Taisi olla viime vuoden toukokuu, kun keksin, että tulevaan kotiin pitää saada Lundian Koti-sarjan ruokapöytä penkkeineen ja jakkaroineen. Kun sitten kesällä pääsimme muuttamaan ja tuli ostosten aika, ei tavaraa ollutkaan saatavilla toimittajan vaihdoksen vuoksi. Kärsimättömänä ihmisenä kyselin Lundialta vähän väliä väliaikatietoja toimitusten alkamisesta. Oikein mitään ei osattu luvata. Syyskuun alkupuolella tein sitten ihan virallisen varauksen, koska ajattelin, että jonossa saattaa olla jo muitakin... Tarjouslapun sain tietenkin mukaan.

Nyt, yli vuosi myöhemmin, pöytää ei ole vieläkään saatavilla kuin luonnon värisenä. Minä kun haluaisin tuon graffitin ehdottomasti. Hintakin näemmä on pompsahtanut ja mietityttää, että vieläkö vanha tarjous on voimassa. Varausta tehdessä toki luvattiin, että sovitulla hinnalla myydään, kun tuotetta alkaa taas saamaan.

Nyt kyllä tuntuu, että kärsivällisyys on lopussa. Mummon vanha pöytä muutaman vuosikymmenen takaa ja karseat tuolit ovat olleet väliaikaisratkaisuna ja haluaisin todella päästä niistä eroon. Pitäis vissiin alkaa katselemaan muita vaihtoehtoja!

Pieneksi käyneet ruokalaput

Eipä tullut tuoreelle äidille mieleen muutama kuukausi sitten, että ruokalaputkin käyvät jossain vaiheessa pieniksi. Vasta tuntui, että poika hukkuu näihin ja nyt ne ovat ihan naurettavan pieniä. Malli on osoittautunut toimivaksi ja Ikean Lialotta kangas kivaksi, joten pitänee tekaista muutama L-koossa. Oliskohan niissä hyvä olla sellainen murujenkeruutasku? Isin harmaasta hupparista ei taida enää Herra Huuhkajan ja Pinkun jälkeen riittää isompaan lappuun.

Niin, ja kuten näkyy, meilläkin asustaa käsittääkseni Suomen suosituin matto :)

Värityskirjat kirppikseltä

Viikonloppuna tuli piipahdettua parilla kirppiksellä. Mies löysi vitosella tosimageen, pientä fixausta vaativan kelsiturkin. Minä puolestani kolme euron värityskirjaa. Jotenkin tutun näköisiä nuo kannet. Ihan kuin olisin itse väritellyt vastaavia pikkutyttönä... Ajattelin tehdä kansista taulut Toukkalan seinälle.

Talo + remontti = koti

Kun Bambo ilmoitteli tulostaan, meillä alettiin katsella isompaa majapaikkaa. Muutaman kuukauden etsinnän jälkeen oli uskottava, että sellaista kotia on hankala löytää, joka vastaisi sisustusratkaisuiltaan meidän toiveitamme ja samalla sopisi kukkarollemme. Etsiskelimme pääasiassa uutta taloa tai rivarinpätkää, mutta hui kamala minkä hintaisia ne ovat! Ja vielä kun upouusi keittiö tai kylppäri ei tuntunut yhtään omalta, olisi uuden uusiminenkin ollut järjetöntä hommaa.

Noh, tämä talo, jonka sitten ostimme, oli ollut myynnissä jo jonkin aikaa. Olimme kyllä huomanneet sen, mutta esittelykuvien perusteella emme viitsineet edes mennä taloa katsomaan. Aika riensi, epätoivo iski ja vaatimustaso laski. Joku sunnuntai sitten ajelimme tulevaa kotiamme katsomaan - ihan vaan ajankuluksi. Ei se sydäntä saanut läpättämään, päinvastoin, mutta 10-vuotias talo oli hyvin tehty ja kohtuu edullinen. Kun välittäjä vielä vinkkasi, että tinkimisvaraakin on, alkoi päässä raksuttaa. Jos tekisimme hurjan alhaisen tarjouksen ja se hyväksyttäisiin, voisimme tehdä talosta meidän näköisen. Ei muuta kuin tarjoamaan. Pettymys ei olisi suuri, jos ei onnistaisi. Mutta mitä ihmettä, tarjouksemme hyväksyttiin ja kaupat tehtiin!

Remonttisuunnitelman teko alkoi saman tien. Alakerta olisi saatava valmiiksi ennen vauvan syntymää eli keittiö ja kylppäri-/sauna-/khh -tilat piti uusia, samoin wc, olkkari, kaksi makkaria sekä eteinen. Jääkööt yläkerran käsittely tuonnemmaksi puhumattakaan julkisivusta ja pihasta.

Alakerta saatiin kuin saatiinkin valmiiksi kaksi viikkoa ennen Bambon syntymää. Yläkerran yhdestä makkarista tehtii keväällä työ/vierashuone. Isoin urakka eli talon julkisivun modernisointi valmistui muutama viikko sitten. Yläkerran kylppärille ja toiselle makkarille tarttis vielä tehdä jotakin. Pihan laitto menköön ensi kesään.

Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Palataan siis aiheeseen pikapuoliin.

Herra Huuhkaja ja Pinkku

Bambon synnyttyä on tullut katseltua vauvaleluja ihan uudella silmällä. Liekö se värimaailma vai yksityiskohtien runsaus, kun äidille mieleisiä ei ole aina löytynyt - ainakaan kohtuuhintaan.

Pähkäillessäni pehmolelupulaa, keksin vihdoinkin käyttöä Miehen harmaalle hupparille, josta vetskari oli hajonnut jo aikaa sitten ja joka lojui käyttämättömänä kaapin perällä odottamassa kai ihmeparantumista. Kuoriutukoon hupparirievusta siis pari siivekästä. Kun kangasjämistä löytyi vielä pala mustaa fleeceä sekä valkoista ja keltaista huopaa, homma oli selvä. Ei muuta kuin piirtämään mahdollisimman yksinkertaisia muotoja leivinpaperille ja kaavat olivat siinä. Sitten ompelemaan ja avot, nykyään Herra Huuhkaja ja Pinkku pesivät Bambon pinnasängyssä.