Lomalla

26.7.2011


Vähän arvelinkin, että kesälomalla on kiireempi kuin arkena. Ainakin tuntuu siltä. Ehkäpä reissussa pääsee rauhoittumaan. Heips vaan. Palataan muutaman päivän päästä asiaan.

Taas tätä

25.7.2011



Niin lähti tämäkin aamu käyntiin samoilla eväillä kuin lähes kaikki aamut viimeisen kahdeksan vuoden aikana. Kaurapuuro raejuustolla ja marjoilla tai mehukeitolla. Lisäksi iso muki maitokahvia. Kyllä muuten jaksaa ja on hyvvää!

Leppoisaa viikkoa kaikille!






Pikaiset pannunaluset

23.7.2011
















































Tein trikookuteen jämistä parit pannunaluset. Kokeilin kaksivärisessä alusessa itselleni uutta tekniikkaa. Kuljetin toista lankaa koko ajan mukana virkaten sen silmukoiden sisään. Lankaa voi vaihtaa milloin haluaa, eikä sitä tarvitse katkaista värin vaihtuessa. Tällä tavalla saa muuten tehtyä myös näyttävän maton! Mustassa alusessa ei ole sen kummemmin kikkailtu, sopivan jämäkkä se on silti. Yhden kolmivärisen kapistuksen laitoin jonnekin "litistymään", mutta en millään muista minne. Laitan kuvaa, jos ja kun löydän sen.

Alunen on helppo tehdä kuin mikä. Valmistuu alle puolen tunnin, sillä siihen ei virkata kuin viisi kierrosta. Jos trikookuteen pätkää ei kotoa löydy, voi vanhasta t-paidasta leikata kudetta. Noin 4 senttiä leveästä soirosta tulee oikein passeli. Alusen teossa voi soveltaa vaikkapa tätä ohjetta.

Loistovinkki yrttien säilöntään

21.7.2011










































Jos olen jotain tähän astisen elämäni aikana oppinut, niin nämä kaksi asiaa: kannattaa aina hakeutua itseään fiksumpien seuraan ja jos et tiedä, kysy. Taas toimi! Tiistaina nimittäin mietiskelin täällä blogissa mitä tehdä kaikille yrteille, joita pihalla kasvaa. Teiltä lukijoilta tuli hyviä vinkkejä. Tämä anonyymin vinkki oli huippu:

"Kannattaa myös tehdä yrttijääpaloja. Yrtit jääpalamuottiin, hieman vettä päälle ja pakkaseen. Yrttikuutio on helppo heittää talvella mm. keittoon."

Ryhdyin heti tuumasta toimeen, sillä yrttipöheikköni kaipasi harvennusta isolla kädellä. Nyt on basilikat pakastettu, tillit ja ruohosipulit myös. Muut odottakoot. Kiitos vielä kerran sinulle anonyymi, kuka sitten oletkin!

Terassin lasit

20.7.2011

























 
 
Ihanan virkistävä sadekuuro yllätti kesken terassilla makoilun ja siitä tulikin mieleen, että olen lupauksistani huolimatta unohtanut tyystin näyttää millainen terassin lasituksesta lopulta tuli. No tämmöttinen. Aika huomaamaton. Tosin sadevesikourut pitää vielä askarrella paikoilleen. Lähtötilanteeseen nähden nyt on paljon kivempi viettää aikaa ulkona, kun on selkeä paikka jossa oleskella. Meidän piha kun on alunperin suunniteltu enemmän autoille kuin ihmisille.
 
 
 
 
 
 

Ymmällään yrteistä

19.7.2011

Vähän mietityttää mitä tekisi pihan yrteille. Ei niitä kaikkia saa millään syötyä kesän aikana. Aion ainakin kokeilla yrttisuolan tekoa, mutta mitä muuta kivaa niistä voisi tehdä? Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen.

Yllätys pellossa

17.7.2011



























Piipahdettiin aamulla Haltialassa katsomassa hevosia, tai heh-heh-heh-heppoja, niinkuin Bambo sanoo. Kukkapellosta löytyi yllätys. Siellä kasvoi jotain ihan muuta kuin miltä ensisilmäyksellä näytti.

Lepakkotuolin kaveri

16.7.2011


Tehtiin olohuoneessa hieman järjestelyjä. Kuplavolkkarin kokoinen Arild-nojatuoli, rakas sisustusmokani, siirrettiin vihdoin ja viimein kellariin odottamaan isompia tiloja. Aikoinaan vähän ränsistyneenä ostamani Varax-lepakkotuoli tuotiin tilalle. Arildin paikalle oli tarkoitus laittaa uusi Timantti, mutta se näytti sohvan vieressä säälittävän pikkuruiselta, ihan eksyneeltä.

Lepakkotuolin runko hiekkapuhallettiin ja jauhemaalattiin samassa paikassa kuin Bertoiakin. Punaisen istuinkankaan värjäsin pesukoneessa mustaksi. Hieman orvolta näytti lepakkokin ajelehtiessaan lattialla. Virkkasin trikoosta tuolin alle maton ja nyt näyttää paljon paremmalta.

Loppu

15.7.2011




























Tänään se sitten loppuu, äitiysloma. Mieli on haikea, vaikkei oikeastaan mikään muutu. Olen iloinen mahdollisuudesta jäädä poiken kanssa vielä kotiin. Työ- ja päivähoitorumba odottakoon hetken. Sitä ehtii sitten kun pojat ovat hitusen isompia.

Alunperun tarkoitukseni oli heittää blogi telakalle mammaloman loputtua. Olen tullut toisiin ajatuksiin. Tämä on kiva harrastus arjen lomassa. Iso kiitos siitä kuuluu teille lukijat. Katsotaan sitten myöhemmin miltä tuntuu.

Nyt viikonlopun viettoon. Heips vaan!


Makkarissa

13.7.2011
























Aikaisemmin tällä viikolla mainitsin, että siirrettiin pikkumiehen pinnis vastapäiseen nurkkaan, pois meidän sängyn vierestä. Totta tosiaan olikin mukavaa saada lisätilaa, eikä sänkyyn tarvitse enää kömpiä jalkopäästä.

Kuten muukin huusholli, myös makuuhuone koki muodonmuutoksen meidän muutettua taloon. Lattia vaihdettiin, seinät maalattiin ja kaksi seinällistä pyökin värisiä vaatekaappeja poistettiin. Kaapit veivät älyttömästi tilaa ja olivat epäkäytännöllisiä. Tilalle tuli liukuovellinen Tankin kaapisto, johon mahtuu tavaraa niin, että tyhjää tilaa on vieläkin jäljellä yllin kyllin. Toiselle seinälle tuli kaksi korkeaa Malm-lipastoa Ikeasta.

Kunhan Pikku R muuttaa Toukkalaan, päästään makkaria viimeistelemään. Ei ole tullut viilattua yksityiskohtia, kun pieniä asukkeja on majaillut nurkissa viimeiset pari vuotta. Ihan mukiinmenevähän makkari nytkin on, mutta seinät on saatava valkoisiksi. Sitten vielä taulua ja hyllyä seinälle niin saadaan ripaus kodikkuutta.



Arvonta on suoritettu




























Illalla viimeiseksi, ennen pehkuihin menoa, suoritettiin Bambulassa arvonta ihan perinteisellä paperilapputyylillä. Liput Kokkolan Asuntomessuille ja mukavan ideakirjasen voitti Mire. Paljon onnea!!! Laitathan Mire osoitetietosi s-postiin, niin saadaan paketti matkaan.

Sydän

12.7.2011



















































Me saatiin makkariin mukavasti tilaa, kun vauvan pinnis siirrettiin pois meidän sängyn vierestä. Toukkalan puolelle pikkuista ei ihan vielä maltettu siirtää, vastapäiseen nurkkaan ainoastaan.

Uusi nurkkaus näyttää vähän paljaalta, kun seinillä ei ole mitään. Kokeilen miltä tämä sydän näyttäisi sängyn päädyssä. Toisena vaihtoehtona on nämä huuhkajat. Pitäisi oikeastaan rakennella kunnollinen kollaasi, mutta se taitaa jäädä turhan lyhytaikaiseksi.

Tässä vinkkiä styroksisydämen tekoon. Viillä terävällä veitsellä n. 0,5 cm syvyiset urat styroksiin niille kohin mihin haluat kankaiden rajat. Leikkaa kankaanpalat n. 0,5 cm suuremmiksi kuin niille rajattu aluen on. Paina tilkkujen reunat veitsen kärjellä uraan. Taita rautalanka U:n muotoon koukuksi ja paina styroksiin. Lisää naru. Tämä mobile on muuten tehty samalla tekniikalla.



Kohti syksyä

11.7.2011


























Kaveri närkästyi, kun informoin, että pian on syksy. Mistäkö tiedän, että kesä lähestyy loppuaan? No siitä, että virkkuut ja kutimet oli taas kaivettava kaapista jokavuotisen totaalikyllästymisen ja sitä seuraavan kesätauon jäljiltä. Villalanka tuntuu vielä ylireagoinnilta, mutta pian sekin pääsee puikoille.

Tässä aloitellaan mattoa lepakkotuolin kaveriksi. Muutamassa tunnissa tekele on kylläkin venynyt jo ihan eri mittoihin. Eiköhän tällä viikolla saada kuvat valmiistakin väkerryksestä. Niin, ja mitä pahaa syksyssä on? Olen ehkä hätähousu, mutta syksy on ihana. Minulle se on aina uuden alku. Vaikkei mitään uutta alkaisikaan.

Viimeinen viikko
























Viikonloppuna Bambo oli ruorissa, äiti naatiskeli tapansa mukaan maisemista ja pienimmäinen oli isin kaverina maakrapuna. Tänään pyörähti viimeinen äitiyslomaviikko käyntiin. Voi, kuinka haikeaa. Onneksi sitten alkaa perheen kesäloma. Tuumailinpahan vain, että mitenkä kotiäidin kesäloma eroaa arjesta...

Karkkipäivä

9.7.2011


Olen parantumaton herkkubeba. Jottei mopo lähtisi käpälästä, on pakko rajoittaa herkuttelu yhteen päivään viikossa. Lauantaihin. Parasta silloin on vaalea leipä. Karkki on hyvä kakkonen.

Tsih.

8.7.2011

























Mulla on silloin tällöin tapana piilotella viestejä Miehen eväsboxiin. Tällaisella piristin tätä työpäivää.

Iloista viikonloppua kaikille!

Huiput

7.7.2011


Vaikka eletäänkin vasta torstaita, uskallan jo nimetä tämän viikon huippujutut. Mahtavuutta on ollut poimia salaattiainekset omalta pihalta, mutta viikon kyllä kruunaa naisen paras ystävä, Timantti. Muistattekos, kun keväällä mainitsin löytäneeni elämää nähneen Bertoian pilkkahintaan? Vihdoin, pitkäksi venyneen kasvojenkohotusreissun jälkeen, kotiin saapui melkoinen kaunotar. Pinnojen hitsaus, muovipinnoitteen pois poltto, hiekkapuhallus ja maalaus, ja avot, eiköhän tämä Bertoia kestä toisetkin viiskytä vuotta! Aika huikea muutos, eikö vaan?



Arvalla asuntomessuille ja vähän muutakin


Heips te, joilla on suunnitelmissa pistäytyä Kokkolan Asuntomessuilla. Bambula arpoo kaksi Lemminkäisen tarjoamaa pääsylippua messuille. Molemmat liput menevät siis arvonnan voittajalle. Lisäksi voittaja saa Pieni suuri ideakirjasen, johon on koottu Sikke Sumarin ja Paola Suhosen ideoita sisälle ja parvekkeelle.

Säännöt on tutut entuudestaan. Rekisteröitynyt lukija saa kaksi ääntä, muut yhden. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta. Kerro kommentissasi monellako arvalla olet mukana. Anonyymit, muistakaa nimimerkki. Arvonta päättyy tiistaina 12.7.

Testaamassa

5.7.2011







































On näemmä heinäkuu. Huomattiin aamulla olevamme ainoat yleensä ruuhkaisella leksulla. Kaikki lelutkin oli lukkojen takana. Ei se mitään. Pääsipä pikkuinenkin liukumäkeen jäämättä isojen jalkoihin. Samalla testattiin uusia kamppeita, joita männä iltoina olen väkertänyt. Ärrä sai uuden farkkulätsän (joka näyttää olevan pesun jäljiltä ihan rutussa) ja Bambo parit haalarit yöpän kaavalla. Toimii. Seuraavaksi tehdään haalarit pikkumiehelle. Taitaa huomattavan kehittyneen keskivartalon johdosta mennä isoveljen koko. Hihat ja lahkeet vaan puolta lyhyemmiksi.

Jasmiiniaamiainen

2.7.2011


Oli erilainen lauantaiaamu. Heräsin aikaisin, vain minä. Söin terassilla aamupalan hissukseen ja sain kerrankin Hesarin luettua kannesta kanteen ihan rauhassa. Muu bändi veti sikeitä. Ihailin kukkivaa jasmiinia. Se on niin kaunis ja tuoksu on huumaava. Tällaisia aamuja voisi viettää useamminkin! 

Lahja menneisyydestä

1.7.2011


Pojat saivat upean lahjan, Kirahvin ja Dinon. Sydämellisten ihmisten kaunis ele sai äidin herkistymään. Haave pienestä leikkipaikasta omalla pihalla voi sittenkin toteutua. Lahja muistuttaa ajasta ennen poikia. Enpä älynnyt silloin, että hahmottelen piirustuslehtiööni iloa omienkin lasteni elämään. Lämmin kiitos sinne pohjoiseen!

Kuva Lappset