Arla toteutti huhtikuussa kyselyn koskien suomalaisten aamiaistottumuksia. Tuhannesta kyselyyn vastanneesta joka
kymmenes kertoi jättävänsä aamiaisen syömättä, vaikka sen sanotaankin olevan päivän tärkein ateria. Lähes puolet syö sen kiireessä ja
yksin. Yli 83% kyselyyn vastanneista ilahtuisi, jos joku kutsuisi heidät aamiaiselle, mutta yli 85% ei ole koskaan kutsunut itse ketään. Selvästi mieluisin aamiaiskutsu tulisi omalta puolisolta ja hyvänä kakkosena olisi kutsu uudelta tuttavuudelta tai ihastukselta. Nyt Arla haastaakin kaikki osallistumaan hauskaan #aamiaiskutsu-haasteeseen ja nauttimaan aamiaisen lemppariseurassa, milloin ja missä itse haluat. Ja hei! Aamiaista ei siis tarvitse syödä aamulla.
Minä otin haasteen vastaan ja kutsuin aamiaiselle puolisoni, jonka kanssa kaksin vietetty aika on viimekuukausina ollut todella kortilla. Muutenkin tämä arkiaamu tuntui juuri sopivalta. Kuukausien uurastuksen jälkeen miehellä oli edessä valmistujaiset, juhlistimme uutta tutkintoa ja pitkään odotettu perheen yhteinen lomakin juuri alkamassa. Samalla halusin kiittää siitä, että hektisen lapsiperhearjen, yrittäjyyteni ja oman päivätyönsä ohella hän hoiti tutkinnon huippuarvosanoin ja jaksoi samalla olla perheelle (lähes) mukisematta läsnä. Opiskelu alkoi iltaisin vasta kun lapset olivat menneet nukkumaan ja elämäntapaurheilijana treenit vedettiin usein aamuisin meidän muiden vielä nukkuessa. Siinä välissä sitten työ ja muu arki. Nostan hattua ja kiitän! Itse en pystyisi.
Nyt katoin pöydän nätiksi ja tarjosin siipalleni simppelisti herkullisia munakasmuffinsseja ja hyvää leipää avokado-levitteellä. Tarjolla oli myös kahvia, paikallismaitoa ja piimää. Aamiaispöytä näytti enemmän siltä miltä se viikonloppuna voisi näyttää. Viikonloppuisin meillä, kuten monessa muussakin huushollissa, käytetään
enemmän aikaa aamiaiseen, niin valmisteluun kuin sen yhdessä
nauttimiseenkin. Tehdään smootie-kokeiluja (muuhti, kuten perheen pienimmät sanoo), mutustetaan ihanaa leipää ja hyviä juustoja, kokataan munakas tai mitä milloinkin. Lauantai-aamun aamiaishetki onkin omasta mielestäni viikon ihanin hetki.
Normaalisti arkiaamuisin koko perhe syö aamiaiseksi kaurapuuroa. Kuppiin sujahtaa joko maitoa tai maitokahvia. Olemme, niin aikuiset kuin lapsetkin, jo vuosia menneet samalla kaurapuuroreseptillä (näemmä hehkutin tätä jo kolmisen vuotta sitten, klik) joka nyt on ihan pakko mainita, sillä se on todella usein herättänyt ihmetystä ja ällötystäkin. Mutta moni tuttu on uskaliaan ensikokeilun jälkeen ottanut reseptin omakseen, sillä se on oikeasti herkullinen ja terveellinen, ja kaiken lisäksi pitää nälkää pitkään. Eli arkiaamun kaurapuuron syömme näin:
Lautaselle
vastavalmistettua kaurapuuroa, jonka päälle
Arla Keso-raejuustoa kylmänä (maultaan ja koostumukseltaan täydelliseksi havaittu jo vuosia sitten, muu ei käy)
sekä yhdessä tai erikseen
kotimaisia marjoja, banskua, hedelmäsalattia tai -sosetta tai mehukeittoa.
Itse laitan puuron ja raejuuston päälle useimmiten marjoja ja mehukeittoa. Niin hyvää!
MUNAKASMUFFINSSIT
n. 12-16 kpl
8 kananmunaa
1/2 dl Arla kuohukermaa Suomesta
ripaus mustapippuria
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja annostele seosta muffinssivuokien pohjalle. Lisää päälle täytettä ja täytteen päälle vielä munakasseosta. Voit varovasti sekoittaa aineksia muffinssivuoassa.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n. 20-25 minuuttia tai kun munakkaat ovat saaneet kauniin värin.
Muffinssit irtoavat vuoasta parhaiten pian paistamisen jälkeen.
Täytteen voi tehdä ihan oman mielen mukaan. Ensi kerralla aion kokeilla savukalaa ja tilliä.
TÄYTE 1
n. 6-8 muffinssiin
n. 100 g palvikinkkua
1 kevätsipuli
1/4 punaista paprikaa
2 herkkusientä
persiljaa ja/tai muita yrttejä
Pyöräytä pieneksi pilkottu kevätsipuli sekä herkkusieniviipaleet nopeasti kuumalla pannulla öljyssä.
Pilko yrtit ja paprika. Sekoita kaikki ainekset keskenään pieniksi pilkotun palvikinkun kanssa.
TÄYTE 2
n. 6-8 muffinssiin
n. 70 g Arla Apetina Classic kuutioita
reilu kourallinen Baby pinaatin lehtiä
1 kesäsipuli
muutama minitomaatti
Pieni halutessasi juustokuutioita. Pyöräytä sipulia ja pinaatinlehtiä hetki pannulla öljyssä.
Viipaloi tomaatit. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
Postaus on tehty yhteistyössa Arlan kanssa.