kotini edustaa. Ajatuksena oli, että huoneiden ei tarvitse olla toistensa kopioita vaan kodissa voi sekoittaa useampiakin lempityylejä. Ainakin itselläni ne vaihtelevat ja niitä on monta. Tietenkin joku punainen lanka on hyvä pitää mielessä.

Tapetiksi valitsin Boråsin mallistosta Mineral-sarjan kauniin harmaan sävyn (4209). Harmaan ja puun yhdistelmä ripauksella mustaa ja kultaa tuntui houkuttelevalta. Mielestäni ihastuttavin yksityiskohta huoneessa onkin toiseksi yöpöydäksi päätynyt kylpyhuonesarjan kaluste, jonka alunperin on tarkoitus toimittaa pyyhetelineen/tuolin virkaa. Eikö olekin kaunis kapistus harmaata seinää vasten!

Kultaa löytyy ripaus sieltä täältä. Ikean säilytyskorista tuunasin kattovalaisimen, jonka violetin reunan maalasin kultamaalilla. Messinkiset kynttilänjalat löytyivät kirpparilta. Tämän kodin seinillä on paljon valokuvatauluja. Jostain syystä en ole kiinnittänyt niihin aiemmin huomiota, mutta nyt tajusin kuinka hienoja kuvia IKEAsta löytyy pilvin pimein. Makkarissa 60-luvun muotikuvan kaverina on kaunis korentojuliste. Sängyn vastakkaiselle seinälle tein pyöröpuusta kolme ripustintappia, jotka maalasin mustiksi. Niissä roikkuvat henkarit saivat kultasuihkutuksen, kuinkas muuten.

Makuuhuoneen sisustuksessa käytetyt IKEAn tuotteet:

sänky / Sultan Skaland -runkopatja
          / Sultan Tårsta -sijauspatja
          / Sultan- jalka
yöpöytä 1 / Rågrund-pyyheteline/tuoli
yöpöytä 2 / Nesna-sivupöytä
seinävalaisimet / Hektar
kattovalaisin / Höjdare-kori ja Hemma-ripustinsarja
valokuvataulu / Bild Fjälsta
kehys 1 / Gladsax
korentotaulu / Tvilling
kehys 2/ Ribba
pussilakanasetti 1 / Dvala
pussilakanasetti 2 / Nyponros
pussilakanasetti 3 / Björnloka
lakana / Dvala
peitto / Mysa Strå
tyynyt / Gosa Vädd
verhot / Ritva
rullaverho / Tupplur
matto / Basnäs
huopa / Ofelia
herätyskello / Dekad
henkarit / Grundtal


BoKlok on Skanskan ja IKEAn vastaus kohtuuhintaisen asumisen tarpeeseen. Ideana on luoda parempaa asumista, jossa yhdistyvät hyvä laatu ja suunnittelu kohtuullisin asumiskustannuksin. Jokainen sentti on mietitty tarkkaan ja siksi uskommekin, että BoKlok-koti on paljon enemmän kuin vain neliöitä.

Ensimmäinen loppuunmyyty BoKlok-kohde valmistuu Vantaa Kivistöön joulukuussa 2013 ja seuraava Vantaan Nikinmäkeen alkusyksystä 2014. Nikinmäessä on vielä muutama vapaa asunto, käy tutustumassa: www.boklok.fi ja http://kodit.skanska.fi/Kohteet-ja-asunnot/BoKlok-Vantaan-Nikinkumpu/









Annon kevät 2014

23.10.2013











































































































































Suvilahden Puhdistamolla esiteltiin tänään Annon kevään 2014 uutuudet. Luvassa on jälleen upeita mattoja, kodintekstiilejä, kattaustuotteita ja jopa kalusteita. Sarja täydentyy moduulisohvalla maaliskuussa.

Myös lastenmallisto laajenee. Pääsimme Varpusen Sukin kanssa rakentamaan lapsekkaat kokonaisuudet katalogikuvauksiin, jotka pidettiin myös tänään.





Kurkistus BoKlok-kotiin

18.10.2013

Olohuone




































































Keittiö









































































Aikuisten makuuhuone





































































Tytön huone




































































Eteinen



Noniin, vihdoinkin pääsette kurkistamaan viimeisimpään projektiini, joka on ollut kertakaikkisen hauska ja mielenkiintoinen. Kyseessä on pian Vantaan Kivistöön valmistuvan BoKlok-kohteen esittelykodin sisustaminen. Eikä mikä vain kalustaminen kauniiksi, sillä tarkoituksena oli loihtia oikea koti, jossa vieras todella voisi aistia lapsiperheen asuvan. Huh hei, aika paljon mietittävää. Ja jestas, kuinka paljon kolmihenkisellä perheellä on tavaraa!

Suunnittelua ohjasi ajatus siitä keitä asukkaat ovat, millaisia he ovat, mistä pitävät ja mikä heille on tärkeää. En halunnut tehdä liian siloiteltua näyttelytilaa, vaan tavallisen perheen kivan ja toimivan kodin. BoKlokhan on Skanskan ja IKEAn yhdessä kehittämä asumiskonsepti, joten koti kalustettiin IKEAn tuotteilla. Sekaan toki tuotiin ripaus historiaa, jota löytyi niin kirpputoreilta kuin tuttavienkin vinteiltä. Tuunasin myös uusia IKEA-tuotteita vastaamaan paremmin asukkaiden tarpeita ja mieltymyksiä. Näistä kerron seuraavissa postauksissa.

Yhtenä tavoitteenani oli tehdä jotakin "ei-nakumaista", vaikka kyllä kai itselle ominainen tyyli aina jollain tavoin seuraa mukana. Ainakin pyrin siihen, että tässä kodissa ei olisi samoja IKEAn tuotteita, mitä omassani on (ja niitä on aika paljon). Melko hyvin onnistuinkin löytämään uusia suosikkituotteita, joita nyt voisin miettiä omaankin kotiini. Tapetit sain valita Boråsin mallistosta ja ihania löytyikin. Muut tapetit nähtyäni seinällä pupu meni pöksyyn ja päätin jättää olohuoneeseen suunnittelemani unelmavärin toteuttamatta. Huvittavaa, sillä se oli oikeastaan ensimmäinen valinta koko suunnitelmassa.

Jonkin verran kompromisseja täytyi tehdä lähinnä tuotteiden saatavuustilanteista johtuen, mutta lopputulos on aika lailla suunnitelmien mukainen. Pieniä puutteita vielä on. Joitain tuotteita odotellaan saapuvaksi.

Näissä kuvissa on hieman esimakua BoKlok-kodista. Tulevissa postauksissani kerron ja näytän tarkemmin projektin tuotoksia huone huoneelta. Kaikkia paikkoja en ole vielä päässyt kunnolla kuvaamaan, sillä koti on todellakin keskellä kiireistä työmaata. Kypäräpäisiä rakentajia sun muita asentajia vilisee keskellä sisustusprojektiakin ja matot vedetään rullalle useamman kerran päivässä. Mutta ei hätää, kohta saadaan sähköt, lämmöt ja vedetkin tupaan! Hiphei, tästä jatketaan.

BoKlok on Skanskan ja IKEAn vastaus kohtuuhintaisen asumisen tarpeeseen. Ideana on luoda parempaa asumista, jossa yhdistyvät hyvä laatu ja suunnittelu kohtuullisin asumiskustannuksin. Jokainen sentti on mietitty tarkkaan ja siksi uskommekin, että BoKlok-koti on paljon enemmän kuin vain neliöitä.

Ensimmäinen loppuunmyyty BoKlok-kohde valmistuu Vantaa Kivistöön joulukuussa 2013 ja seuraava Vantaan Nikinmäkeen alkusyksystä 2014. Nikinmäessä on vielä muutama vapaa asunto, käy tutustumassa: www.boklok.fi ja http://kodit.skanska.fi/Kohteet-ja-asunnot/BoKlok-Vantaan-Nikinkumpu/

Kultapurkit

6.10.2013








































































Huomenna vedetään turvakengät jalkaan ja kypärä päähän, ja suunnistetaan rakennustyömaalle. Edessä on jännittävän projektin loppuhuipennus, jonka tuloksia pääsette viikonlopun tienoilla näkemään. Koitan kaiken hopun keskellä raportoida tunnelmia ainakin Facebookin puolella.

Projektia silmälläpitäen kultamaali on suhissut ahkerasti. Mitä sanotte tämän ehkä maailman myydyimmän keittiöpurkin uudesta ilmeestä? Kyseessä on Ikean Burken-purkki, joka päivitettiin nyt ajan hermolle.

Hauskaa alkavaa viikkoa kaikille!


Kuva: Ikea








Anno joulutunnelmissa osa II

1.10.2013



















































































































































































































































































































































Kuvasimme Annon joulua myös värikkäämmissä tunnelmissa. Perinteistä punaista, mutta kuitenkin modernia. Kuinka kivan näköistä tuleekaan, kun sekoittaa erilaisia kuoseja keskenään! Monesti tulee järjesteltyä asioita turhan tiukkapipoisesti, vaikka pieni sekamelska lämmittää kummasti. Alimman kuvan tyynypino on herkku!

Hämärässä räpsimäni kuvat ovat mitä ovat, mutta onneksi ammattilainen teki virallisen kuvaustyön. Ihaillaan hänen otoksiaan sitten.