Olen tainnut joskus mainita, että meidän perheessä viljellään hassuja lempinimiä. Eikös se niin ole, että rakkaalla lapsella on monta nimeä? En edes muista mistä mikäkin nimi on johdettu. Joistain sanaleikeistä kai. Meidän pikkuinen R on mm. Kepponen, Keppiäinen, Hepponen, Pulskis, Pulskiainen ja vaikka mitä muuta. Noiden P-alkuisten nimien alkuperä taitaa olla aika selvä. R nyt vaan on niin ihana iloinen pullero pitkään ja hoikkeliin isoveljeensä verrattuna.

Kepponen täyttää tänään 6 kuukautta. Kuinka aika rientääkään. Juurihan toimme hänet ikionnellisina laitokselta kotiin uteliaana ottamaan vastaan arki kahden vauvan kanssa. Siitä ei ollut pitkä aika kun olin varma, ettei minusta koskaan tule äitiä. Olin totuttautunut ajatukseen, hieman surullisena tosin, ja sitten olinkin kahden pienen pojan äiti. Niin se elämä ihanasti heittelee. Uskokaa tai älkää, kun elämä ei ole aina kohdellut näin hellästi, muistan olla kiitollinen tästä kaikesta joka ikinen päivä - edes ohikiitävän sekunnin ajan. Joskus minut valtaa kamala pelko siitä, että menetän rakkaimpani. Silloin ei olisi enää mitään.

Mennyt puoli vuotta ei ole ollut lainkaan rankkaa, vaikka moni niin varoitteli. Toki olen usein ärsyyntynyt ja äkäinen milloin mistäkin, mutta niin olisin ilman poikiakin. Paitsi raskaana ollessa. Mies sanoo, että minun pitäisi olla aina raskaana, sillä silloin olen kuin kehräävä kissanpoika. Se on totta. Raskausajat ovat olleet parasta aikaa elämässäni. Olen leijaillut pilvissä. Siitä johtuen taidan lopun elämääni potea vauvakuumetta. Niin nytkin. Nautin myös vauva-ajasta. Tosin silloin kisumisu Miehen mukaan muuttuu tuliseksi tiikerinartuksi. Olen siis taas oma itseni.

Tänään me keitetään pullakahvit merkkipäivän kunniaksi ja jatketaan sinnikkäitä ryömimisharjoituksia. Onnea rakas Kepponen! Ja kiitos, on upeaa saada olla äitisi.

Räpsyt

Huomenna mennään Miehen duunin bileisiin. Arvatkaa löytyikö kaapista taaskaan mitään päällepantavaa? No ei. Oli aika epätoivoista juosta hyökkäysvaunuilla kaupasta toiseen ja löytää bilevaatetta, joka piilottaisi jenkkakahvat, mutta paljastaisi silti edes jotain. Sitä niin toivoisi, että olisi ohut uuma ja paksut ripset. Mulla on raskauksien jälkeen just toisin päin. 

Ehkäpä mun uudet ripset vie huomion pois vyötäröltä. Niin, ellei ne tipu kesken kaiken poskille. Se vois näyttää pikkutunneilla aika surulliselta :)

Kasvupyrähdyksiä ja nimiasiaa

Ylihuomenna Pätkällä on ikää kokonaista 5 viikkoa ja poika sen kun kasvaa ja vahvistuu. Pikkuinen nuha vaivaa vieläkin, etenkin aamuöisin, mutta ei siitä suurta vaivaa ole. Viime aikoina on ympärillä oleva tohina alkanut kiinnostaa. Sylissä ollessa napitetaan kovasti silmiin. Vaikka nykyään nälkä ja seuranpuute osataan ilmaista hyvinkin äänekkäästi, on Pätkä tosi rauhallinen vauva. Itkut loppuu heti kunhan syliin pääsee.

Aamulla käytiin neuvolassa. Viime maanantain painokontrolliin ei menty, koska pojat oli flunssassa. En ollut vähäisestä painonnoususta lainkaan niin huolissani kuin neuvolantäti, joten uskalsin siirtää punnituksen tälle päivälle. Nyt vaaka heilahtikin ihan roimasti. Paino oli kahdessa viikossa noussut 740 grammaa ja pituutta oli tullut 2,5 cm. Se toivottu painonnousuhan on 150-170 grammaa viikossa, joten kohta joudutaan varmaan Painonvartijoihin!

Pätkä on yhä Pätkä eikä muuta nimeä ole keksitty. Itse asiassa minä en ole asialla juuri päätäni vaivannut, sillä Mies lupasi keksiä osuvan nimen. Just joo, ei ole juuri ehdotuksia tullut siltäkään suunnalta. Miksiköhän meidän on niin vaikea keksiä kivaa nimeä pojalle? Viime syksynä oli sama juttu. Tytöille on mukavia nimiä pilvin pimein. Kun meille ekaa odottaessamme kerrottiin, että tyttö tulee, oli molemmille heti selvää, että hänestä tulee Iines. Voi, kuinka väärässä ulraaja olikaan sukupuolen suhteen :)

Kun Pätkä näki päivänvalon

Huhhuh. Olisi vaikka mitä kerrottavaa. Mistähän aloittaisi? Noh, aloitetaan viime keskiviikosta, Pätkän syntymäpäivästä. Se oli päivä ennen laskettua aikaa.

Aamulla heräsin supistuksiin ennen kuutta. Soitin varmuuden vuoksi äitini meille, jos käy niin, että tulee taas kiire lähtö niin kuin viimeksi. Oli sovittu, että hän tulee katsomaan Bamboa kun me lähdetään synnyttämään. Supistukset olivat sen verran lieviä, että Mies sai lähteä vielä töihin, kunhan on kuulolla jos on tarpeen. Mummi tuli kymmeneltä. Supistukset oli sopivasti loppuneet tuntia aiemmin. Ei muuta kuin mummi kotiin ja me Bambon kanssa liikenteeseen.

Päivä meni touhutessa. Mies tuli viiden maissa kotiin. Supistukset alkoivat uudestaan, tuntuivat aika lieviltä, mutta olivat suht säännöllisiä. Tuumattiin siinä illan mittaan, että mummin olisi parasta tulla yökylään, mikäli meillä alkaa tapahtua.

Supistukset voimistuivat ja yhdeksän aikoihin lähdettiin ajelemaan kohti Kättäriä. En oikein itsekään tiennyt ollaanko nyt liikkeellä ihan liian aikaisin. Mutta jospa nyt kerrankin lähtisimme ajoissa. Hyvä, että lähdettiin. Kättärille päästessä kohdunsuu oli kuusi senttiä auki ja synnytys oli siis todellakin alkanut. Ei siinä auttanut sitten kuin odotella. Vartin odottelun jälkeen vitsailimme Miehen kanssa, että onko tämä todella näin hidasta touhua. Kuinka helkatin kauan tässä muka pitää vielä odotella? Edelliskerrallahan homma sairaalassa oli hoidettu kolmessa minuutissa. Eikös toisen synnytyksen pitänyt mennä vauhdikkaammin?

Supistukset kovenivat pikku hiljaa. Alussa otin muutamat henkoset ilokaasua, mutta siitä tuli tosi ällö olo. Parempi oli olla ilman mitään mömmöjä. Loppujen lopuksi vauva syntyi puolentoista tunnin päästä sairaalaan saapumisestamme. Täytyy sanoa, että tämä kerta oli työläämpi kuin ensimmäinen. Ja aika monta voimasanaa siinä tuli lueteltua, kun kerroin kanssakulkijoille mitä mieltä olen koko synnytystouhusta. Kunnialla kuitenkin selvittiin. Myöhemmin sairaalassa kysyttiin arvosanaa (0-10) synnytyskokemukselle. Jos ensimmäinen synnytys oli täysi kymppi, tälle annoin ysin. Eli suht helpolla taidettiin päästä tälläkin kertaa.

Nyt ollaan oltu viikonloppu kotona ja tulokas vaikuttaa huomattavasti rauhallisemmalta kuin mitä Bambo oli ihan pienenä. Miten ihmeessä sitä voi näin lyhyessä ajassa unohtaa kuinka pieniä vastasyntyneet ovat? Nyt minulla on syli täynnä Pätkää koko ajan. Onneksi Mies on lomalla ja hoitaa kaiken muun, myös minun passaamiseni. Hän on ihana! Vähän hirvittää miten tässä käy, kun jään parin viikon päästä poikien kanssa kolmistaan. Bambon menoa vauvan tulo ei nimittäin ole hidastanut lainkaan. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita saattaa olla luvassa.

Toukka tuli

Ikää pian kaksi tuntia

Meidän pieni Toukkamme, jota myös Pätkäksi kutsutaan, syntyi keskiviikkona Kätilöopistolla klo 23.08. Syntymäpaino, 3215 g oli sama kuin Bambolla, mutta pituutta neljä senttiä vähemmän eli 50 cm. Kaikki meni hienosti ja poika on syötävän suloinen!

Nyt keskityn ihmettelemään ihanaa perhettäni. Palaan asiaan pian. Hyvää viikonloppua kaikille!

Mässäilyä

Viime viikkoina maanantai on ollut neuvolapäivä. Olin jo vähän asennoitunut siihen, ettei tänään enää tarttis mennä. Toisin kävi. Myös ensi maanantaiksi varattiin aika. Näyttää siltä, että siihen miten luonto on päättänyt asian hoitaa, on turha yrittää puuttua millään kolmen S:n harjoituksilla. Siis niillä, joista siivous on tylsin S ja sauna toiseksi kivoin.

Olen yrittänyt pitää karkin syönnin kurissa koko raskauden ajan. Aika hyvin olen onnistunutkin. Nyt kurvasin suoraan neuvolasta hakemaan irtareita. Ai, kun oli hyviä. Ei siinä kauaa nokka tuhissut kun pussi oli tyhjä. Aattelin, että ei sitä painoa enää ehdi kamalasti tulla. Tähän mennessä on tullut vain vajaa kolme kiloa. Tosin Bambon jäljiltä oli vielä kiloja, kun Toukkaa ryhdyin odottamaan, että on tässä hyvissä lihoissa oltu.

Malttamattomana

Kaikki alkaa olla valmista Toukan tuloa silmällä pitäen. Petikin on jo laitettu valmiiksi. Pikkuinen saa Bambon pinnasängyn, sillä vasta hankittu pinnis on isompi. Petivaatteet ja pehmot ovat myös isoveljen peruja. Tein ne Bambolle viime syksynä.

Aluksi Toukka nukkuu tietenkin isin ja äidin makuuhuoneessa. Mikäli hän yhtään tulee isoveljeensä, omalla sängyllä ei taida olla käyttöä ihan aluksi. Bambo ei omaan sänkyyn suostunut menemään ensimmäiseen kahteen kuukauteen. Ei hetkeksikään. Vaikka sänky oli kiinni meidän sängyssämme, huuto alkoi heti, kun hänet laski omaan petiin. Isin ja äidin kainalossa oli kait turvallisempaa.

Ei millään malttaisi enää odottaa. Olo on kyllä kaikin puolin hyvä, ei mitenkään tukala, ja saan nukuttua yöni hyvin. Bambokin antaa nukkua pitkään. Yleensä hän herää isin herätyskelloon. Tänään mösjöö veteli hirsiä puoli yhdeksään. Uteliaisuus tässä tekee malttamattomaksi. Olisi jo ihana nähdä pienin rakkaamme ja saada hänet syliin.

38+0 ja touhua piisaa

Me ollaan Bambon kanssa otettu ilo irti elämästä. Tänään oltiin taas leikkipuistossa. Se on huippu paikka. Laskettuun aikaan on enää kaksi viikkoa ja nyt touhutaan, kun äitikin pysyy vielä vauhdissa mukana. Pian meillä hetkeksi elinpiiri pienenee, kun Toukka syntyy. Onneksi isi jää sitten lomille ja mummikin on luvannut viedä Bamboa, ettei toisesta ihan mökkihöperöä tule. Voi, kun Bambosta tulee isoveli niin kamalan pienenä.

Puikot heiluu

Pitäisi hoitaa vaikka mitä asioita ennen Toukan syntymää, mutta minä suljen silmäni kaikelta tylsältä ja teen vain kivoja juttuja. Kuten neulon. Kauhea käsillä tekemisen palo on koko ajan päällä. Samaan aikaan villakoirat vilistää nurkissa ja keittiö on kuin pommin jäljiltä.

Pää on muutenkin ihan hattaralla ja asioiden priorisointi on todella erikoista. Lauantai-iltana alkoi kovat supistukset ja olin ihan varma, että sairaalaan lähtö on edessä. Aloin pakkaamaan sairaalakassia, mutta mitä sainkaan aikaan. Pakkasin Toukan kotiintulovaatteet. Ihan kuin Mies ei osaisi sitä aikanaan tehdä! Omia kamoja en saanut kasaan. Yö meni kävellessä kämppää ympäri. Makaaminen oli tuskallista. Aamuneljältä supistukset loppuivat kuin seinään ja pääsin nukkumaan. Supistuksia ei ole sen koommin kuulunut. Ja kassi on yhä pakkaamatta.

Eilen sain valmiiksi Bambon neuleliivin. Tänään nähdään mummi kaupungilla ja vedetän uusi verme tietenkin päälle. Pipo ja tumput on tekeillä seuraavaksi.

Ripeä synnytys

Tänä aamuna oli neuvolakeikka ja samalla lääkäri tsekkasi tilanteen. Viikot ovat nyt 35+4. Vauva näytti kääntyneen oikeaan asentoon ja muutenkin asiat olivat mallillaan. Viimeaikaiset masun myllerrykset ja tieto viistoasennosta ovat tuoneet lähestyvän synnytyksen mieleen yhä useammin. Mitenhän se tällä kertaa menee? Osaankohan nyt lukea merkkejä paremmin kuin viimeksi? Meneehän kaikki hyvin? Bambon syntymästä tulee mieleen lähinnä hurja automatka, sähläys, nauru ja hämmästys.

Viime syksynä tulevaan ensisynnytykseen valmistauduttiin tieto lisää tuskaa -asenteella. Jos olisin käynyt kaikki valmennukset, kuunnellut kaikki synnytyskertomukset, nähnyt synnytyssalit ja tehnyt kovasti suunnitelmia, olisi asia paisunut pienessä mielessäni liian suureksi. Niinpä päätin ottaa vastaan mitä tuleman pitää ja uskoa, että sairaalassa ollaan hyvissä käsissä. Ja niin oltiinkin. Kunhan sinne kerettiin.

Bambon syntymäpäivänä jo aamusta tuntui jotenkin kummalliselta. Ajattelin, että tätä tämä kai sitten on seuraavan viikon ajan. Isot tytöt olivat kertoneet, että kroppa alkaa antaa ensisynnyttäjälle merkkejä hyvissä ajoin. Touhusin siinä päivän ja vastailin sukulaisten "Joko nyt?" -puheluihin, että ei mitään erityistä ilmassa. Miehelle mainitsin puhelimessa hassuista tuntemuksista joskus myöhemmin iltapäivällä, mutta rauhoittelin, ettei ole mitään syytä hermoilla. Hän kuitenkin pyysi katsomaan kellosta ja laittamaan ylös kuinka usein näitä "hassuja tuntemuksia" tulee. Lupasi soittaa myöhemmin. Minä siinä sitten kirjasin. Löysin muuten sen lapun juuri muutama päivä sitten. Siinä luki: 17:01, 17:08, 17:15, 17:21. Tässä vaiheessa lopetin kirjaamisen, kun luulin hössöttäväni turhia. Eikös niiden supistusten pitänyt sattua jumalattomasti? Ei nämä kyllä niitä voi olla! Sitten jatkoin: 17:38, 17:44, 17:48, 17:52. Kuuden jälkeen Mies soitti ja pyysin, että tulisi jo kotiin.

Mies oli kotona puoli seitsemän aikoihin. Nyt oli alkanut tapahtua. Kyllä, nämä ovat supistuksia. Mies soitti Kätilöopistolle, niin kuin oli ohjeistettu. Silloin minusta tuntui, että ei ehditä, vauva tulee nyt heti. Kättärillä sanottiinkin, että täyttä on, kuten kai Naistenklinikallakin, soittakaa Jorviin. Matkaa Kätilöopistollekin olisi ollut meiltä reippaat 20 km, mutta Jorviin lähes 40 km. Apua!

Päätettiin kuitenkin kokeilla Naistenklinikkaa. Sinne soitettiin muutama minuutti vaille seitsemän. Ymmärsivät heti, että nyt on kiire. Kamat kasaan ja autoon. Vauhdikas, lähes 30 kilsan automatka vilkkaassa liikenteessä. Muutamat punaiset liikennevalot. Kiroileva tuleva äiti. Pääoville. Kätilöt juoksevat vastaan. Ekaan huoneeseen ja pöksyt pois. Vauvan pää näkyy jo. Suurin työ oli pidättää, ettei vauva tule liian nopeasti. Ja siinä hän sitten oli klo 19.36, meidän Bambo, joka olikin poika, vaikka olivat väittäneet ultrassa tytöksi. Ei siinä voinut kuin nauraa. Mitä ihmettä juuri tapahtui?

Sen muutaman minuutin aikana, minkä ehdimme sairaalassa olla ennen Bambon syntymää, ei tietenkään keretty mitään mittailemaan tai tutkimaan. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin ja poika oli kunnossa. Kaiken kukkuraksi pääsimme perhehuoneeseen, jossa saimme rauhassa tutustua pienokaiseen. Puolentoista vuorokauden jälkeen lähdimme kotiin hyvillä mielin. Nyt mietityttää voiko kaikki mennä toistamiseen edes puoliksikaan näin hyvin.

Uuden äitiysloman eka päivä

Neljä viikkoa tässä sitten ehdittiinkin olla ei-mammalomalaisia. Tänään alkaa siis uusi äitiysloma ja Toukan laskettuun aikaan on enää 5 viikkoa. Kylläpä tämä odotusaika on mennyt nopeasti.

Helmikuun alussa huomasin olevani jälleen raskaana. Miehen kanssa olimme sopineet, että lisää vauvoja saa tulla jos vain on tullakseen. Mutta, että jo 2,5 kk Bambon syntymästä tulisin uudelleen raskaaksi! No way! Meinasin pyörtyä onnesta.

Välillä on käynyt mielessä, kuinka sitä pärjää kahden pienen kanssa. Ikäeroa vesseleille tulee vain 11 kuukautta. Toiset ovat maalailleet piruja seinille. Toiset taas nähneet asian kivat puolet. Minä tykkään tästä jälkimmäisestä ajattelutavasta. Kyllä elämä kantaa :)


Ps. Löysin muuten Pumpkinista ihan Toukan näköisiä vermeitä. Myssy ja tumput oli pakko saada.

Ostoksille

Toukka aloitti perjantai-iltana hirmuisen myllerryksen. Kuvittelin jo, että lähtö tuli, vaikka laskettuun aikaan on vielä useampi viikko. Mies oli firman rapukekkereillä ja minä Bambon kanssa kotona. Myllerrys kesti vuorokauden kunnes rauhoittui. Taisi Toukka vain kääntyä, viistossa kun on ollut vielä tähän asti. En taida tälläkään kertaa tietää milloin on tosi kyseessä, vaikka edellisestä synnytyksestä on vasta vajaa 10 kk!

Tähän mennessä en ole uhrannut montaakaan ajatusta tulevalle synnytykselle, kuten en viime syksynäkään Bamboa odottaessa. Silloin kaikki hankinnatkin jäivät viime tippaan, mutta nyt ajattelin laittaa hösseliksi. Toukka perii Bambon turvakaukalon, Bambolle pitää ostaa isojen poikien istuin. Tarvitaan tuplarattaat ja tuplavaunut. Apua, juurihan me ostettiin vaunut ja rattaat - tämä vuoden mallit! Ja pinnasänky. Ja ehkä leikkikehä? Vai mitenköhän imetys sujuu, kun Bambo tekee samaan aikaan koiruuksia. Rintareppu? Vaatteita ei tarvitse ostaa. Poikatoukka perii isoveljen vaatteet.

Viikonloppuna tehtiin sitten vertailua ja päätettiin pysyä merkkiuskollisina. Gracon turvakaukalo on ollut helppo nostaa matkarattaisiin ja tätä ominaisuutta arvostan jatkossakin. Gracon tuplarattailla siis jatketaan. Emmaljungan Cerox monikäyttöisellä Quatroliftilla on osoittautunut kelpopeliksi etenkin viime talven lumissa. Nyt tuplavaunuiksi tulkoon myynnistä poistuva Twin City Cross isojen renkaiden ja näppärän koon vuoksi. Be Safe -istuin Bambolle. Muita hankintoja vielä mietitään.