Kaikkihan sen tietää, että kulta on nyt uusi musta ja kuvan kapistus suorastaan hip. Siitä syystä se ei kuitenkaan ole päätymässä seinälleni. Aurinkopeili on kulkenut äidin mukana niin kauan kuin muistan. Se on herättänyt minussa ihastusta ja inhotusta. Lapsena tuota ensimmäistä, varttuneenpana jälkimmäistä. Peili on niitä harvoja sisustuksellisia asioita, missä meidän maut eivät menneet yksiin.
Nyt kun äitiä ei enää ole, peili tuntuu tärkeältä. Olikohan äidilläkin jokin erityinen syy, miksi hän piti sitä mukanaan? Harmi, etten koskaan tullut kysyneeksi.
Mallailin peiliä makuuhuoneeseemme. Ei ei, siinä ympäristössä se näyttää aivan liian sievältä. Tarvitaan enemmän kontrastia. Tämä valkoinen seinä tässä, saattaisi olla osuvampi paikka. Kokeilen ja palaan asiaan.
Ihana aurinko on. Toivottavasti löytää paikkansa sydämesi lisäksi myös kotoanne. <3
VastaaPoistaMummillani oli vastaava. Se on hauska. Hyvät, paremmat uudet vuodet.
VastaaPoistaMinna-Leena; Paikka löytyi. Kivalta näyttää.
VastaaPoistaMinna; Kiitos ja hyvää uutta vuotta sinullekin!
Kaunis asetelma tuossa! Tuollaiseen naiselliseen kokoelmaan se istuu kuin nenä päähän ja sen paikkaahan voi vaihdella sen mukaan, minne asetelman teet (tai minne pienet kädet eivät yllä, mikä ainakin meillä on tällä hetkellä noiden asetelmien yksi vaatimus). Kaunis peili ja ihana tarina sen taustalla.
VastaaPoistaHeh, meillä on aurinkopeili, jonka rinnalla tuo ei edes ole kitschiä. Ostettu 60-luvulla Tunisiasta. Minun äitini oli heittämässä sitä roskiin, mutta pelastin peilin. Täytynee joskus esitellä se.
VastaaPoistaLaura; Ooo, esittele ihmeessä. Hyvä kun pelastit!
VastaaPoistaMinusta tuo asetelma on myös kaunis. Hyvä että löysi paikkansa. Nostaa varmasti hymyn huulille kun vilkaiset peiliin. Ja hei kulta is the new black.
VastaaPoista