Näytetään tekstit, joissa on tunniste KÄSITYÖT. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KÄSITYÖT. Näytä kaikki tekstit

DIY | kerrosvati

21.3.2015


Kevätaamut ovat parhaita. Sitä herää ihanan aikaisin, ilman herätyskelloa ja virtaa täynnä. Ihan kuin olisi taas oma itsensä kuukausien pimeyden ja horroksen jälkeen.

Tämän aamun innostuksessani tein tällaisen kerrosvadin tulevia kemuja silmällä pitäen. Pitkään olen katsellut, josko löytäisin kivan ihan valmiina, mutta eipä ole osunut silmiin. Ajattelin kokeilla osaisinko tehdä itse ja hyvinhän tuo onnistui.

Hankin Prismasta pari halpaa, hennonharmaata lautasta, rautakaupasta 5 mm:n kaakeliterän ja kaivelin vähän materiaalivarastojani. Eipä tuohon ihmeitä tarvittu. Pätkä 28 mm pyöröpuuta, liimaa, jalkaruuvi (4 mm), litteäkantainen ruuvi (4,2 x 45 mm) ja prikka.

Näin etenin:

1. Porasin reiät lautasiin. Laitoin porauskohtaan maalarinteippiä ja alle pienen puupalan, jotta lautanen ei halkea poratessa. Puupalan on oltava tiukasti kiinni lautasen alapinnassa.

2. Sahasin pyöröpuusta 14 cm ja 10 cm pätkät. Pidempään porasin halkaisijaltaan 4 mm reiät molempiin päihin ja lyhyempään vain toiseen päähän. Hioin sahauspinnat ja niiden reunat siistiksi.

3. Liimasin jalkaruuvin (4 mm) toisen pään pidemmän pyöröpuun yläpäähän. Puun toisen pään kiinnitin isomman lautasen alapuolelta ruuvaamalla litteäkantaisen ruuvin lautasen läpi puuhun. Laitoin prikan lautasen ja ruuvin väliin.

4. Kun pidempi pyöröpuu oli tukevasti kiinni aluslautasessa, sujautin pienemmän lautasen paikoilleen niin, että jalkaruuvi tulee lautasen reiän läpi.

5. Lopuksi ruuvasin lyhyemmän puun jalkaruuvin.

Vähän vielä mietin, miten pintakäsittelen puun pitääkseni sen siistinä. Todennäköisesti käytän vesiliukoista puutasoöljyä, joka suojaa pintaa, mutta samalla estää sitä kellastumasta. Pitää vain ensin tsekata sen sopivuus elintarvikkeiden kanssa. Toinen vaihtoehto on vahata puuosat.












Yhden sukan innostus

17.3.2015




Jälleen yksi tekele keskeneräisten sukkaparien kokoelmassa. Mikä siinä on, että ensimmäinen sukka syntyy illassa, toiseen menee ikuisuus? Ei vaan edisty, vaikka joka ikinen aamu pakkaan käsilaukkuun ja illalla kiikutan kotiin.

Tällaisena nopeasti kyllästyvänä tyyppinä taidan keskittyä eriparisukkiin. Pysyy mielenkiinto yllä.





Syksy ja silmukat

20.8.2014







































Maanantaiaamun vesisateessa iski hetkellinen alakulo. Se jokasyksyinen tunne, kun tajuaa, että huoleton kesä on takana ja pitkä syksy edessä. Nopeasti kuitenkin muistui mieleeni, mikä syksyssä on parasta. Saa pukeutua kunnon vaatteisiin (hellemekot eivät ole mun juttuni), arjen rutiinit palaavat ja into kaikkeen itsensä kehittämiseen ja huoltamiseen palaa. Ja sitten se maailman kotoisin tunne, kun vettä ropisee taivaan täydeltä, sisällä tarttee laittaa valot päälle, keittää teet ja saa käpertyä sohvanurkkaan neulomaan.

Aloitinkin siltä istumalta syksyn ensimmäisen neuletyön. Novitan uudessa lehdessä on toinen toistaan ihanampia ohjeita, mutta ihan ensin teen jotain helposti ja nopeasti valmistuvaa. Uusi makuuhuoneemme kun kaipaa vielä pientä viilausta, neulon Novitan matonkudemaisesta Tuubi-langasta parit tyynynpäälliset lehden ohjeella. Kässätauon jälkeen pitää ensin saada se nopea onnistumisen tunne, kun saa oikeasti jotain valmiiksi. Sitten voi siirtyä johonkin isotöisenpään. Uusi villatakki olis ihana!


Yhteistyössä Novita







Jämälankasukat

7.1.2013



































































































Jämälankavarasto hupee vähä kerrallaan, vaikka paljon on vielä tehtävää. Kolmivuotias sai raitasukat ja pienemmälle teen vielä toiset mokomat. Voisikohan lankojen päättelyn jotenkin ulkoistaa? Jos sukkien neulomiseen menee pari iltaa, niin minun innollani päättelyyn jopa kuukausi.






 

Mikälie pussukka

19.11.2012

 
 
Mistähän sekin johtuu, että eräät ovat hirvittävän heikkoina kaiken maailman pussukoihin, lompakoihin ja sensellaisiin? Minä kuulun tähän käsittääkseni suurehkoon joukkoon, jonka edustajat tuntuvat pääsääntöisesti olevan hameväkeä. Vai tunnetteko yhtään pussukkamiestä?
 
Kokoelmani karttui taas yhdellä. Löysin Eurokankaasta läjän erivärisiä nahkapaloja ja ostin pari ihan vaan inspistä odottelemaan. Viikonloppuna välähti. Tein monitoimipussin, joka pelaa meikkipussina, lompakkona, penaalina tai vaikkapa iltalaukkuna. En uskaltanut ommella keppanalla koneellani, joten ompelin vetskarin ja sivut käsin. Nahan ompeluun sopivalla neulla homma sujui nopsaan, mutta seuraavan kokeilen koneella, kävi miten kävi.
 
Nahkainen pussukka on aika kiva ja helposti toteutettava joululahja.
 
Omani tein näin:
1. Leikkasin nahasta 52 x 24 cm suorakaitaleen (joista noin sentti per reuna on saumavaraa)
2. Ompelin (jälkipistoin kaksinkertaisella langalla) vetoketjun kiinni suorakaitaleen lyhyille sivuille vetoketjun oikea puoli vasten nahan oikeaa puolta.
3. Ompelin pussukan sivusaumat jälkipistoin yhteen, oikeat puolet vastakkain.
4. Leikkasin ylimääräiset saumavarat pois sekä jokaisesta kulmasta kolmiopalan, jotta oikein päin käännettynä kulmista tulee siistit.
5. Käänsin oikein päin ja pussukka oli valmis.
 
 
 

Superhelppo trio

14.11.2012

 
 
 
Muita ihania -blogin Tiinan Superhelppo syyspipo mahtaa olla valtakunnan värkätyin neulemalli tällä hetkellä. Ei ihme. Tumpelokin sen osaa tehdä, eikä kaupoista löydy mitään näin hienoa. Uskonpa, että talven mittaan vastaan kävelee yksi jos toinenkin yksilö. Minut ja poikaset tunnistaa näistä. 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Sipulipussin virkkausohje

6.11.2012

 
 
Sipulinpussin virkkausohjetta kyseltiin, joten olkaapa hyvät:
 
 
 
Kuva 1.
- Virkkaa 8 ketjusilmukkaa (kjs) ja yhdistä piilosilmukalla (ps) renkaaksi
- Virkkaa 8 kjs ja kiinnitä lenkki renkaaseen kiinteällä silmukalla (ks). Tee vielä 6 samanlaista lenkkiä. Tee viimeinen (8.) lenkki virkkaamalla 4 kjs ja yhdistä se pylväällä renkaaseen. Näin seuraavan kerroksen aloitus saadaan lenkin keskelle.
 
Kuva 2.
- Tee seuraava kierros virkkaamalla 8 lenkkiä, jotka yhdistät edellisen kierroksen lenkkeihin ks:lla(kuten kuvassa). Muista päättää kierros aina pylvääseen.
- Jatka näin, kunnes pussi on mieleisesi kokoinen.
 
Kuva 3. (alla)
- Pujota naru ylimpiin lenkkeihin.
 
 
 
 
Samaa tekniikkaa voi soveltaa muidenkin verkkokassien/-pussien tekoon. Pussia voi kasvattaa lisäämällä (aloitus)lenkkien määrää. Reikien kokoa voi kasvattaa lisäämällä ketjusilmukoiden määrää.
 
Kuvan pussi on virkattu K-raudasta ostetusta 2 mm linjanarusta koon 4 koukulla. Muovipohjainen naru on hyvä polttaa päistä purkautumisen estämiseksi.  
 
 
 
 




Säpäkkä sipulipussi

31.10.2012

 
 
 
Perinteinen sipulipussi kuuluu niihin käsitöihin, jotka ovat olleet pitkään listalla "pitäis kokeilla". Ei kai sellaista kukaan enää keittiössään roikota, mutta jotain sympaattista siinä on. Lapsuusmuistoja ehkä.
 
Tulipa tuokin nyt tehtyä. Tarkoituksena oli lähinnä kokeilla neonnarun virkattavuutta. Onnistuihan se.
 
 
 
 
 

 
 

Vohvelia ja neonnarua

18.10.2012

 
 
 
Muistinko aiemmin mainita, että rautakaupasta ostamani neonnaru myytiin 100 metrin kelassa? Pahoittelen siis jo etukäteen, että joudutte mahdollisesti näkemään vielä monta kokeilua teemaan liittyen. Laskujeni mukaan narua on jäljellä noin 97 metriä.
 
 
 
 
 

 

Kuusikulmion virkkausohje

13.12.2011

























































Mattopostauksen
myötä toivottiin kuusikulmion virkkausohjetta. Tässä se nyt olisi. Trikookudetta virkatessani olen käyttänyt numeron 10 ja 12 koukkuja, riippuen kuteen paksuudesta.

Aloitus: Tee kuvan 1 mukainen lenkki

1. krs: Virkkaa lenkkiin muodostuneeseen silmukkaan 1 ketjusilmukka (=kjs) (kuva 2) ja sitten renkaaseen 6 kiinteää silmukkaa (=ks) niin, että langanpää jää silmukoiden sisään. Vedä langanpää tiukalle. Näin kiristät keskelle jäävän reiän umpeen.

2. krs: 1 kjs ja sitten 2 ks kuhunkin edellisen kierroksen 6:een ks:aan, sulje krs. ensimmäiseen ks:aan piilosilmukalla (=ps). Työssä on nyt 12 silmukkaa (kuva 3).

3.krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *1 ks seuraavaan ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, sulje krs ensimmäiseen s:aan ps:lla. Työssä on nyt 24 silmukkaa.
Nyt huomaat, että ne silmukat, joihin virkkaat 3 ks samaan, muodostavat kuusikulmion kulmat (kuva 4).

4 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla. Työssä on yhä 24 s.

5. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 2:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *3 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 36 s.

6 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla.

7. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *5 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks 2:een viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 48 s.

8 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla.

9. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 4:ään ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *7 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks 3:een viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 60 s.

10 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla.

11. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 5:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *9 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks 4:ään viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 72 s.

Voit jatkaa tällä systeemillä lisäten, jos haluat virkata isomman kuusikulmion. Työn viimeinen krs kannattaa aina olla ns. lisäyskierros, jotta kulmat ovat selkeän terävät. Voit myös tehdä kaksi viimeistä kierrosta lisäyskierroksina. Näin kuvio on aina vain selkeämpi.

Toivottavasti en ole näpytellyt ohjeeseen virheitä. Näitä kirjoittaessa nimittäin menee helposti numerot sekaisin. Yritin olla tarkkana, mutta laittakaa risuja, jos löydätte virheen. Virkkausintoa!

Kuusikulmiomatto

6.12.2011


































































Enpä aavistanut mitä tuleman pitää, kun innoissani aloittelin tämän kylppäri-/wc-maton tekoa. Näihin tilkkuihin on virkattu monen monta kyyneltä. Viikonloppuna sain vihdoin ommeltua palat yhteen. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen, vaikka poikkesinkin hieman alkuperäisestä suunnitelmasta.

Kuvaaminen sisällä on nyt käsittämättömän hankalaa. Valo vaan ei tahdo riittää. Puhdas ensilumi sai nyt olla taustana tekeleelle. Kuvaan sen sitten omalla paikallaan, kunhan hämärä hellittää.

Kuusikulmion virkkausohje löytyy täältä.



Mattokuvioita

30.10.2011

      






















Mielessä on viimeaikoina pyörinyt mitä eriskummallisempia mattokuvioita. Josko aloittaisin pienesti virkkaamalla kylppäriin tai vessaan uuden maton ja katsoisin vieläkö sen jälkeen innostusta riittää johonkin suurempaan. Kuteet on nyt hankittu. Värit kutkuttavat. Operaatio voi alkaa.

Paidasta pipoja

16.6.2011














































Kaivoin kuin kaivoinkin eilen ompelukoneen esiin ja tein pientä ja simppeliä. Näillä ompelutaidoilla ei kyllä muuhun kyetäkään. Tässä lajissa intoa on enemmän kuin osaamista ja tekemisen tyylikin on vähän puuseppämäinen rullamittoineen ja suorakulmineen. Onneksi lopputulos ratkaisee eikä tyylipisteitä jaella.

Poikien kesälätsätilanne on ollut surkea. En vaan ole löytänyt kivoja ja edullisia. Nyt kaapin perukoilla käyttämättömänä lojunut trikootunika sai uuden elämän. Hihoista tuli molemmille muksuille kevyet pipot. Kuten kuvasta näkyy, poseeraaminen ei tänään maistunut. Peukku paremmin. Pienempi malli nukahti jo ennen kuvauksia.

Kivaa päivää kaikille!



Tekemisen puutetta

15.6.2011


Pitkästä aikaa on sellainen fiilis, että milleköhän tästä alkais. Pojat nukkuu päikkäreitä ja ulkona sataa vettä, eikä ole mitään sen kummempaa projektia kesken. Enkä nyt tarkoita kotitöitä. Niitä piisaa aina.

Tutkin vanhoja kuva-arkistoja aikani kuluksi. Mietin, pitäisikö ottaa ompelukone esiin ja alkaa ommella jotain nopeaa ja simppeliä. Huomasin kuvan joskus tekemästäni tilkkutyynystä. Ei aavistustakaan missä se nyt on. Vanhoista Toukkalan kuvista tuli mieleen, että koko huone pitäisi uudistaa ennen Pikku R:n muuttoa. Seinät odottavat yhä valkoista väriä ja kalustustakin täytyy miettiä. Ehkä nyt kuitenkin kaivan vain sen ompelukoneen kaapista.

Sävysävyyn

21.4.2011

























































































Ilahduin ikihyviksi, kun Marimekon ystävämyynnistä löytyi vanhaa Pirput parput -kuosia sekä puuvilla- että sadetakkikankaana. Ja vain kympin metri! Toisesta tein pojille suloisen täplikkäät pussilakanat. Noh, koko petaushan siinä meni uusiksi, kun oli tehtävä sopivat lakanat ja tyynynpäälliset myös. Toisesta tuli uusi "vahakangas" ruokapöytään. Raidallista Jokapoika-paitakangastakin löytyi. Siitä syntyi tyynyliinoja.

Lapsimessuilla oli Life factoryn lasiset tuttipullot alessa. Niistä tykkään ja niitä ostin lisää. Toukkalan vaatekaappiin tartti saada henkareita. Hookiet löytyi messuilta. Söpistä, eikös juu?

Rahin päällisen virkkausohje

30.3.2011


Lupasin jo monta viikkoa sitten laittaa näiden rahien päällisten virkkausohjetta tulemaan. Tässä tätä nyt olis:

Aloitus  Jätä langan alkupää pitkäksi ja virkkaa 6 ketjusilmukkaa koukulla nro 10 ja liitä kjs:t renkaaksi virkkaamalla 1 piilosilmukka ensimmäiseen kjs:aan.
1. krs  Virkkaa 1 kjs, sitten 12 kiinteää silmukkaa renkaaseen niin, että langanpää jää silmukoiden sisään.
Pane ennen seuraavan kerroksen aloittamista merkkilangan pätkä työn poikki aivan koukun juureen, langan päälle. Merkkilanka osoittaa kerroksen aloituskohdan: kun jatkat virkkausta, se jää kerroksen ensimmäisen silmukan yläosaan.
2. krs  1 ks kuhunkin edellisen kierroksen 12 ks:aan. Irrota merkkilanka aina kerroksen lopussa ja siirrä se kerrosta ylemmäs. Merkkilangan on oltava aina kerroksen ensimmäisen s:n kohdalla.
3. krs  Virkkaa edellisen kerroksen ks:oihin aina 2 ks samaan s:aan. Työssä on nyt 24 s.
4. krs  Virkkaa 1 ks kuhunkin ks:aan.
5. krs  Virkkaa 1. ks:aan 1 ks, seuraavaan 2 ks samaan s:aan, *seuraavaan 1 ks, seuraavaan 2 ks samaan s:aan*, toista *-* krs loppuun. Työssä on nyt 36 ks.
6. krs  Kuten 4. krs.
7. krs  Virkkaa 1 ks ensimmäisiin 2 s:aan kuhunkin, sitten seuraavaan 2 ks samaan s:aan *1 ks seuraaviin 2 s:aan kuhunkin, 2 ks seuraavaan s:aan*, toista *-* krs loppuun. Työssä on nyt 48 ks.
8. krs  Kuten 4. krs.

Jatka lisäyksiä samalla logiikalla, kunnes työssä on 96 ks. Kun rahin reuna tulee vastaan, kavenna tasavälein 6 silmukkaa ja vielä seuraavalla krs:n kohdalla 6 s. (=84 ks)
Virkkaa reunan keskikohdan kohdalla näillä silmukoilla muutama krs, kunnes rahin alareuna lähestyy. Kavenna sitten vielä tasavälein 6 s /krs niin, että työn reuna kääntyy napakasti rahin alle ja pitää päällisen paikallaan. Toista tämä niin monesti kuin on tarpeen.

Huomaa, että kuteen paksuudesta riippuu sopiva koukkukoko sekä lisäysten määrä. Kannattaa työn edetessä sovitella työtä rahiin.

Prinsessamatto

29.3.2011



Meillä oli viikonloppuna kylässä prinsessoja oikein matkan takaa. Kotiinviemisiksi neitokaiset saivat prinsessamaton  - lempivärisen tietenkin.

Ohje oli tämä hyväksi havaittu, hieman isompana (Ø 130cm) kuitenkin.





Pirteät palleroiset

17.2.2011





Kaksi banaaninkuitujakkaraa on vaellellut pitkin kotia milloin yhdessä, milloin erikseen, pinottuna, kylppärissä, olkkarissa, Bambon leikeissa ja välillä myös kellarissa pois katseilta. Nyt, kun puikot vaihtuivat virkkuukoukkuun, palleroiset sai pirteät kevätvaatteet. Kelpaa niitä taas hetken kattella.




Kylppärin neulematto

11.2.2011




Viime päivien iltapuhteena on puikot heiluneet niin vimmatusti. Tekeillä on ollut kylpyhuoneen matto. Nyt on valmista ja ette usko kuin on pehmeää jalan alla! Aattelin tehdä vielä makkariinkin mustat neulematot, jahka saan lisää matskua. Tuohon kylppärin mattoonkin kului 3 vyyhteä.

Bambulaa on muuten muistettu parillakin ihanalla tunnustuksella. Kiitos Kiki ja kiitos Katja. Tunnustukset haastavat paljastamaan seitsemän asiaa itsestä ja mainitsemaan kolme asiaa, joita rakastaa. Tässä näitä nyt tuloo:

1. Minulla on kolme tutkintoa. Aikoinaan proffat kummastelivat opintoyhdistelmääni, nyt tätä yhdistelmää tukemaan on perustettu yliopisto :)
2. Minusta neljä lasta olisi mukava määrä, mutta pitäydyn kahdessa.
3. Itken helposti - nauran helposti.
4. Minulla ei ole aavistustakaan minne suuntaan äitiyslomani jälkeisen hoitovapaan päätyttyä.
5. Minua ja parhaita ystäviäni yhdistää huumori, joka on välillä aika ronskia.
6. Minulla on Nakun lisäksi monta lempinimeä; ihka ensimmäinen oli veljeni antama Tintti. Mieheni esittelee minut muille Prinsessana. Aika noloa, sillä en ole vähääkään prinsessamainen.
7. Minulla pitää olla "sokerit kohillaan" eli masu täynnä, muuten en ole kivaa seuraa.

Rakastan lauantaiaamuja, hyvää ruokaa ja hiljaisuutta.

Tarkoitus olisi laittaa tunnustus eteenpäin yhteensä parillekymmenelle blogille. Minä tylsimys jätän nyt laittamatta, sillä tunnustus kuuluisi kaikille lukemilleni blogeille ja varmasti monelle, joita en vielä ole löytänytkään. Upeita ja inspiroivia blogeja on valtavan paljon!

Ihanaa viikonloppua kaikille!