Asiaa astioista

9.11.2010




En voi kehua olevani mikään suuri keräilijäsielu. Oikeastaan inhoan turhan roinan kerääntymistä nurkkiin. Kivoja astioita ja muuta keittiötavaraa nähdessäni joudun kuitenkin usein testaamaan itsehillintääni. Pääsääntöisesti pidän astioissakin simppelistä muotokielestä ja olen oppinut, että ns. paremmat astiat on syytä hankkia valkoisina. Kirpparilla on tullut myytyä sininen Teema-astiasto, sinistä Iittalan lasitavaraa ja paljon paljon muuta, mikä on jossain vaiheessa alkanut totaalisesti ärsyttämään silmää eikä varastotilaa ole ollut, mihin ne olisi saanut odottamaan uutta tulemistaan.

Käyttöastiastoina meillä on valkoiset Teemat ja 24 h:t. Teemasta pidän eniten. Toki kaapista löytyy perittyä Paratiisia, äitini minulle keräämää Tonfiskia ja muutakin. Joitain värikkäämpiä kuppeja on tullut myös joskus ostettua piristämään kattausta. Nämä hankinnat olen tätänykyä lopettanut.

Eräs suosikkisarjoistani poikkeaa aika lailla siitä designista, mistä pääasiassa pidän. Se on Henry Watson Pottery -sarja. En ole mikään country-tyylin ihailija, mutta tästä sarjasta en luopuisi. Se on varmastikin vanhin astiastoni. Ensimmäiset osat sain lahjaksi rakkaalta ystävältäni joskus 90-luvulla ja pikkuhiljaa tuli hankittua lisää sarjan kippoja ja kuppeja. Etenkin mukit ja maustepurkit ovat olleet alusta asti arkikäytössä. Sarjan myynti Suomessa loppui aikaa sitten, enkä oikeastaan kaivannutkaan sitä lisää. Toissa kesänä sitten huomasin Huuto.netissä, että ihan naapurissa myydään sarjan käyttämättömiä osia ja niitä oli paljon. Ajattelin, että tämä saattaa olla ainut tilaisuus täydentää sarjaa. Kuinka ollakkaan, olin ainoa huutaja ja tätänykyä oikea astiaston suuromistaja. Vain pieni osa näkyy kuvissa. Kipot löytyy niin kekseille ja riisille kuin hunajallekin - you name it. Jopa sarjan seinäkello koristaa keittiön seinää. No joo, tiedetään, se on jo vähän liikaa.

2 kommenttia:

  1. Minulla oli kanssa aikalailla tuota sarjaa, mutta kesällä möin sitten kirpparilla pois, kun jotenkin ei löytänyt paikkaa enää meiltä. Jonnekin kesämökille olisin voinut kuvitellakin, mutta kun ei sitä mökkiä ole niin en jäänyt jemmaamaan.

    VastaaPoista
  2. voih, olen niin kateellinen. Kerään myös sarjaa ja aika kivasti löytänytkin siihen osia ;). Jos haluat vaihdella jotain mitä sinulta saattaisi löytyä kaksin kappalein, laita postia minulle kiltti! -Tai jos tiedät jonkun joka tätä sarjaa myy...
    satupohto(at)gmail.com
    Voi tuo hot pot on niin ihana!

    VastaaPoista