Arki 3/5. Yrttilaatikot piti saada seuraavaa päivää varten terassin seinälle. Aika varhaista kyllä, mutta toivottavasti kestävät.

Arki 4/5. Kuvauspäivä alkoi makoisalla aamiaisella #aamiaiskutsu

Arki 5/5. Vappukattauskokeiluja.

Arki 2/5 - Pihalla

Pääsiäispyhinä elämä siirtyi ulos kertaheitolla. Jälkikasvu on ollut riemuissaan, kun voi lompsia sisään ja ulos ilman rasittavia pukeutumisoperaatioita. Ihanaahan se minustakin on. Naapuripihan kolmikerroksinen, puuhun rakennettu maja, on saanut innokkaat leikkijät meidän pojista. Varsinainen omistaja on tainnut jo kasvaa ulos majaseikkailuista, mutta antaa ystävällisesti pienempien leikkiä.

Ehdin jo luulla, että pääsiäisemme sujui ilman suurempia naarmuja, mutta mitä vielä. Iltasella Sisu 4v. heitti pyörällä komeat kuperkeikat ja naama on nyt aivan järkyn näköinen. Huhhuh. Kiva mennä aamulla päiväkotiin. Remu 3v. (kuvassa) selvisi tällä kertaa ehjin nahoin. Näille veljeksille sitten sattuu ja tapahtuu. Aina.

Arki 1/5 - Terassilla

Sain Koti Aurorassa -blogin Johannalta arkikuvahaasteen, joka pyörii isosti myös FB:ssa ja Instagramissa. Tarkoituksena on postata viitenä päivänä kuva omasta arjesta ja haastaa kunakin päivänä toinen bloggari mukaan kuvaamaan omaa arkeaan. Koska moni on jo mukana tempauksessa, en haasta ketään erityisesti, mutta heitän pallon kelle vaan, joka innostuu mukaan haasteeseen.

Tämä ensimmäinen arkikuvani on meidän pihalta, jossa terassia on siivottu kesäkuntoon ja ensimmäisiä kasveja istutetaan. Hankin tuollaisen hauskan havupuun, jonka toivon kestävän pidempään kuin yhden kesän. Saas nähdä kuin tässä käy.

Arjen pelastajat

 

 

 

Kiitos yhteishyvät, pirkat, valiot ja vastaavat. Lapsiperheessä helpot arkiruokareseptit ovat enemmän kuin tervetulleita. Ilman niitä viikon ruokalista toistaisi liian usein itseään.

 

Eilinen tortillalasagne oli menestys. Kannattaa kokeilla. Herkullista ja helppoa. Ohje löytyy täältä.

 

HUOM! VIELÄ EHDIT OSALLISTUA VALAISIN-ARVONTAAN!

KOMMENTTEJA ON TULLUT HUIKEA MÄÄRÄ JA NIIDEN LATAAMINEN NÄKYVILLE KESTÄÄ KAUAN. KAIKKIEN OSALLISTUJIEN KOMMENTIT OVAT KUITENKIN TULLEET PERILLE JA OVAT HYVÄSSÄ TALLESSA. HUOMENNA PALJASTAN VOITTAJAN. ONNEA!

EDIT: Arvonta on päättynyt.

Tätä päivää ja ensi vuotta

 

 

Puhuisin palturia, jos sanoisin marraskuun jotenkin erityisesti ahdistavan. Hyvä kuu siinä missä muutkin. Siitäkin huolimatta, että vuoden takainen oli surkea ja kaikista kuukausista kamalin. Nyt on paremmin. Synttärit tulossa ja joulu myös.

 

Joulusta puheenollen, ensimmäiset joululahjat on hankittu, kun Kanelimaan taitavan HR:n kuvittamat seinäkalenterit saapuivat. Itselleni annan yhden, loput eräille tietyille. Kalentereita saa täältä. Ihania!

 

 

 

Arkea, intoa ja epäuskoa

 

 

 

Viikot luisuvat käsistä. Kolmipäiväinen tarhaviikko tuntuu poikien kannalta turvallisen pehmeältä siirtymältä uuteen elämäntilanteeseen. Eikä tarhan aloitus olisi muutenkaan voinut paremmin sujua. Meillä taitaa olla maailman reippaimmat pikkumiehet!

 

Omalta osaltani nuo kolme päivää menevät hujauksessa, eivätkä asiat etene haluamallani vauhdilla. Välillä tosin tuntuu, etten edes tiedä mitä olen tekemässä. Seuraavassa hetkessä kaikki on kristallinkirkasta. Mieletön into ja vimma saattaa sekunnissa vaihtua epäuskoon ja turhautumiseen. Lienee ihan tervettä aloittelevalle yrittäjälle. Lähipiiri, perhe ja ystäväni, jaksavat loputtomasti uskoa osaamiseeni. Mahtavaa sakkia.

 

Ja sitten kevyempiin aiheisiin. Sain kivasti yhtenäistettyä kukkaruukkukokoelmaani, kun löysin kirpparilta läjän vanhoja Arabian ruukkuja. Vielä kun niitä löytyisi isompina. Liekö edes valmistettu kuin kahta kokoa, tietääkö kukaan?

 

Mukavaa viikkoa sinne ruudun taakse!

 

 

Kotona töissä

 

 

 

Viimeisen parin viikon aikana olen huomannut, että kotona työskentely vaatii opettelua - ja melkoista kurinalaisuutta. Se, että keskittyy olennaiseen, tuntuu haastavalta. Olisi suuri houkutus pestä pyykkiä, koneellinen tai kaksi, kaikessa rauhassa. Noh, eihän pesemiseen aikaa kulukaan, mutta narulle ripustamiseen, jo kuivan pyykin pois ottamiseen, viikkaamiseen ja kaappeihin laittamiseen, kyllä. Kuinka helppoa olisi käydä ypöyksin kaupassa, tai imuroida. Lista on loputon. Jos kaiken saisi tehtyä päiväsaikaan, perheen yhdessäoloon jäisi mukavasti iltatunteja. Työ- ja tarhapäivän jälkeinen ilta kaikkine tehtävineen tuntuu kamalan lyhyeltä.

 

Työpistettäkin tulee järkkäiltyä hommien lomassa. Sen kyllä tekisin muuallakin. Ajatus selkiytyy kummasti. Tänään tarvitsin uutta väriä elämään.

 

 



 

 

Viikko vielä

 

Viimeinen viikko ennen uudenlaisen arjen alkua. Hieman haikeana, mutta myös innokkaana näkemään mitä tämänkertainen hyppy tuntemattomaan tuo tullessaan. Viime vuodet olen elänyt yhtä unelmaani. Nyt lähden tavoittelemaan toista. Hui, pitäkää peukkuja!

Niin, ja jos ette keksi mitä tekisitte puusta putoileville ompuille, kokeilkaa tätä. Syntisen hyvää.

 

Omenahyve

 

6 pikkuomppua

1 dl vettä

 

Päälle:

2 dl kaurahiutaleita

1 dl juoksevaa margariinia

0,5 dl sokeria

1 tl kanelia

 

Kuori ja kuutioi omenat. Laita voideltuun vuokaan ja kaada vesi päälle.

Sekoita muut ainekset keskenään ja levitä tasaisesti omenakuutioiden päälle.

 

Paista 200 asteessa reilu puoli tuntia.

Kylmä vaniljakastike ei ole hullumpaa lämpimän herkun kanssa.

 

Juhlaviikot

Hyvästi viikonloppu, tervetuloa arki. Maanantaisin olen kuin ö aapisen laidalla. Vähän pihalla.

Perjantain hipat hymyilyttävät vieläkin, tulevan viikon odotan seuraavia. Kuulostaa siltä, kuin viettäisin kovinkin vilkasta sosiaalista elämää. Ehei, suurin osa vuoden kemuista osuu tälle viikolle.

Viikonlopun energiapuuskassani ripustin uudet valaisimet paikoilleen. Valkoinen työvaloksi mustaa vasten ja naapurihuoneeseen päinvastoin. Malli on uutta Ikeaa.

Hauskaa viikkoa ystäväiseni!

Rullis

Luksusta. Pitkästä aikaa päivä ilman pakollisia menoja tai tehtäviä. Vippasin pojat päikkäreille ja aloitin sormet syyhyten uuden OMAN projektin. Kokeillaan onnistuuko. Pitäisi tulla rullaverho yläkerran kakkosmakkariin, joka on pääsääntöisesti lapsiväen käytössä. Toivottavasti saan pian valmista näytille!

Ripaus väriä

Sori tämä hiljaisuus. Nyt on monta rautaa tulessa ja kaikkea ei vaan ehdi, vaikka haluaisikin. Välillä mennään minuuttiaikataululla ja lastenhoitovuoro vaihtuu lennossa. Tilannetta ei helpota lainkaan, että kaupunki möhli poikien päivähoidon aloituksen. Mietitään sitä sitten syksyllä uudestaan.

Jotain pientä sain värkättyä kotiin suivaannuttuani ties kuinka monenteen tauluhyllyltä pudonneeseen Ikean Ribba-kehykseen. Vaihdoin loputkin litteisiin Nyttja-kehyksiin. Eivät ole ollenkaan niin sieviä kuin edeltäjänsä, mutta pysyvät hyllyllä ja jos tippuvatkin, eivät hajoa. Pientä särmää pariin kehykseen sain ripauksella maalia. 

Parempaan päin

Kolme viikkoa flunssassa meinasi puristaa minusta viimeisetkin mehut. Etenkin korvien väli on ollut kovalla koetuksella. Onneksi nyt helpottaa. Kevään aikana pitkittyneitä räkätauteja on ollut jo kaksi. Menneen talven tapahtumat ovat kai pitäneet stressitasoa tavallista korkeammalla eikä keho siitä tietenkään tykkää. Nyt ryhdyn kuntokuurille. Muutama aamuhölkkä viikossa, kunnollista ravintoa ja lepoa, edes se vähä mihin on mahdollisuus. Niin, ja tsemppimieltä tarvitaan. Olisipa minulla edes ripaus siippani rautaista itsekuria ja sinnikkyyttä!

Asiasta toiseen. Piipahdettiin eilen kirpparilla. Kovin kummoisia aarteita ei löytynyt, mutta jotain sentään. Reilulla eurolla sain läjän vanhoja, mutta kuin uusia, Karhumuovin henkareita lapsosille. Ihan kivoja. Kaikki keltaisia.

L(oma)päivä

Eilen oli harvinainen kotiäidin vapaapäivä, joka lopulta venähti vuorokaudeksi poikien jäätyä ensi kertaa elämässään yökylään. Sain omaa aikaa. Tein juuri sitä mistä olen pitkään haaveillut; olla yksin kotona ja touhuta omia juttuja ajan kanssa.

Päivän huudatin musaa, pakkeloin seiniä ja nikkaroin, järkkäilin paikkoja, pesin pari koneellista pyykkiä, napostelin vähän ja lillitin kahvia mukitolkulla. Illalla kävin jumpassa, saunoin ja valvoin myöhään. Arvatkaa nautinko? No kyllä.

Se mikä minusta on kivaa ja rentouttavaa, tuntuu toisista työltä ja suorittamiselta. Itse en lainkaan nauti totaalitoimettomuudesta. Onko toinen tapa sallitumpi kuin toinen? Miten sinä lataat akkusi?



Vuoden mutsi -hailaitteja

Hailaitti 4.

Huippukivan Kahden suora -blogin Lauran eilinen vuoden mutsi -postaus pisti miettimään viimeaikaisia hailaitteja omalla mutsiuralla. Huoh. Tässäpä näitä.

Hailaitti 1. Pikkuväki syö. Kaksivuotias yks kaks yllättäen nostaa täyden mukinsa ja kataa suurieleisesti maidon lattialle. Noh, tätä on sattunut ennenkin. Jupisen ne tyypilliset perkeleet ja laskeudun pöydän alle luutuamaan. Miten mukillisesta maitoa voi tulla tällainen sotku? Siinä kontillani könytessäni pää alkaa hiljalleen kastua. Ahaa, yksivuotiaan mukissa siis olikin vielä maitoa. Viimeistely. Kerta kiellon päälle. Sain ikäänkuin viimeisen voitelun. Nousen pöydän alta hitaasti hiukset maitoa valuen. Tunnen olevani urani huipulla - vuoden nöyrä mutsi.

Hailaitti 2. Tukasta puheenollen, se ei allekirjoittaneella ole koskaan komeillut tuuheudellaan. Paitsi hetken toisen raskauden aikana. Tai eihän se paksu ollut muuta kuin minun mittapuullani. Kaksi perättäistä raskautta saivat siis aikaan tämän pienen tuuheuden ja rohkaistuinkin kasvattamaan ensimmäistä kertaa vuosiin. Muutama kuukausi toisesta synnytyksestä tukkaa alkoi tippua - paljon. Päätin olla vuoden urhea mutsi ja kestää sen. Loput hiuksista katkesi erään epäonnistuneet kotiblondauksen jälkeen. Mikä näky! Eilen kampaajaltani tuli jo vähän kehuja, että parempaan suuntaan ollaan menossa. Mieheni kuitenkin aloitti perhepäivällisellä pöytäpuheensa sanoilla: "Hyvät harvahiuksiset ystäväni..."
Repesin. Onneksi ei ollut se aika kuukaudesta.

Hailaitti 3. Aamuvarhaisella heräsimme Toukkalasta kuuluvaan naurunremakkaan. Hekotuksen seasta kaksivuotias saa huudetuksi: "Äitiii, vauva pielas!" Yksivuotias oli siis herättänyt kaksivuotiaan miehekkäillä töräyksillä ja tästäkös molemmilla riemu repesi. Silloin vuoden mutsi tajusi, että pieruhuumori periytyy ja että poikasten puheen kehittyessä sitä vasta huomaa mitä muuta he ovat kotoa oppineet. Yllätyksiä odotellessa.

Hailaitti 4. Kännykuva tältä aamulta. Kävin uhkarohkeasti pikavisiitillä pikkulassa. Palatessani kyökkiin taiteilija oli työssään. Vuoden mutsi on shokissa.

Reissussa

Hiphei! Kaiken viimeaikaisen myllerryksen jälkeen saatiin kivaa ja kaivattua vaihtelua arkeen. Nyt ihmetellään maailman menoa tällaisissa maisemissa. Kuva on eilisillalta. Tunnistaako kukaan missä ollaan?

Saisko saikkua?

Jos kotiäideille myönnettäisiin saikkua, niin nyt ottaisin. Vosin pitää muutaman aiemminkin pitämättömän päivän samaan syssyyn. Mutta ei auta marista, kyllä räkataudista on aina selvitty. Ja sitäpaitsi, meille on tapahtumassa lähiaikoina huisin kivaa. Oottakaahan vaan, kun kerron.

On muuten mukava löytää varaston kätköistä vanhoja aarteita. On kuin saisi jotain uutta. Nyt laitan pari kassia kellariin odottamaan uutta tulemista ja otan nämä ihanuudet käyttöön. Aatelkaa, tuon alemman olen ostanut vuoden 1990 tienoilla ja se on vieläkin kuin uusi. Sain kuulkaa myydä aika monta postikorttia, jotta sain sen hankittua!

Ärsyttää

Onneksi tällaiset päivät on harvassa. On nimittäin ärsyttävää, kun kaikki ärsyttää. Ja sekös vasta ärsyttääkin, kun kaikki ärsyttää aamusta asti. Edes neulominen ei nyt tunnu auttavan. Murrr.

Lupaus

Uudenvuodenlupauksilleni on useimmiten käynyt vähän niin ja näin. Reisissä on yhä selluliittia ja kaksivuotiaanikin antoi jouluna kyseenalaisen opinnäytteen, kun tiputti lelunsa:
" Voooi iTTu, pajoauto!"
Siinä oli kuulkaa ilmaisuvoimaa, vai miten se sanotaan? Juu, en ollut ylpeä silloin ja yritän pestä suuni saippualla. Taas kerran.

Yhden ainoan lupauksen olen saanut pidettyä. Lupasin sen viime vuonna, sitä edellisenä ja sitä edellisenä. Se on ollut paras lupaukseni ikinä. Lupaan panostaa kivojen asioiden tekemiseen. Se on osoittautunut aika helpoksi. Se on asennekysymys.

Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille! Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta. Kiitos myötäelämisestä, ilossani ja surussani. Olette aarteita.



Kuva täältä.

Kurkistus

Lauantai-iltana takki oli tyhjä. Eräs ajanjakso elämässäni tuli tiensä päähän. Sunnuntaiaamuna alkoi raivoisa siivous. Tuntui, että koti pitää jynssätä putipuhtaaksi, että voi jatkaa. Tänä aamuna tehtiin makaronilaatikko ja mentiin leikkipuistoon. Ihan niinkuin ennenkin.

Viime viikolla yön yli mietittyäni ostin ihanan Kurkistus-tunikan. Se on nyt uusi lempivaate. Vähän hassu ja aika iloinen. Tuntui, että se sopii, ja sitä kaipaan, tähän mielialaan. Siitä tulee sopivasti lapsuus mieleen. Muistan näet ensimmäisestä päiväkodin opestani sen, että hänellä oli Marimekon Iloinen takki ja että hän oli kiva ja turvallinen. Kasvoja tai nimeä en muista, mutta vieläkin tulee lämpöinen fiilis, kun näen kyseisen mekon. Se on vähän kuin univormu, jota ei itselle hankita. Se kuuluu vain kilteille tädeille. Tämä minun mekkoni olkoon tällainen lohtumekko.

Kuva vasemmalla: Marimekko.

Sumussa

Äiti kuoli viikko sitten. En voi vieläkään uskoa tapahtunutta todeksi. Kuljen kuin sumussa. Järjestelen hautajaisia, puhun puhelimessa, hoidan paperiasioita, pyöritän arkea ja yritän olla perheelle läsnä. Ihmiset ovat muistaneet meitä monella tapaa. Se lohduttaa. Mutta aamuyöllä, kun kukaan ei tarvitse minua, tuntuu pahimmalta. On aikaa miettiä. Viime viikkojen tapahtumat pyörivät mielessäni. Ja äidin viimeinen aamu. Miltä äiti näytti ja miltä hän tuntui.

Mietin, voisivatko asiat olla nyt toisin, jos lääkärit olisivat uskoneet kun äiti sanoi, että kaikki ei ole kunnossa. Siitäkin huolimatta, että verikokeet väittivät muuta. Apua hakiessa seinä tuli kerta toisensa jälkeen vastaan. Kunnes oli liian myöhäistä. Äiti kuoli kaksi viikkoa sen jälkeen kun oli saanut kuulla sairastavansa syöpää.

Olen surullinen, vihainen ja peloissani. Olen myös iloinen. Olen iloinen siitä, että äiti eli täysillä loppuun asti. Ja että hänellä oli rakkaita ystäviä enemmän kuin kellään tuntemallani ihmisellä. Olen myös iloinen siitä, että äiti ehti nähdä onneni, ihanan perheeni. Me olimme hänelle kaikki kaikessa. Nyt tukeni ja turvani on poissa. Ikuisesti.

Aamulla kaksivuotiaamme luetteli jälleen kerran keitä hän rakastaa. Ensimmäiseksi hän mainitsi Mammin. Pikkuveli rummutti pöytää ja toisti perässä: "Mammi, Mammi, Mammi!". Vaikka sydämeen sattui, en voinut kuin nauraa läpi kyynelten. Kyllä elämä jatkuu.