Tuli tummia pilviä Bambon juhlien ylle. Me ollaan koko bändi räkätaudissa ja bileet peruttiin. Pidetään ne sitten myöhemmin. Mutta ei surkutella, huonomminkin voisi asiat olla. Nytpä on hyvä syy loikoilla ja ehkäpä napsia vähän synttäriherkkuja.
Plaaahhh
29.10.2010
![]() |
| Bambo 2 vkoa |
![]() |
| 2 kk |
![]() |
| 4 kk |
![]() |
| 6 kk |
![]() |
| 8 kk |
![]() |
| 9 kk |
![]() |
| 10 kk |
![]() |
| 11 kk |
Meidän rakas Bambomme täyttää tänään 1 vuotta. Onnea Kulta ja kiitos, ihana vuosi!
28.10.2010
Viikonloppuna juhlitaan. Bambo nimittäin täyttää huomenna 1 vuotta! Bilevalmistelujen kanssa on ollut vähän niin ja näin. Ei ole äidillä ollut juuri vapaahetkeä mitä nyt jumpalla olen piipahtanut. Pätkä taisi ottaa nokkiinsa maanantaisesta neuvolareissusta ja on tankannut kaksi päivää KOKO AJAN. Miten voi niin pieneen ihmiseen mahtua niin paljon maitoa?
Jotain on kuitenkin saatu aikaiseksi. Bambolle on pitänyt jo pitkään tehdä isompia ruokalappuja, kun ne aiemmin tehdyt on jo auttamattomasti liian pieniä. Ison Ompun Marimekossa oli viime viikonloppuna kankaat -15%, joten ostin pätkän vahakangasta ja värkkäsin pari lappusta. Kelpaa sitten synttärisankarin kahvitella vieraiden kanssa.
25.10.2010
Nyt on isyyslomat vietetty tältä erää ja me jäätiin poikien kanssa kolmistaan kotiin. Joku on sanonut, että on hyvä jos lapset nukkuvat samaan aikaan. Tällä lyhyellä kokemuksella voin sanoa, että näin on. Huono juttu tosin on jos he heräävät samaan aikaan! Meidän pojat tuntuvat heräävän AINA samalla hetkellä. Herättyään kummankin pitää saada syliä, ruokaa ja kaikki huomio maailmassa. Samalla Bambo on vielä pidettävä näppeineen tarpeeksi kaukana Pätkästä vaikka samassa sylissä ovatkin. Ja Pätkällä on tietty tissi tai pullo suussa. Tässä on saanut taipua uskomattomiin asentoihin.
Pidän yleensä huolen siitä, että kaikkea tarvittavaa on saatavilla ja omilla paikoillaan, sillä mikään ei ole ärsyttävämpää kuin huomata jonkun asian puuttuvan tai olevan kadoksissa silloin kun sitä tarvitaan. Aamulla sitten huomasin ensimmäiseksi, että Pätkällä on yksi vaippa jäljellä. Mikä moka! Ei auttanut kuin lähteä kauppaan heti aamusta. Reissu ylipitkällä hyökkäysvaunulla meni ihan mallikkaasti. Bambolla tosin jäi aamupäivän päikkärit ottamatta, koska kotiin tultua poikien piti syödä ja lähteä neuvolaan. Bambolla oli 1v. neuvola ja Pätkällä ihka ensimmäinen neuvolakäynti. Neuvolareissukin meni ihan hienosti ilman suurempaa mekkalaa. Anoppi oli onneksi mukana kaiken varalta.
Jos minä olen tarkka, niin on neuvolantätikin. Viime maanantain punnituksessa Pätkä oli kerännyt painoa yhdeksässä päivässä yli puoli kiloa. Viikossa painon pitäisi nousta 150-170 grammaa ja näin ollen yhdeksässä päivässä n. 200 g. Eli painoa oli tullut yli tuplasti sen mitä olisi tarvis. Nyt painoa oli viikon aikana tullut 140 grammaa eli sitä käytännössä puuttui 10 grammaa. Tästä syystä joudumme viikon päästä kontrollikäynnille! Jos siis olisin juottanut Pätkälle 10 ml maitoa ennen punnitusta, paino olisi ollut kohdillaan. Ja vielä kun parin viikon ajalta paino on noussut reilusti yli tavoitteen, tuntuu vähän hassulta. Noh, hyvähän se on että meistä pidetään huolta. Maalaisjärkeä kuitenkin voisi käyttää... Onneksi sentään Bambolla näytti olevan kaikki kunnossa.
Kaiken kaikkiaan esimmäinen päivä kolmisin meni helpommin kuin olisin ikinä osannut odottaa. Hyvin me tultiin keskenämme juttuun ja tullaan varmasti jatkossakin. Ei muuta kuin kohti uusia seikkailuja!
24.10.2010
Tänään on vietetty yöpukupäivää. Huono keli ei houkutellut lähtemään ulos. Ei ole juuri muuta tehty kuin oltu ja leikitty ja taas vaan oltu. Bambolla tosin oli parturi. Isi osaa leikata vain yhden mallin. Sama malli on välillä koko perheellä, äitiä myöten.
Bambo touhusi äidin tekemillä palloilla. Uusimmassa Kotivinkissä oli ohje ja pakkohan se oli kokeilla. Voiskohan sohvatyynyjen sijaan olla sohvapalloja?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
















