Juhlallinen muratti
3.12.2015
Aiemmin keittiössämme näytti tältä, klik, mutta viime keväänä teimme pienen muutoksen eli kuskasimme saarekkeen varastoon. Ihan vaan vaihtelun vuoksi. Kalusteen lähdön myötä tilaa tuli tietenkin lisää ja vanha ruokapöytä alkoi vaikuttaa aivan liian pieneltä. Itseasiassa vääränmalliseltakin.
Aluksi suunnittelin teettäväni metalliverstaalla jalkaosan ja puusepällä neliskanttisen kannen. Pyöreä ei tilaan sopisi, eikä mikään pitkulainenkaan, vaan neliö sen olla piti. Piirustuksetkin olivat jo valmiina, kunnes tulin toisiin ajatuksiin.
Nuukana naisena päädyinkin tällaiseen omatekoiseen kyhäelmään. Funtsin nimittäin, että yhdistämällä kaksi Ikean Sinnerlig-sarjan työpöydän kantta (75x150 cm) saadaan juuri passelin kokoinen kansi (150x150 cm) ja enää ei tarvitsisi kuin teettää se jalkaosa, jollen keksi siihenkin jotain näppärää vaihtoehtoa.
Ja keksinhän minä. Kolusin Ikean pöytäosaston "sillä silmällä" ja siinä se oli: Melltorp-pöydän jalusta 21€! Koska korkkikansi on paksu, jalkoja oli pätkäistävä lyhyemmiksi. Myös muutama reikä piti porata metallirunkoon kannen kiinnitystä varten. Varmuuden vuoksi kiinnitin kannet vielä toisiinsa pöydän alapuolelta. Melko helppo homma.
Vähän tässä on hirvittänyt, mihin kuntoon perheen poikaset tuon kannen saavat, mutta ruokaillessa kun käyttävät alustoja, niin mikäs siinä. Maidotkaan eivät nykyään enää kaatuile samaan tahtiin, kuin heidän ollessa pienempiä. Aika näyttää kuin käy.
I made a new dining table by combining Ikea's two Sinnerlig table tops and a Melltorp table underframe.
8.11.2015
13.9.2015
Sekä talomme että pihamme ovat muuttuneet melkoisesti siitä, miltä kaikki näytti ostohetkellä. Viime kesänä teimme ison urakan pihalla, joka oli aikoinaan suunniteltu enemmänkin autoille kuin ihmisille.
Yhtenä piharemontin tavoitteena oli estää näkyvyyttä kadulta pihalle. Maata siirtyi, kasveja istutettiin ja kakkosnelosta nakutettiin jonkin verran. Jopa sisäänajo tontille siirrettiin toiseen paikkaan, jotta saisimme pihalle edes hieman lisää yksityisyyttä.
Juuri muutettuamme taloon, piha ja talo näyttivät tältä:
Piharemontin alkaessa viime kesänä, tilanne oli tämä:
Pihan rakentaminen aloitettiin oikeastaan aivan alusta, puhtaalta pöydältä. Kadun varressa ollut syreeniaita poistettiin ja sen paikalle tehtiin uusi sisäänajo tontille.
Autotalli on koko asumisemme ajan ollut aivan muussa käytössä, kuin autotallina, joten oli helppoa tehdä päätös, että autoilla ei enää ole pääsyä pihalle. Parkkipaikat tehtiin heti kadun tuntumaan.
Parkkipaikkaa ja piha-aluetta rajaamaan rakennettiin istutusaltaat, joiden päälle nousee rakennelma, jota pergolaksi kutsumme. Kadun varteen, entisen sisäänajon paikalle, istutimme tuija-aidan.
Pihalta kadulle päin katsottuna näkymä on nyt tällainen.
Tänä kesänä olemme pitkästä aikaa päässeet relaamaan ilman suurempia remonttiprojekteja. Edellisten kesien pihakärsimysten jälkeen olemme todella nauttineet uudesta pihastamme. Kasvit ovat lähteneet hyvään kasvuun ja piha tuntuu muutenkin toimivalta. Toiminnot ovat löytäneet kivasti paikkansa ja pihalta löytyy nyt useita oleskelupaikkoja, joista valita.
Olipahan tämäkin urakka, mutta kannatti tehdä.
9.9.2015
Eräs mielenkiintoisimmista ja monipuolisimmista työprojekteista, joissa olen viime aikoina saanut olla mukana, liittyy kotimaisen perheyhtiö Saintex Oy:n LifeSaver-konseptin kehittämiseen.
Designheijastimista tutun tuotemerkin valikoimaa laajennettiin erilaisiin kodin ja konttorin tuotteisiin. Malliston kuosien suunnittelijoina ovat toimineet Kanelimaa-blogista, ihanista printeistä ja teoksista, sekä Papu-kuoseista tunnettu Hanna-Riikka Heikkilä, maailmallakin mainetta niittänyt suunnittelijakaksikko Saana ja Olli sekä designin monitoiminainen Paola Suhonen, jonka kanssa Saintex on tehnyt designyhteistyötä jo pitkään. Suunnittelusta vastaa myös Saintexin oma designtiimi.
Kaikki LifeSaver-malliston tuotteet ovat kotimaista suunnittelua ja ne valmistetaan Saintexin tehtaalla Helsingissä. Malliston tuotteille on myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Design From Finland -merkki, joka viestii suomalaisen, ainutlaatuisen muotoilun alkuperästä ja edelläkävijäyritysten panostuksesta suomalaiseen muotoiluun.
Nyt voit tutustua mallistoon ja suunnittelijoihin sekä tehdä ihania, arkea piristäviä hankintoja LifeSaverHelsinki -verkkokaupassa. Äläkä ihmeessä jätä käyttämättä messutarjousta, sillä Habitare 2015 messujen ajan 9.-13.9.2015 verkkokauppaostoksesi postitetaan veloituksetta, kun ostoksesi yhteydessä annat alennuskoodin 6h139.
Habitare 2015 -messuille tullessasi LifeSaver-poppoo toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi Design From Finlandin ja Suomalaisen Työn Liiton yhteisosastolle 6h139.
Perheyritys Saintex Oy on vuonna 1948 perustettu, Suomen vanhin suurjaksosaumattujen muovituotteiden valmistaja Itä-Helsingissä. Yrityksen tuotteita ovat mm. design-, pehmo-, logo- ja jousiheijastimet sekä muovituoteratkaisut erilaisiin arjen tarpeisiin niin yrityksille kuin kotitalouksiinkin. www.saintex.fi
14.8.2015
IKEAn uusi kuvasto on julkaistu, klik ja syksyn uutuudet esitelty. Juuri kun Ilse Crawfordin suunnittelema upea Sinnerlig-mallisto on saapunut tavarataloihin, uutta ihanaa on jo odotettavissa.
Omat suosikkini ovat tässä: RASKMÖLLE-, RISTINGE- ja SALTBÄK-villamatot sekä LEIFARNE/ERNFRID-tuoli.
Mitä tykkäätte?
Kuvat Ikea
10.8.2015
Noniin, vihdoinkin jatkoa taannoiseen postaukseen, jossa esittelin terassille tekemäni sohvakaluston. Tekemisvaiheen kuvat hävisivät muistikortin mukana, mutta eiköhän näillä olemassa olevilla kuvilla ja pienellä ohjeistuksella innokkaimmat nikkarit pääse eteenpäin. Ja kalusteen rakennehan on hyvin perinteinen, ilman mitään kikkailuja.
Vaikka meillä oli erityisesti tarve terassin kulmasohvalle, halusin siitä kuitenkin monikäyttöisemmän kalusteen. Eli ideana oli tehdä istuinryhmä, joka muotoutuisi tarvittaessa pariksi aurinkopediksi tai daypediksi, tai miksi niitä nyt sitten haluaakin kutsua. Materiaalina käytin aiemmista remonteista yli jäänyttä höylättyä kakkosnelosta (2x4)ja kakkoskakkosta (2x2). Työkaluina käytin katkaisusirkkeliä (käsisahallakin pärjää jos on tarkka ja kärsivällinen), ruuviväännintä ja suorakulmaa. Liitokset on tehty ronskisti pitkillä ruuveilla. Ilman puristimia pärjäsin oikein hyvin.
Pinnan käsittelin Tikkurilan Pika-Teholla. Koska kalusteet ovat koko ajan taivasalla, koitan säästää niitä heittämällä sadekeleillä päälle suojapeitteen. Ikean mallistosta löysin sopivat, juuri ulkokalusteille tarkoitetut.
Kumpikin peti on tehty neljästä osasta: käsinojallisesta päädystä, käsinojattomasta päädystä, keskirungosta sekä istuimen kansiosasta. Kannen olisin voinut liittää runkoon, mutta ajattelin pedin keventämiseksi ja liikuteltavuuden helpottamiseksi erottaa ne toisistaan.
Molemmat pedit ovat eri pituisia. Halusin mallata istuinryhmän juuri tuohon meidän terassille sopivaksi. Korkeusmitatkin tein fiiliksen ja tilan mukaan. Syvyys (reilut 60 cm) määräytyi Ikean patjojen perusteella.
Tekovaiheen kuvien puuttuessa koitan antaa muutaman kirjallisen ohjeen, mutta tsekkaa myös tarkasti yllä olevista kuvista sekä aiemman postauksen kuvista mallia.
Käsinojallinen pääty
1. Sahataan jalat kakkosnelosesta haluttuun mittaan. Huomioi käsinojapäädyn kokonaiskorkeudessa ja jalkojen pituudessa päälle tulevan käsinojan paksuus.
2. Sahataan käsinojaksi tuleva kakkosnelonen kalusteen kokonaissyvyyden mittaiseksi. Käsinoja tulee jalkojen päälle siksi, että rakenne olisi tulevampi, eikä sadevesi pääse herkkään päätypuuhun.
3. Sahataan kakkosnelonen ja kakkoskakkonen pituuteen, jossa kokonaissyvyydestä on vähennetty jalkojen paksuus. Kakkosnelonen kiinnitetään jalkojen väliin istumakorkeudelle ja kakkoskakkonen sen alle jalan sisäsivulle.
4. Kasaa päätyosa ruuvaamalla. Muista aina porata ruuville ensin reikä, jotta vältyt puun halkeamiselta.
Matala pääty
1. Sama rakenne kuin käsinojallisessa päädyssä, mutta käsinoja puuttuu, Näin ollen osan korkeus on sama kuin istuinkorkeus. Huomaa, että jalkojen päälle tuleva 2x4 -osa on saman pituinen käsinojan kanssa eli se ei tule jalkojen väliin.
Keskiosan runko
1. Päätä sohvan leveys ja sahaa kaksi kakkosnelosta (etu- ja takalankku). Huomioi kalusteen kokonaisleveydessä jalkaosien leveys (kaksi kertaa 4 tuumaa).
2. Sahaa päätylankut. Vähennä mitassa kalusteen syvyydestä etu- ja takalankkujen paksuus (kaksi kertaa 2 tuumaa)
3. Sahaa muutama kakkoskakkonen samaan mittaan poikkipuiksi, istuintasoa kannattelemaan.
4. Kasaa runko ruuvaamalla. Poikkipuut (2x2) ruuvataan rungon alareunaan, niin, että päälle tuleva istuintaso on samassa tasossa runko-osan yläreunan kanssa.
Istuintaso
Voit ruuvata istuintason lankut (omassani 5 kpl) suoraan keskiosan runkoon tai tehdä erillisen istuintason, jolloin kalusteen liikuttelu on vähän kevyempää.
1. Sahaa lankut keskirungon sisäpituuden mukaan ja ruuvaa ne rungon poikkipuihin jättäen lankkujen väliin pienet raot. Mutta ruuvaa lankut vasta viimeisenä, kun kaluste on muuten koottu!
tai
2. Sahaa lankut keskirungon sisäpituuden mukaan ja sahaa kakkoskakkosesta hieman rungon sisäsyvyyttä lyhyemmät poikkipuut. Ruuvaa ne sopiviin kohtiin, jotta ne limittyvät tasaisesti rungon poikkipiden kanssa.
Osien yhdistäminen
1. Ruuvaa toinen pääty keskirunkoon päätyosan piilossa olevan 2x2 riman läpi. Tsekkaa vielä kuvista kiinnityskorkeus.
2. Ruuvaa toinen pääty samalla tavalla.
3. Nosta istuinkansi päälle, mikäli teit erillisen
jos et, ruuvaa lankut istuinosan lankut kiinni rungon poikkipuihin.
Siinä se sitten oli, pintakäsittelyä vaille valmis.
Voilà!
3.8.2015
Olen jo pidempään etsinyt seinillemme jotain uutta. Moni kotimme printeistä on palvellut jo vuosia ja ovat aikalailla alkaneet kyllästyttää. Samalla kun sisustuksen tyylikin on muuttunut aavistuksen pehmeämpään suuntaan, olen ruvennut kaipaamaan ympärilleni uudenlaista kuvamaailmaa.
Makuuhuoneen ilme on ollut viimeaikoina työn alla ja asiaa helpotti kovin, kun pääsin tutustumaan julisteita ja printtejä myyvän verkkokaupan, Desenio.fi, runsaisiin valikoimiin. Sain valita mallistosta muutaman lempparijulisteen ja niitähän löytyi.
Erityisesti valokuvajulisteet kiinnostavat ja luonnonaiheet ylipäätään. Makkariimme valikoituikin Montagne-valokuva sekä Buffalo horns (50x70 cm) ja pienempi Feather.
Montagne-juliste on muuten osa kolmen kauniin valokuvajulisteen sarjaa, josta Foret-julisteen valitsin ripustettavaksi työhuoneelle/studiollemme.
Sisustusaiheisten lahjojen kanssa olen aina supervarovainen, sillä en halua tuottaa kenellekään sitä vaivaannuttavaa oloa, että annan jotain, joka on täysin vastoin vastaanottajan mieltymyksiä. Helposti kun tulisi tuputettua juuri sitä, mikä itselle on mieluisinta. Pari muotiaiheista julistetta kuitenkin löysin Desenion valikoimista, joiden arvelin olevan lähellä sitä, mitä kummityttö jokin aika sitten mainitsi etsivänsä uuteen kotiinsa. Varovasti kuitenkin kysyin, että kelpaako ja kyllä kelpasi.
Ihan hitsin tyylikkäitähän nämä ovat.
Desenion kasviaiheiset julisteet ovat seuraava paneutumisen kohteeni. Ne ovat mielettömän hienoja! Niihin palaan siinä vaiheessa jos ja kun saamme vierashuoneemme joskus valmiiksi. Käykäähän tsekkaamassa!
Yhteistyössä Desenio.fi
9.7.2015
Enpä ole kummoinen koruihminen, mutta silloin tällöin tekee mieli vähän koristaa itseään. Siinä tapauksessa tulee useimmiten tehtyä helppoja tee-se-itse -virityksiä. Tässä viimeisin.
Tarvitaan puurengas (olen ostanut muutaman askarteluliikkeestä servettirenkaaksi), pätkä nahkanarua, ruuviväännin ja ohut puuterä. Melko helppo ja nopea hommeli tämäkin.
21.6.2015
Sain jälleen tehdä tosi kivan projektin Skanskan kanssa. Pääsin nimittän sisustamaan kaksi hieman erityylistä lasitettua parveketta upeassa Westendinterassin kohteessa Espoossa.
Tällä kertaa myös kuvasin tilat Skanskan Kodit-lehden juttuun, josta löytyy kivoja vinkkejä parvekesisustamiseen. Mukaan pääsi pari tee-se-itse -idistäkin, joista enemmän asiaa lehdessä. Kodin kaunis jatke -jutun voit lukea e-lehdestä, joka löytyy sivulta 21 alkaen täältä, klik.
Erityiskiitokset Mrs Jones -bloggarille ja Mrs Jones Lifestyleshop -kauppiaalle Jonnalle, Pinjacoladan Pinjalle ja Forumin Granitille kuvauslainoista! Tuotteiden ostopaikat löytyvät lehdestä.
Sisustussuunnittelu ja kuvat / Marjo Naukkarinen
Tunnisteet:
DIY,
KUKAT & KASVIT,
SISUSTUS,
STAILAUS,
TERASSI JA PIHA,
TYÖ,
VALOKUVAUS
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)