Uudenvuodenlupauksilleni on useimmiten käynyt vähän niin ja näin. Reisissä on yhä selluliittia ja kaksivuotiaanikin antoi jouluna kyseenalaisen opinnäytteen, kun tiputti lelunsa:
" Voooi iTTu, pajoauto!"
Siinä oli kuulkaa ilmaisuvoimaa, vai miten se sanotaan? Juu, en ollut ylpeä silloin ja yritän pestä suuni saippualla. Taas kerran.

Yhden ainoan lupauksen olen saanut pidettyä. Lupasin sen viime vuonna, sitä edellisenä ja sitä edellisenä. Se on ollut paras lupaukseni ikinä. Lupaan panostaa kivojen asioiden tekemiseen. Se on osoittautunut aika helpoksi. Se on asennekysymys.

Onnellista uutta vuotta 2012 kaikille lukijoille! Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta. Kiitos myötäelämisestä, ilossani ja surussani. Olette aarteita.



Kuva täältä.

Aika hip

Kaikkihan sen tietää, että kulta on nyt uusi musta ja kuvan kapistus suorastaan hip. Siitä syystä se ei kuitenkaan ole päätymässä seinälleni. Aurinkopeili on kulkenut äidin mukana niin kauan kuin muistan. Se on herättänyt minussa ihastusta ja inhotusta. Lapsena tuota ensimmäistä, varttuneenpana jälkimmäistä. Peili on niitä harvoja sisustuksellisia asioita, missä meidän maut eivät menneet yksiin.

Nyt kun äitiä ei enää ole, peili tuntuu tärkeältä. Olikohan äidilläkin jokin erityinen syy, miksi hän piti sitä mukanaan? Harmi, etten koskaan tullut kysyneeksi.

Mallailin peiliä makuuhuoneeseemme. Ei ei, siinä ympäristössä se näyttää aivan liian sievältä. Tarvitaan enemmän kontrastia. Tämä valkoinen seinä tässä, saattaisi olla osuvampi paikka. Kokeilen ja palaan asiaan.

Välipäivien puhteita

Nyt on iskenyt omituinen energiapuuska. Ihmettelen kovin, sillä joulua vieraalla maaperällä supervilkkaiden 1- ja 2-vuotiaiden kanssa, ei varsinaisesti voi kutsua rauhalliseksi. Hupaisaksi kylläkin.

Niin tai näin, mieli tekee taas touhuta ja laittaa. Uusi vuosi, uusi alku. Syssymmällä vaiheeseen jäänyt työ-/vierashuoneen kohennus on nytkähtänyt himpun verran eteenpäin. Oikeastaan tauko teki ihan hyvää, sillä suunnitelmat ovat jonkin verran jalostuneet.

Näpit liimassa olen askarellut japaniinialaisia paperineitokaisia. Pojille on odottamassa robottisetti. Saas nähdä valmistuvatko ikinä. Aika sotkuista hommaa tämä askartelupaskartelu. Vaikka voisihan näistä saada jotain kivaa aikaiseksi. Uusi mobile, ehkäpä.

Joulupukki yllätti

Olipahan joulu. Vauhdikas ja iloinen. Tervetullut breikki arkeemme. Ja kyllä. Olin ollut kiltti.

Joulupukki yllätti ja hämmästytti lahjavalinnallaan. Tuntuu partasuu tietävän makuni melkeinpä paremmin kuin minä itse. En ole varmuudella hiiskunut sanaakaan, että haaveilen tästä. Puhumattakaan, että olisin missään koskaan törmännyt saamaani lahjukseen. 

Yhtäläisyyttä on, eikö vain?

Kiitos pukki, olet hassu ja rakas!

Kuva on täältä.

Rauhallista Joulua

Oli turvauduttava viimevuotisiin kuviin, sillä tänä vuonna joulu ei meidän kotona juurikaan näy. Aiomme kaikesta huolimatta viettää erilaisen, mutta iloisen joulun. Se alkaa nyt.

Ihanaa joulunaikaa kaikille lukijoille!

Itsekästä antamista

Joka joulu meillä päivitellään sitä tavaran määrää, mitä kaupoista kannetaan pukinkonttiin. Olisi mahtavaa antaa lahjaksi enemmän palveluja ja palveluksia, yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä. Nyt päätettiin yrittää.

Tänä vuonna pukinkonttiin pujahtaa hemmottelua vesiparatiisissa, remontointi- ja tuunausapua, suunnitteluapua, vähän viihdettä sekä ruoka- ja juomanautintoja. Myönnettäköön, että lahjanantajilla on ollut varsin itsekkäät tarkoitusperät lahjakortteja rustatessa. Lahjanantaja kun tulee aina mukaan ikään kuin kylkiäisenä. Olkoon tämän joulun lahjahitti ylellisyystuote nimeltään "aikaa yhdessä"!

Himmeliterapia

Aiotaan viettää erilainen joulu. Niinpä tässä killuu tämän vuoden ainoa joulukoristeemme, viimeisin iltapuhteeni. Olen männä viikkoina joutunut taas kerran toteamaan, että käsillä tekeminen on mahtava tapa nollata ajatukset ja liikkuminen on parasta unilääkettä. Niin se vaan on.

Hyvästi

On viikko siitä, kun äiti siunattiin ja oli muistotilaisuus. Meitä oli perhe, lähimmät sukulaiset ja rakkaat ystävät. Ihan niin kuin äiti halusi. Eilen isoveljeni laski uurnan haudan lepoon. Olimme vain me. Minä peittelin, sitten muut; veljeni, hänen vaimonsa, rakkaani, ja kaikki lapsenlapset vuorollaan - pienimmätkin. Kaikki koettu paska elämässä tuntui niin vähäpätöiseltä, kun katsoin uurnan häviävän hiekan alle. Se oli kova paikka.

Minun on kait kohta uskottava, mitä on tapahtunut. Toisaalta, äidin poismenosta on vasta niin vähän aikaa, että pärjään vielä, enkä ymmärrä. Hänhän oli usein maailmalla viikon tai kaksi. Tai maailmaa kiertäessään pidenpäänkin. Ja asuinhan minäkin välillä kaukana. Ei minulla silloin mikään ikävä ollut. Päinvastoin. Eipähän ollut kukaan kyselemässä meidän perään.

Nyt on kummallinen olo. Olen paskana, mutta täynnä rakkautta, elämänhalua ja uusia suunnitelmia. Sellainen mä olen. Olen toisaalta hajalla sen takia mitä olen menettänyt, mutta kahta onnellisempi kaikesta mitä mulla on. Joulu pelottaa, mutta sitä myös odotan. Saan olla rakkaiden kanssa - hetken rauhassa. Jos jotain olen elämäni aikana oppinut, niin sen, että asioilla on tapana järjestyä. Voi että, se lohduttaa.

Kuvat: Emma Huttu

Nopeaa toimintaa

  

Kävin taas päivänä eräänä Marimekossa hypistelemässä. Ihailin Muija-kuosia ja päivittelin myyjälle, kuinka täydellinen se olisi mustavalkoisena vahakankaana meidän sottapyttyjen ruokapöydässä. Hillityt, miun maun mukaiset vahakankaat kun tuntuvat olevan kiven alla.

Myyjä pahoitteli, ettei toiveitteni Muijaa valmisteta, mutta lupasi laittaa palautetta eteenpäin. Seuraavana päivänä kuljin toisen Marimekko-myymälän ohi ja mitä näinkään. Palautteeseeni oli reagoitu yhdessä yössä. Hihii, kyllä nyt kelpaa!

Joulukortit

Aluksi tuumasin, että tänä vuonna joulukorttien tekeminen ei innosta, vaan toivotan joulut tylsästi tekstarilla ja fb:n kautta. Mutta annas kun näin Pinjan kortit. Kysäisin sopiiko matkia ja lupa tuli. Eilen illalla sitten ryhdyin tuumasta toimeen poikien mentyä nukkumaan. Olin päässäni kehitellyt omanlaista versiota, mutta tajusinpa pian, että minun tekniikallani ystävät eivät saa kortteja vielä ensi vuonnakaan. Ei siinä enää voinut periksi antaa. Kortit oli tehtävä. Ei kun sähköteipit avuksi. Hups vaan, valmista tuli ja äkkiä. Eivät ne kummoisia ole, mutta enemmän minua kuin tekstarit!

Kuusikulmion virkkausohje

Mattopostauksen myötä toivottiin kuusikulmion virkkausohjetta. Tässä se nyt olisi. Trikookudetta virkatessani olen käyttänyt numeron 10 ja 12 koukkuja, riippuen kuteen paksuudesta.

Aloitus: Tee kuvan 1 mukainen lenkki

1. krs: Virkkaa lenkkiin muodostuneeseen silmukkaan 1 ketjusilmukka (=kjs) (kuva 2) ja sitten renkaaseen 6 kiinteää silmukkaa (=ks) niin, että langanpää jää silmukoiden sisään. Vedä langanpää tiukalle. Näin kiristät keskelle jäävän reiän umpeen.

2. krs: 1 kjs ja sitten 2 ks kuhunkin edellisen kierroksen 6:een ks:aan, sulje krs. ensimmäiseen ks:aan piilosilmukalla (=ps). Työssä on nyt 12 silmukkaa (kuva 3).

3.krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *1 ks seuraavaan ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, sulje krs ensimmäiseen s:aan ps:lla. Työssä on nyt 24 silmukkaa.
Nyt huomaat, että ne silmukat, joihin virkkaat 3 ks samaan, muodostavat kuusikulmion kulmat (kuva 4).

4 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla. Työssä on yhä 24 s.

5. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 2:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *3 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 36 s.

6 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla.

7. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *5 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks 2:een viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 48 s.

8 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla.

9. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 4:ään ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *7 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks 3:een viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 60 s.

10 krs: 1 kjs, 1 ks jokaiseen silmukkaan, sulje ps:lla.

11. krs: 1 kjs, 1 ks ensimmäiseen 5:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan, *9 ks seuraaviin 3:een ks:aan, 3 ks seuraavaan ks:aan*, toista *-* vielä 4 kertaa, 1 ks 4:ään viimeiseen ks:aan, sulje krs ps:lla. Työssä on nyt 72 s.

Voit jatkaa tällä systeemillä lisäten, jos haluat virkata isomman kuusikulmion. Työn viimeinen krs kannattaa aina olla ns. lisäyskierros, jotta kulmat ovat selkeän terävät. Voit myös tehdä kaksi viimeistä kierrosta lisäyskierroksina. Näin kuvio on aina vain selkeämpi.

Toivottavasti en ole näpytellyt ohjeeseen virheitä. Näitä kirjoittaessa nimittäin menee helposti numerot sekaisin. Yritin olla tarkkana, mutta laittakaa risuja, jos löydätte virheen. Virkkausintoa!

Kurkistus

Lauantai-iltana takki oli tyhjä. Eräs ajanjakso elämässäni tuli tiensä päähän. Sunnuntaiaamuna alkoi raivoisa siivous. Tuntui, että koti pitää jynssätä putipuhtaaksi, että voi jatkaa. Tänä aamuna tehtiin makaronilaatikko ja mentiin leikkipuistoon. Ihan niinkuin ennenkin.

Viime viikolla yön yli mietittyäni ostin ihanan Kurkistus-tunikan. Se on nyt uusi lempivaate. Vähän hassu ja aika iloinen. Tuntui, että se sopii, ja sitä kaipaan, tähän mielialaan. Siitä tulee sopivasti lapsuus mieleen. Muistan näet ensimmäisestä päiväkodin opestani sen, että hänellä oli Marimekon Iloinen takki ja että hän oli kiva ja turvallinen. Kasvoja tai nimeä en muista, mutta vieläkin tulee lämpöinen fiilis, kun näen kyseisen mekon. Se on vähän kuin univormu, jota ei itselle hankita. Se kuuluu vain kilteille tädeille. Tämä minun mekkoni olkoon tällainen lohtumekko.

Kuva vasemmalla: Marimekko.

Valmista

 

 

Sain viime hetkellä kaiken valmiiksi huomista varten. Yritin tehdä äidin näköistä. Edessä on raskas päivä. Viimeiset jäähyväiset.

90-luvulta päivää

Tunnustan. Vaikka mieluiten olisin ilman verhoja, olen aina pitänyt enemmän tai vähemmän bambuverhoista. Nyt on se aika, että tykkään enemmän. Viime tapaamisestamme on tainnut kulua tarpeeksi pitkä tovi.

Olen joko juntti tai edellä aikaani. Huihai. Niin pääsi käymään, että 90-luvun ihanuudet killuvat nyt yläkerran ikkunoissa. Eipähän pääse ohikulkijat enää pällistelemään iltatouhujamme. Ei sillä, että me mitään laittomuuksia tehtäis. Ihan vaan heidän parastaan ajattelin.

Kuusikulmiomatto

Enpä aavistanut mitä tuleman pitää, kun innoissani aloittelin tämän kylppäri-/wc-maton tekoa. Näihin tilkkuihin on virkattu monen monta kyyneltä. Viikonloppuna sain vihdoin ommeltua palat yhteen. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen, vaikka poikkesinkin hieman alkuperäisestä suunnitelmasta.

Kuvaaminen sisällä on nyt käsittämättömän hankalaa. Valo vaan ei tahdo riittää. Puhdas ensilumi sai nyt olla taustana tekeleelle. Kuvaan sen sitten omalla paikallaan, kunhan hämärä hellittää.

Kuusikulmion virkkausohje löytyy täältä.

Perinne

Meillä oli eilen pienimuotoinen tapahtuma, jota siippa turhan suurieleisesti kutsuu joulukadun avajaisiksi. Se on meillä perinne. Tai voiko sitä nyt vielä kolmannella kerralla perinteeksi kutsua? Ehkä sitten, kun pojat ovat isoja he päivittelevät, että meidän isi järjestää joka joulukuun ensimmäinen päivä nolot "avajaiset", jotka ovat meillä iänikuinen perinne. Siellä tarjoillaan glögiä ja piparia ja täräytetään pihan tienpuoleiseen isoon mäntyyn (juu mäntyyn kun kuusta ei ole) jouluvalot, jotka loimottavat loppiaiseen asti. Siellä saatetaan myös pitää puheita, isin toimesta. Ainakin toistaiseksi juttu upposi poikiin kuin häkä. Piparkakut oli piste i:n päällä.

Itsellä joulufiilikset ovat vähän hakusessa. En ole tehnyt mitään joulun eteen, mitä nyt ripotellut saamiamme kukkasia ulos sinne tänne. Yritän pitää niitä hyvänä loppuun asti, koska ne muistuttavat ihmisistä, jotka välittävät. Saisivatpa ulkona viileässä edes pienen jatkoajan.


Hyvää viikonloppua kaikille!

Sumussa

Äiti kuoli viikko sitten. En voi vieläkään uskoa tapahtunutta todeksi. Kuljen kuin sumussa. Järjestelen hautajaisia, puhun puhelimessa, hoidan paperiasioita, pyöritän arkea ja yritän olla perheelle läsnä. Ihmiset ovat muistaneet meitä monella tapaa. Se lohduttaa. Mutta aamuyöllä, kun kukaan ei tarvitse minua, tuntuu pahimmalta. On aikaa miettiä. Viime viikkojen tapahtumat pyörivät mielessäni. Ja äidin viimeinen aamu. Miltä äiti näytti ja miltä hän tuntui.

Mietin, voisivatko asiat olla nyt toisin, jos lääkärit olisivat uskoneet kun äiti sanoi, että kaikki ei ole kunnossa. Siitäkin huolimatta, että verikokeet väittivät muuta. Apua hakiessa seinä tuli kerta toisensa jälkeen vastaan. Kunnes oli liian myöhäistä. Äiti kuoli kaksi viikkoa sen jälkeen kun oli saanut kuulla sairastavansa syöpää.

Olen surullinen, vihainen ja peloissani. Olen myös iloinen. Olen iloinen siitä, että äiti eli täysillä loppuun asti. Ja että hänellä oli rakkaita ystäviä enemmän kuin kellään tuntemallani ihmisellä. Olen myös iloinen siitä, että äiti ehti nähdä onneni, ihanan perheeni. Me olimme hänelle kaikki kaikessa. Nyt tukeni ja turvani on poissa. Ikuisesti.

Aamulla kaksivuotiaamme luetteli jälleen kerran keitä hän rakastaa. Ensimmäiseksi hän mainitsi Mammin. Pikkuveli rummutti pöytää ja toisti perässä: "Mammi, Mammi, Mammi!". Vaikka sydämeen sattui, en voinut kuin nauraa läpi kyynelten. Kyllä elämä jatkuu.

Suru

 

Kun mummot kuolevat,

heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää

ja joistakin mummoista tulee puita

ja ne humisevat lastenlastensa yllä

suojaavat heitä sateelta ja tuulelta

ja levittävät talvella oksansa

lumimajaksi heidän ylleen.

Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä.

              -Eeva Kilpi-   

            

Minituoli

Kävin pitkästä aikaa kirppukaupassa. Kyllä kannatti. Löytyi loistokuntoinen lasten rottinkituoli muutamalla eurolla. Mitä sanotte, maalaisinko vai jätänkö naturelliksi?

Kuin tilauksesta löytyi myös himmelisetti; pussillinen eri mittaisia olkia kera blondiystävällisten himmelinteko-ohjeiden. Taidanpa kokeilla, josko saan jonkinlaisen väkerryksen aikaiseksi.

Uusi lelu

Männä viikolla täytin taas vuosia. Taas. Sain siipalta lahjaksi jotain, mistä olen pitkään haaveillut. Sain kameran. Tosin ihan tällaisesta en ole uskaltanut uneksia, joten itkuhan siinä sitten tuli, kun pakettia availin. Kaikkien viimeaikaisten suruitkujen joukkoon tuntui ihan hyvältä tirauttaa yksi iloitku.

Tähän asti olen kuvannut uskollisella ja kovia kokeneella pikkupokkarilla, joten nyt pitää opetella ihan oikeasti kuvaamaan. Pitäisi melkeinpä päästä jonkun osaavan opetukseen, ettei käy niin, että jurnuttaa eteenpäin ykkösellä vaikka viisi vaihdetta olisi käytössä. Haluaisikohan joku valokuvaaja-bloggari järjestää meille aloittelijoille pienen kuvauskurssin? Maksua vastaan tietenkin. Olisiko muita tulijoita?

Elämä jatkuu

Viime ajat ovat olleet melkoista tunteiden vuoristorataa. On sydäntäsärkevää nähdä tärkeän ja rakkaan ihmisen sairastuvan vakavasti, ilman ennakkovaroitusta, ilman lupausta paremmasta. Yritä siinä sitten olla vahva, kun puhelimen pirahduskin säikäyttää.

Luojan kiitos minulla on perheeni; rakkaani ja pienet poikamme. He pitävät arjessa kiinni ja antavat voimaa. Synkällä hetkellä mieheni lohdutti, että tapahtuipa tänään mitä tahansa, aurinko nousee huomennakin. Niinpä.

Kortti-ihanuuksia

Viimeisimpien postikorttihankintojen pakkaukset miellyttävät vähintäänkin yhtä paljon kuin itse kortit. Yllä Sanna Annukan Marimekolle suunnittelema korttisarja ja alla Pantone-värikartan 100 sävyä.

Mattokuvioita

      






















Mielessä on viimeaikoina pyörinyt mitä eriskummallisempia mattokuvioita. Josko aloittaisin pienesti virkkaamalla kylppäriin tai vessaan uuden maton ja katsoisin vieläkö sen jälkeen innostusta riittää johonkin suurempaan. Kuteet on nyt hankittu. Värit kutkuttavat. Operaatio voi alkaa.

Ex tempore



Meidän rakas pienisuurimies täytti tänään kaksi vuotta. Poikien yhteiset 1- ja 2-vuotissynttärikemut pidettiin jo pari viikko sitten, eikä tänään ollut tarkoitus enää sen kummemmin juhlia. Kuinkas kävikään. Poikien mentyä päikkäreille, päätettiin isin kanssa järkätä yllätyskemut. Tosin ihan vaan perheen kesken.

Pikapikaa lähikaupasta valmiskakku, kukka ja mansikoita, sankarin suurinta herkkua. Pakkasesta pasteijat sulamaan ja rieskaa rullattavaksi. Ilmapallot paikoilleen ja sähköteipillä loppusilaus. Avot. Oli kuulkaa pikkuväki herättyään varsin tohkeissaan. 

Maustepurkit

 

Meillä on mausteet liesitason alapuolella olevassa laatikossa. Kätevä juttu sinänsä, mutta osa kaupan maustepurkeista on liian korkeita seisomaan laatikossa. Niinpä ne pyörivät pitkin poikin lukemattomien maustepussien seassa. Niin, ja vaikka purkit mahtuisivatkin seisomaan, silloin ei näe mitä purkki sisältää, koska sitä ei kannessa kerrota.

Nytpä on tämäkin epäkohta korjattu. Askartelin pilttipurkeista, kuinkas muuten, uudet maustepurkit. Nyt löytyy heti mitä tarvitaan ja niistä inhottavista pusseistakin päästiin vihdoin eroon.