Yötä odotellessa

23.8.2011


Olkkarin lattialla on siskonpeti ja saa olla ensi yönkin. Tämä pumpulissa pidetty mamma sai viime yönä ensimmäisen kerran tuta mistä todellisissa vauvavalvojaisissa on kyse. Jo oli aikakin. Voi sitä huutoa ja rimpuilua. Laitettiin pikkuisen kanssa hynttyyt yhteen, jotta muu väki saisi nukkua edes nimeksi. Minä en nukkunut sitäkään vähää, minkä hikinen mutta kuumeeton vauva torkkui. Katsoin uutta lempisarjaani ja odottelin aamua, ja sitä, kun itku taas alkaa.

Aamun sarastaessa poika pinkaisi pystyyn kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lääkäri ei löytänyt muuta vikaa kuin punertavan kurkun. Korvat ovat kunnossa eikä angiinaa pikatestin mukaan pitäisi olla. Masukaan ei tunnu vaivaavan. Kiusasikohan meitä tuloillaan olevat hampaat? Tiedä häntä. Toinen tuotantokausi saattaa pärähtää käyntiin ensi yönä.

14 kommenttia:

  1. Täältä sympatiat! Meillä kans meni yö hulinaksi ja aamu oli pelkkää huutoitkua. Ajattelin myös että "no nyt niitä hampaita pukkaa" mutta olikin meidän eka korvatulehdus. Raskainta se on kun ei tiedä mikä itkettää toista...

    VastaaPoista
  2. Jaana; Kiitos ja pikaista paranemista teille. Ovat nuo yön tunnit pitkiä ja harmittaa kun toista ei osaa auttaa.

    VastaaPoista
  3. oi voi, meillä taas yö oksennettiin ja tauti jatkuu kovassa kuumeessa. paranemisia sinne ja tänne :)

    VastaaPoista
  4. hei meilä ollut kanssa pari yötä hulinaa lasten kanssa. isompi sanoo, että kurkkuun koskee. eli kaipa jotain tautia liikkeellä

    VastaaPoista
  5. Voi, toivottavasti ensi yö parempi. Oiskohan kurkunpääntulehdusta liikkeellä, sillä siinä aivan järkky kurkkukipu eikä välttämättä kuumetta. Parasta lääkettä siihen on jätski:).

    VastaaPoista
  6. tuija; Voi ei. Koittakaahan saada ittenne kuntoon.

    Iina; Tylsää. Nämä syksyn kelit on salakavalia. Välillä on kuuma ja hetkessä taas kylmä. Meillä ainakin on helteiden jälkeinen pukeutuminen vähän hakusessa.

    Hanna; Toivotaan parasta. Päiväsaikaan pikkuinen on ollut oma aurinkoinen itsensä. Pian nähdään mitä tuleman pitää. Voikohan kovalla jätskin syönnillä ehkäistä taudin tuloa? Taidan kokeilla :)

    VastaaPoista
  7. Huhhuh!! Minulla on nuha, melko kova sellainen. Eilen aamulla tuntui himppasen siltä että nuha saattaisi kolkutella pääkopassa, iltapäivällä olin jo aivan vakuuttunut että se kolkuttelee ja tänään olen voinut todeta olevani nuhassa. Hitsivie! Sitä on nyt liikkeellä paljonkin kun koulut ja päiväkotitoiminnat alkoi täydellä vauhdilla ja olenpa nähnyt useamman ikäihmisenkin aivastelevan ja yskivän ruokakaupassa. Äkkiäkös sitä siis ostoskärryjen työntöaisaa hypistellessä ja sormilla huulia hipaistessa tuollaisen taudin nappaa... vaikka ei just nyt millään vois sairastaa yhtään päivää! Vai olikos se sellainen karman laki, että just silloin kun sairastaminen ei missään nimessä sopis kuvioihin joku tauti varmasti tulee!
    Toivotaan että teillä on hammasten puhkeaminen eikä esim kurkunpääntulehdus. Hampaat harvoin vaivaavat kovin montaa päivää ja hyvä annos panadolia saattaa himppasen helpottaa asiaa, kurkunpääntulehdus on sitten kivuliaampi ja pitkäkestoisempi seuralainen jota voi vain aavistuksen helpottaa särkylääkkein. Parempaa tätä yötä!!

    VastaaPoista
  8. No voi että, tollaset yöt on niitä kamalia. Saattaa olla tossa iässä hampaat tai vaikka mitä. Oon huomannu et syyt ei aina edes selviä ;) Tsemppiä ja terkkuja ja toivottavasti saatte nukuttua tänä yönä tosi hyvin <3

    VastaaPoista
  9. paranemisia! meillä viime yönä istuttiin pesuhuoneessa höyryä hengittämässä, toivottavasti ei tarvi nyt yöllä nousta. Täälläpäin liikkuu enterorokkoa, toivon todella että kiertää meidät kaukaa! :/

    VastaaPoista
  10. Jos on yö kun luet tämän viestin, niin tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  11. No voi, toivottavasti pikkuisen olo on jo parempi ja äitikin sai nukkua! Täälläkin ollaan aika hyvin selvitty ilman tauteja ja on saatu nukkua kokonaisia öitä jo kauan. Nyt pikkuneiti on vaan alkanut aamuyöhuutovuorot, mutta luulisin että vihdoin olisi ensimmäiset hampaat tulossa! Tsemppiä sinne ja toivottavasti tautimokoma lähtee pois!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille tsempeistä ja kovasti parempaa vointia teille taudin kanssa kamppaileville! Viime yö nukuttiin kuin tukit, ilman inahdustakaan. Mikä lie oli homman nimi toissa yönä. Hampaat kai. Kaiken maailman pöpöä tuntuu kyllä nyt olevan liikkeellä.

    VastaaPoista
  13. Voi että, tosi hieno asenne siulla! Ja äärettömästi voimia, mikäli meno jatkuu. Varmaan ainakin _lähes_ jokaikisessä perheessä joutuu jossain vaiheessa valvomaan edes lyhytaikaisesti pienokaisen kanssa. Onneksi se on positiivista, että _lähes_ aina se on myös väliaikaista :)) Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
  14. Voi, toivottavasti menee jo paremmin!

    Meillä on koko kesä mennyt vähän huonosti noiden nukkumisten kanssa, mutta onneksi pikkuinen on kuitenkin aina nukahtanut unilleen uudelleen. Tosin maitoahan se on vaatinut. On vaan ollut tylsää kun tuollainen pikkuvauvavaihe tuli takaisin yli vuoden ikäisenä. Toivottavasti se menee ohi kun ne hampaat ovat puskeneet läpi.

    PS: Pahoitteluni harvoin kommentoinnista; olen kyllä seurannut teidän touhuja, mutta en aina ehdi komentoimaan. Varsinkin kun kännykällä, jolla yleensä näitä luen, on aika viheliäistä alkaa kommentoimaan.

    VastaaPoista